Miksi valita Sitowise

Johdollamme toimitilamuutosten teko on hallittua ja turvallista.
Autamme määrittelemään tavoitteet sekä keinot parhaaseen lopputulokseen.
Laaja asiantuntijaverkostomme käytössä projektin alusta loppuun.
Rakennetun ympäristön jalanjälki on valtava. Me otamme vastuumme sen suitsimisessa vakavasti. Haluamme olla vastuullisin kumppani ja auttaa asiakkaitamme ylittämään tavoitteensa.

Liike- ja toimitilamuutokset tuottavat lisäarvoa rakennuksille

Jo pienessäkin muutoshankkeessa on paljon arvoon vaikuttavia muuttujia, joita ohjaamme yhdessä tilaajan kanssa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Toimimme asiakkaamme tukena aina tarpeen syntymisestä projektin luovutukseen saakka. 

Olemme kumppanisi tilamuutoksissa, jotka tukevat toimintaasi ja tavoitteitasi.

Tilamuutoksia käyttäjää kuunnellen

Liike-ja toimitilojen tulee palvella ennen kaikkea niiden käyttäjää ja tukea niissä tapahtuvaa toimintaa täyttäen samalla kiinteistönomistajan kiinteistöstrategiset tavoitteet. Nämä tekijät yhdistämällä luodaan perusta pitkäkestoiselle ja molempia osapuolia palvelevalle vuokrasopimussuhteelle.

Liike- ja toimitilamuutoksissa parhaaseen lopputulokseen päästään yhteistyöllä. Ohjaamme muutoshankkeen reunaehtojen määrittämistä yhdessä käyttäjän ja omistajan kanssa. Yhdistämällä ja yhteensovittamalla käyttäjän ja tilaajan tavoitteet, saavutetaan molempia osapuolia palveleva lopputulos.

Onnistuneen liike-ja toimitilamuutoksen edellytyksenä ovat yhdessä asetetut tavoitteet sekä sulava vuokrasopimus-, suunnittelu- ja toteutusprosessi. Tutkimalla tilan nykykunto ja reunaehdot pystytään luomaan vaihtoehtoisia ratkaisumalleja tavoitteiden saavuttamiseksi ja päätöksenteon tueksi.

Johdamme suunnittelua, kilpailutamme urakat, käymme sopimusneuvottelut ja teemme urakka- ja hankintasopimukset huomioiden urakkamuotojen ja hinnoitteluperiaatteiden vaikutukset hankkeen riski- ja kustannustasoon.

Johtamalla ja valvomalla hankkeen toteutuksen varmistamme, että haluttu lopputulos saavutetaan ja luodaan edellytykset tilojen onnistuneelle käytölle.

Tavoittena kiinteistöjen paras arvo ja korkea käyttöaste.

Image
Light bulb

Keskeiset tekijät onnistumiseen

  • tilan teknisten reunaehtojen ja nykykunnon kartoitus
  • vaihtoehtoiset ratkaisumallit ja kustannusarviot päätöksenteon tueksi
  • ketterä tekninen tuki vuokrauksen yhteydessä
  • käyttäjän tarpeiden huomioiminen ja niiden vienti toteutukseen
  • hankkeelle soveltuvan urakkamuodon valinta, kilpailutus ja sopimusten laadinta
  • toteutuksen johtaminen ja valvonta teknisten, laadullisten, taloudellisten ja esteettisten tavoitteiden mukaisesti.