Meillä Sitowisessä työskentelee ainutlaatuinen joukko rakennetun ympäristön asiantuntijoita. On insinööriä, devaajaa, maantieteilijää, sosiologia, biologia ja monia muita.

Kun me suunnittelemme, koodaamme, laadimme selvitystä, valvomme työmaata, konsultoimme tai johdamme hankkeita, meidän jokaisen elinympäristö, tilat ja talot, kaupungit, kadut ja infra toimivat turvallisemmin ja kestävämmin. Näemme kättemme jäljen – tekemäämme työtä on kaikkialla ympärillämme.

Näillä sivuilla haluamme kertoa omin sanoin ja omilla kasvoillamme kokemuksia Sitowisestä. Kuvissa näymme siis me, sitowiseläiset.

Palomme paremman elinympäristön puolesta syttyy paitsi työstä valtakunnan kärkihankkeissa, myös ystävällisistä sanoista, jaetuista perjantaipullista ja oppimisen ilmapiiristä. Vaalimme hyvää, rentoa ilmapiiriä sekä keskinäistä luottamusta ja arvostusta. Vahvuutemme on erilaisuus: niin asiantuntijuudessa kuin meissä persoonissakin. Elinehtonamme on uuden oppiminen ja kehittyminen huolimatta siitä, olitko konkari vai keltanokka.

The Smart City Company

Tilaa uramahdollisuuksien uutiskirje!

Koodaisitko kanssamme kaupunkeja? Tehdäänkö yhdessä arjesta sujuvaa ja tiloista turvallisia? Tilaa suoraan sähköpostiisi tietoa siitä, millaisia uramahdollisuuksia Sitowise tarjoaa!

Sitowiseläiset arvot yhdistävät meitä

Toimintaamme ohjaavat viisi yhdessä määriteltyä arvoa. Emme ole jättäneet niitä pöytälaatikkoon, vaan ottaneet ne ihan jokapäiväiseen käyttöömme. Löydät alta myös kustakin arvosta esimerkin, miten se oikeasti näkyy työarjessamme.

Klikkaa lisätietoja kustakin arvosta!

Image
Value opennes
Olemme avoimia
Järjestämme esimerkiksi kuukausittain toimitusjohtajan aamukahvit, joissa käydään rehellisesti läpi ajankohtaisia asioita ja kaikilla on mahdollisuus esittää kysymyksiä johdolle.
Image
Value trust
Luotamme toisiimme
Luotamme työkavereihin ja annamme vastuuta. Meillä myös NextGen-harjoittelijat pääsevät heti mukaan työn touhuun, projekteihin ja asiakastapaamisiin. Noin kymmenesosa meistä on harjoittelijoita.
Image
Value team play
Pelaamme yhtenä joukkueena
Jotta voimme tarjota asiakkaalle parhaita ratkaisuja, toisinaan on hyvä koostaa tiimejä liiketoimintojen ja yksikköjen rajoja ylittäen. Jokainen sitowiseläinen on osa tiimiä, johon hän tuo oman, ainutlaatuisen panoksensa.
Image
Value client knowledge
Tunnemme asiakkaamme
Jatkuvan vuoropuhelun lisäksi teemme säännöllisesti asiakastyytyväisyyskyselyn. Kun tunnemme asiakkaamme hyvin, voimme suunnitella ja ehdottaa yhä parempia ja rohkeampia ratkaisuja.
Image
Value bravery
Olemme rohkeita
Asetimme rohkean tavoitteen olla alamme vastuullisin kumppani. Tämä vaatii meitä kehittämään toimintaamme ja kertomaan siitä avoimesti sekä sitowiseläisille että asiakkaillemme ja muille sidosryhmillemme.
Sallithan markkinointievästeet nähdäksesi sisällön.
smart city iwt hosai

Avoimet työpaikat

Sitowiseläiseksi sitowiseläisten joukkoon! Listasimme avoimet työpaikkamme tänne, jotta voit silmäillä ne kaikki kerralla. Olisiko täällä jotain sinulle sopivaa?
the smart city company tuomas

Lupauksemme sinulle

Ainutlaatuisia ihmisiä, yhdessä merkityksellisiä. Me Sitowisellä lupaamme, että työlläsi on merkitystä – sekä työyhteisömme että yhteiskunnan näkökulmasta.
Ura Sitowisessä Leo

Harjoittelijaohjelma NextGen

Me sitowiseläiset näemme, että tulevaisuus on tuoreiden tekijöiden käsissä. Harjoittelijaohjelmamme takaa, että he saavat parhaan mahdollisen startin uralleen.
the smart city company vilja

Vastuullinen työnantaja

Vastuullisena työnantajana Sitowise tarjoaa meille etuja tukemaan yhteistä hyvinvointia. Työ joustaa ajan ja paikan suhteen, joten työt on helpompi mukauttaa omaan arkeen. Meillä on laajat vakuutukset työntekijöille ja yhteistä tekemistä vapaa-ajalla.

Yksi kaikkien ja kaikki yhden sitowiseläisen puolesta

Meillä pidetään kaverista erinomaisen hyvää huolta: ammatillista kehittymistä tuetaan, lääkäriin pääsee, vakuutukset turvaavat jos onni ei ole matkassa, ja vapaa-ajalla järjestetään monenlaista kesäjuhlaa, juoksutapahtumaa ja ruskavaellusta. Tutustu henkilöstöetuihimme!

Jos olet taipuvainen saamaan iloa siitä, että työsi kasvattaa yhteistä hyvää, niin paikkasi on meillä. 

Päivittäisessä tekemisessä voit aina nojata osaavien kollegojen tukeen, jotkaa turvaavat selustasi vaikeuksissa ja iloitsevat onnistumisista kanssasi. Täällä saat olla ihan oma itsesi, niin me muutkin olemme.

Kollegana Päivi ja 2222 muuta sitowiseläistä

Kuva
Päivi Laakso.
Sitowiselle minut houkutteli ennen kaikkea ihmisläheinen ja innovatiivinen työkulttuuri. Olin kuullut yhtiön ilmapiiristä paljon hyvää, ja odotukseni ovat myös täyttyneet.
Päivi Laakso, Ympäristö ja kaupunkikehitysosaston johtava asiantuntija
Lue Päivin uratarina
Kuva
Hankesuunnittelua

Meillä olet parhaassa seurassa

Vieläkö harkitset? Meillä olet parhaassa seurassa. Ratkot tulevaisuuden haasteita työpöydälläsi, piirrät älykkäämpää kaupunkia. Työlläsi on merkitys ja olet osa ratkaisua. The Smart City Company -ajatus ohjaa tekemistämme, lue lisää siitä ja vakuutu!