
Vastuullisuustavoitteet
Olemme tunnistaneet toimintamme vaikuttavimmat vastuullisuusteemat, joiden kautta taitamme matkaa askel kerrallaan kohti kestävää tulevaisuutta.
Olemme tunnistaneet toimintamme vaikuttavimmat vastuullisuusteemat, joiden kautta taitamme matkaa askel kerrallaan kohti kestävää tulevaisuutta.
Sitowise julkaisi ensimmäisen vastuullisuusohjelmansa vuonna 2019. Siinä määriteltiin Sitowisen tahtotila olla vastuullisin kumppani hyvinvoivan elinympäristön kehittämisessä. Vastuullisuusohjelma päivitettiin vuonna 2022, jolloin asetimme neljä vastuullisuustavoitetta. Vastuullisuusohjelma ohjaa yrityksen toimintaa, herättää yrityksen sisäistä vastuullisuuskeskustelua sekä saa meidät huomioimaan enenevässä määrin kestävän kehityksen tuomat mahdollisuudet – ja myös vaatimukset.
Viime vuosina Sitowise on kasvanut merkittävästi, laajentanut toimintaansa Ruotsiin ja listautunut pörssiin samalla, kun odotukset vastuullisuustyön seuraamiselle ja mittaamiselle ovat yhteiskunnassa lisääntyneet. Myös lainsäädäntö on muutoksessa ja vaatimukset yritysten vastuullisuudelle kasvavat edelleen.
Sitowisen päästövähennystavoitteet ovat Science Based Targets (SBTi) -aloitteen hyväksymät. Tavoitteet ovat linjassa Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteen kanssa rajoittaa maapallon keskilämpötilan nousu 1,5 °C asteeseen. Ne ohjaavat sekä Sitowisen oman toiminnan että hankintaketjun päästöjä.
Scope 1 päästöt ovat suoraan omasta toiminnasta aiheutuvia päästöjä. Scope 2 päästöt ovat epäsuoria ostetun energian päästöjä, kuten toimistojen sähkö- ja lämmitysenergian päästöjä.
Scope 3 päästöt ovat muita toiminnasta epäsuorasti aiheutuvia päästöjä, kuten hankintojen, liikkumisen, kuljetusten ja jätehuollon päästöjä.
Tavoitteiden vertailuvuosi on 2023.
SBTi hyväksyi Sitowisen tieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteet, lue uutinen (19.6.2025).
Sitowisen kaltaisessa asiantuntijayrityksessä sosiaalinen vastuu painottuu erityisesti henkilöstön hyvinvoinnin varmistamiseen ja kehittämiseen. Haluamme osoittaa olevamme vahvasti sitoutuneita henkilöstön hyvinvoinnin ja yhdenvertaisuuden kehittämiseen, siksi se on nostettu myös yhdeksi vastuullisuusohjelmamme päätavoitteista.
Tähän tavoitteeseen pääsemme näillä teoilla:
Voimme näin täyttää työnantajalupauksemme ”työlläsi on merkitystä - sekä työyhteisössämme että yhteiskunnan näkökulmasta.”
Vaatimukset vastuullisuuteen ja kestävyyteen vaikuttavat yhä useamman asiakkaamme toimintaan ja kehitystarpeisiin. Lisäksi ilmastonmuutoksen hillintä ja sopeutuminen, energiatehokkuus, kiertotalous ja osallisuus vaativat uusien ratkaisujen kehittämistä ja skaalaamista.
Tähän tavoitteeseen pääsemme näillä teoilla:
Sitowise haluaa aktiivisesti osallistua uusien kestävien kehityssuuntien löytämiseen ja kirittää koko alan kestävää kehitystä. Rakennetun ympäristön liiketoiminnalla on iso vaikutus sekä ilmastokysymyksiin, että useisiin kestävän kehityksen osa-alueisiin.
Tähän tavoitteeseen pääsemme näillä teoilla:
Alan tuleekin lisätä rooliaan ja näkyvyyttään vastuullisten ratkaisujen kehittäjänä.
Vastuullisuusohjelman päivityksen tueksi laadittiin olennaisuusanalyysi, jonka tarkoituksena on tunnistaa Sitowisen toiminnan kannalta keskeisimmät vastuullisuuden osa-alueet kaikista ESG-näkökulmista sekä niihin liittyvä edelläkävijyyden taso. Olennaisuusanalyysissä tarkasteltiin liiketoimintaamme vaikuttavia trendejä, yhtymäkohtia YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelmaan sekä huomioitiin henkilöstön sekä asiakkaidemme näkemykset.