Mikä maaperäterveys?
Maaperäterveydellä tarkoitetaan kokonaisuutta, jossa maaperä kykenee ylläpitämään biologisia, kemiallisia ja fysikaalisia toimintoja, jotka mahdollistavat ekosysteemipalvelut sekä ihmistoiminnan kestävän jatkumisen. Siis toisin sanoen sen, että me voimme kasvattaa ruokaa, rakentaa koteja, kauppoja ja vielä pari ostoskeskusta lisää, katkaista päässä pursuilevat työkelat luonnossa liikkumalla ja kerätä luonnon antimia sekä maaperän mikrobien tuottamaa vastustuskykyä kehojemme hyväksi.
Maaperän muodostuminen on tavattoman hidasta: uutta, orgaanista ja toimivaa maakerrosta syntyy noin sentin kerros sadassa vuodessa, jos olosuhteet ovat oikeat.
Tähän mennessä maaperäterveys ei ole juridisessa mielessä näkynyt yhtenäisenä kokonaisuutena lainsäädännössämme, eikä suoraan sanottuna ihan hirveän paljon maaperän kunnostuksen käytännön toimien tavoitteissakaan. Pilaantuneen maan kunnostushankkeissa tavoitteena on ollut terveyden ja ympäristön turvaaminen. Olen kuitenkin lukuisia kertoja todistanut, miten ympäristön terveyttä (ja siis myös maaperäterveyttä) turvataan kaivamalla valtava monttu ja täyttämällä se muualta tuodulla maa-aineksella. Näinkö maaperäekosysteemiä todella vaalitaan?
Maaperän muodostuminen on tavattoman hidasta: uutta, orgaanista ja toimivaa maakerrosta syntyy noin sentin kerros sadassa vuodessa, jos olosuhteet ovat oikeat. Prof. (emerita) Helinä Hartikaisen sanoja mukaillen: Maaperä on keskeinen uusiutuvien luonnonvarojen perusta, ja itse käytännöllisesti katsoen uusiutumaton. Se ei kuitenkaan ole muuttumaton, sillä huolimatta muuta biosfääriä suuremmasta puskurointikyvystä, erilaiset prosessit muokkaavat jatkuvasti sen ominaisuuksia. Ihmisen toiminnan, kuten teollistumisen, kaupungistumisen ja tehomaatalouden aiheuttama maaperän muuttuminen voi olla palautumatonta.
Direktiivi pyrkii korjaamaan eroosion, tiivistymisen, pilaantumisen, maanpinnan peittämisen ja muiden syiden vuoksi heikossa tilassa olevan maaperän hyvinvointia laajalla järjestelmällä.
Maaperädirektiivi tulee, oletko valmis?
Uuden maaperädirektiivin myötä Euroopassa aletaan lähivuosina toteuttamaan maaperän kokonaisvaltaista hyvinvointia tavoittelevaa politiikkaa. Direktiivi pyrkii korjaamaan eroosion, tiivistymisen, pilaantumisen, maanpinnan peittämisen ja muiden syiden vuoksi heikossa tilassa olevan maaperän hyvinvointia laajalla järjestelmällä. Direktiivi sai lopullisen hyväksynnän 23.10.2025, ja kansalliseen lainsäädäntöön sen tulee olla vietynä kolmen vuoden kuluessa.
Pilaantuneiden alueiden kunnostuksen osalta suomalaiset käytännöt ovat jo pitkällä. Näkyvin muutos liittyy kohteiden lisäämiseen julkiseen rekisteriin; tähän asti suomalainen rekisteri on ollut ainoastaan viranomaistahojen käytössä. Toinen näkyvä seikka on maaperän ekologisen tilan luokittelu viiteen luokkaan. Vastaisuudessa maaperän kunnostuksen tavoitteissa tulisi huomioida paitsi vaikutukset ympäristöön ja terveyteen, myös mahdollisuuteen korottaa ekologisen tilan luokkaa kunnostuksen myötä. Huomioitavia seikkoja kemiallisen kuormituksen lisäksi on eroosioherkkyys, orgaanisen hiilen määrä, tiivistyminen sekä biodiversiteetti. Kun kunnostus tehdään, ei siis riitä, että haitta-aine poistetaan, vaan tilanne tulisi viedä kohti maaperän parempaa toiminnallisuutta luontaisessa tai suunnitellussa käyttötarkoituksessaan. Tällöin käsitys maaperäterveydestä nousee kunnostuksen strategiseksi tavoitteeksi.
Miten maata mitataan?
Maanmittarivitsit sikseen, vaikka mittailemaanhan tässä joudutaan. Direktiivistä kumpuaville indikaattoreille tulisi olla määriteltynä jonkinlainen todennettava metriikka, ja systemaattisia aikasarjoja olennaisista kohteista, joiden avulla voidaan todeta maaperän tilan joko pysyneen samana tai muuttuneen. Käsitykseni mukaan sekä indikaattorit että olennaisten kohteiden verkosto on Suomessa vielä aika lailla avoin kysymys, mutta varmaa on se, että muutaman vuoden vuoden kuluttua raportoimme ensimmäistä kertaa EU:lle jollakin metriikalla maaperämme tilasta. Tämän jälkeen meillä on olemassa kansallista ja EU-tason mittatikkua sille, onko vaikkapa juuri sinun omistamasi metsäpalstan, pihatontin tai muun maapläntin maaperän laatu hyvää vai huonoa. Tällä voi olla kiinteistöjen arvoon positiivista tai negatiivista vaikutusta.
EU:n maaperädirektiivi ei jää Suomessa abstraktiksi seuranta- ja raportointiharjoitukseksi, vaan se tulee todennäköisesti muuttamaan erityisesti pilaantuneiden alueiden kunnostuksen käytäntöjä.
Uhka vai mahdollisuus?
Mittarointi ja maaperän arvottaminen johtaa väistämättä siihen, että joidenkin maa-alueiden arvo laskee. Tämä on ollut aiemmin selvää pilaantuneiksi todettujen alueiden kohdalla. Uusi direktiivi ohjaa meitä ajattelemaan myös maaperäterveyden kannalta positiivisten muutosten taloudellisia vaikutuksia. Todistetusti terveeksi todetulla maaperällä on todennäköisesti suurempi rahallinen arvo kuin sellaisella, josta ei tietoja löydy. Direktiivissä ohjataan myös kompensoimaan ekosysteemipalveluiden menetyksiä mahdollisuuksien mukaan. Vaikka direktiivin tarkoitus on maaperän tilan seuranta, eikä sanktiointi tai kompensointi, eikä kompensointi ole velvoittavaa, uskon terveeksi todistetun maaperän arvonnousuun tulevaisuudessa. Kuten yllä on todettu, maaperää ei oikeastaan tule lisää, eikä paineet ympäristölle ja sen tuottamille palveluille ainakaan ole vähenemään päin.
Entä sitten?
EU:n maaperädirektiivi ei jää Suomessa abstraktiksi seuranta- ja raportointiharjoitukseksi, vaan se tulee todennäköisesti muuttamaan erityisesti pilaantuneiden alueiden kunnostuksen käytäntöjä. Pelkkä haitta-aineiden poistaminen ei enää riitä perusteluksi, jos samalla heikennetään maaperän biologista tai fysikaalista toiminnallisuutta. Kunnostuksilta tullaan yhä useammin odottamaan myös parannusta maaperän ekologiseen tilaan – tai vähintään sen heikentämisen välttämistä.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että massanvaihdon kaltaisia vakiintuneita ratkaisuja joudutaan arvioimaan kriittisemmin, ja rinnalle nousee maaperää säästäviä, paikallisia ja toiminnallisuutta palauttavia menetelmiä. Samalla kunnostushankkeet kytkeytyvät tiiviimmin maankäytön suunnitteluun, ja kompensaatioajattelu tulee osaksi keskustelua etenkin silloin, kun maata peitetään tai poistetaan pysyvästi.
Suomessa, jossa maa-alaa on paljon mutta aidosti toimivaa maaperää syntyy hitaasti, tämä kehitys voi nostaa terveet ja hyvin dokumentoidut maa-alueet uuteen arvoon. Pilaantuneiden alueiden kunnostuksesta ei silloin tule vain pakollinen kustannus, vaan strateginen valinta, joka vaikuttaa alueen käyttökelpoisuuteen, riskeihin ja pitkän aikavälin arvoon.
