Erikoistuminen taitorakenteiden arkkitehtuuriin mahdollistaa tiiviin ja antoisan yhteistyön monen alan osaajien kanssa. Parhaat ideat syntyvät kyselemällä ja keskustelemalla.
Aloitin Sitowisen Ympäristö ja kaupunkikehitys -osastolla johtavana arkkitehtinä, kun väitöskirjani oli siirtymässä esitarkastusvaiheeseen ja etsin työuralleni uutta suuntaa. Olen tehnyt vuosikymmenten mittaan tiivistä yhteistyötä rakennesuunnittelijoiden, maisema-arkkitehtien ja valaistussuunnittelijoiden kanssa, joten minuun vetosi mahdollisuus toimia suunnittelussa siltana ja yhdyssiteenä Sitowisen osastojen välillä.
Yleisvaikutelma on ilahduttavan epähierarkkinen. Kenen tahansa juttusille on helppo mennä.
Sitowisen organisaatio on todella laaja verrattuna siihen, mihin olen aikaisemmin tottunut. Yleisvaikutelma on kuitenkin ollut ilahduttavan epähierarkkinen. Kun kenen tahansa juttusille on helppo mennä, lyhyessäkin ajassa voi syntyä yhteyksiä, joiden varaan on hyvä rakentaa.
Roolini suunnitteluhankkeissa on ohjaava ja liittyy ennen muuta yleisen tason arkkitehtonisiin linjauksiin. Ydinosaamistani on miettiä ja hahmotella rakenteiden ilmettä sekä sanoittaa arkkitehtonisia teemoja muidenkin alojen osallisille. Haluan kuitenkin säilyttää myös konkreettisen kosketuksen rakenteiden muotoiluun, esimerkiksi käsin ”skissailun” kautta.
Opiskelin aikanaan kaksi tutkintoa rinnakkain: arkkitehtuuria Teknillisessä korkeakoulussa (nykyinen Aalto-yliopisto) ja filosofiaa, taidehistoriaa ja estetiikkaa Helsingin yliopistossa. Oli sellainenkin vaihe, jolloin harkitsin tosissani arkkitehtiopintojen lopettamista. Vähitellen minusta alkoi kuitenkin tuntua, että kaksi erilaista alaa ruokkivat toisiaan. Kahden näkökulman yhdistäminen pitää hereillä ja muistuttaa oman osaamisen rajoista
Koska olen toiminut eri alojen välimaastossa, ja siinä mielessä marginaalissa, olen tottunut hahmottamaan kokonaisuuksia kyselemällä. Oman tietämättömyyden tunnustaminen ja kysymysten esittäminen voi tuoda projekteihin viistoa näkökulmaa, joka auttaa muitakin selkiyttämään omia näkemyksiään.
Usein ajatellaan, että arkkitehtiopinnoissa saa vielä ideoida lennokkaasti, mutta luovuus typistyy käytännön suunnittelutyössä rakentamisen realiteetteihin. Minusta olisi kuitenkin tärkeää, että vapaalle ideoinnille jää tilaa myös arkisessa suunnittelussa. Haastavien lähtökohtien ei tarvitse sulkea pois luovuutta ja kekseliäisyyttä, päinvastoin. Erityisesti hankkeiden alkuvaiheessa olisi tärkeää pyöritellä kokonaisuutta avoimin mielin ja välttää liian varhaista kiinnittymistä totunnaisiin ratkaisuihin.
On tärkeää, että vapaalle ideoinnille jää tilaa arkisessa suunnittelussa. Haastavien lähtökohtien ei tarvitse sulkea pois luovuutta ja kekseliäisyyttä, päinvastoin.
Minut tunnetaan silta-arkkitehtina, vaikkei se virallinen titteli olekaan. Siltahankkeissa arkkitehdin on erityisen tärkeää kuunnella ja pitää yllä keskustelua eri osapuolten välillä. Tavoitteenahan on löytää yhdessä synteesi: hyvä silta on rakenteellisesti oivaltava ja kestävä, kaupunki- ja maisematilassa toimiva sekä hahmoltaan ja materiaaleiltaan ytimekäs.
Olen työskennellyt suuren osan aiemmasta suunnittelijan urastani pienessä monialaisessa ryhmässä, jota voisi verrata vaikkapa kamariorkesteriin. Poikkitieteelliseen ja -taiteelliseen kokoonpanoon kuului minulle läheisiä ihmisiä – rakennesuunnittelija, arkkitehti ja maisemasuunnittelija – isäni, puolisoni ja hyvä ystäväni. Koska keskustelu läheisten kesken on usein suoraa, eri alojen ajattelutapa on tullut minulle tutuksi.
Siltoihin erikoistunut arkkitehti minusta tuli siltainsinööri-isäni myötä. Aloittaessani opintojani en todellakaan tähdännyt siihen, että tekisin töitä yhdessä isäni kanssa, mutta niin kävi heti urani alussa. Nykyisin ajattelen, että olen ollut onnekas päästessäni työskentelemään siltahankkeissa.
Ollakseen parhaalla tavalla puhuttelevaa nykyarkkitehtuurin on oltava kestävää ja vastuullista. Sitowisellä kestävän kehityksen asiantuntijat ovat helposti tavoitettavissa riippumatta siitä, millä osastolla itse työskentelet. Odotankin innolla mahdollisuutta oppia heiltä lisää esimerkiksi materiaalien ja rakennusosien uusiokäytöstä.
Globaaleihin ympäristöhaasteisiin voidaan vastata uusia teknisiä menetelmiä kehittämällä, ja toisaalta historia tarjoaa kestäville rakentamistavoille toimivia suuntaviivoja. Perinnerakentamisen hienot ratkaisut juontuvat usein resurssien niukkuudesta. Ja onhan modernissa siltasuunnittelussakin tavoiteltu esimerkiksi pitkiä jännevälejä mahdollisimman keveillä rakenteilla – eli pyritty materiaalien käytön optimointiin.
Kun suunnittelussa tähdätään taloudellisuuteen, ymmärtäen termi riittävän laajasti, päädytään välttämään haitallista ympäristön kuormitusta. Tällä tiellä tarvitaan rakentamisen ja suunnittelun perinteiden tuntemusta sekä niiden luovaa uudelleentulkintaa.
Näen, että johtajan tehtävä on luoda mahdollisimman hyvät puitteet asiantuntijatyön tekemiselle. Silloin jokainen työntekijä voi keskittyä rauhassa omien työtehtäviensä hoitamiseen.
