Suunnittelemme Sitowisessä väyliä, siltoja, tunneleita, taloja, puistoja ja muita rakenteita, jotka vaikuttavat sidosryhmien arkeen tai muuttavat tuttuja maisemia. Elinympäristön muutos voi olla kauan odotettu muutos parempaan, mutta se voi myös herättää negatiivisia tunteita. Vaikuttamisen mahdollisuus, tunne kuulluksi tulemisesta ja tiedon saaminen oikeaan aikaan voivat lisätä hyväksyntää muutosta kohtaan. Laajemmin kyse on luottamuksesta, avoimuudesta ja demokratiasta, joilla edistetään yhteiskuntarauhaa.
Maassamme rakennetun ympäristön hankkeisiin sisältyy onneksi usein jo lakisääteisesti vuorovaikutusta sidosryhmien kanssa. Kokemukseni mukaan monet yritykset ja organisaatiot haluavat käydä vuoropuhelua laissa vaadittua laajemmin. Nämä edelläkävijät ymmärtävät, että esimerkiksi hankkeen suunnitteluvaiheessa herättämä keskustelu voi vaikuttaa toteutuksen aikatauluun tai siihen, toteutuuko hanke lopulta ollenkaan. Lisäksi alueen asukkailla ja muilla sidosryhmillä on usein tärkeää ruohonjuuritason tietoa, josta on hyötyä hankkeen suunnittelussa ja toteutuksessa.
Haluan painottaa, että osallistumismahdollisuuksien tasavertaista tarjoamista edellytetään Suomen lainsäädännössä, EU:n direktiiveissä, YK:n vammaissopimuksessa, Aarhusin sopimuksessa sekä useissa muissa kansainvälisissä ihmis- ja kansalaisoikeuksia koskevissa sopimuksissa.
Tyypillisesti esimerkiksi kaupunki tarjoaa mahdollisuuden ottaa kantaa suunnitelmiin karttapalvelussa ja järjestää asukastilaisuuksia. Nämä ovat arvokkaita toimintatapoja, mutta mietin kuitenkin, tuntevatko kaikki nämä tilaisuudet omikseen?
Onko hankkeiden nykyinen vuorovaikutus riittävää ja saavutettavaa?
Paljon on hyvää, mutta silti mielestäni vuorovaikutuksen tulisi olla nykyistä monipuolisempaa, luovempaa ja saavutettavampaa.
Tyypillisesti esimerkiksi kaupunki tarjoaa mahdollisuuden ottaa kantaa suunnitelmiin karttapalvelussa ja järjestää asukastilaisuuksia. Nämä ovat arvokkaita toimintatapoja, mutta mietin kuitenkin, tuntevatko kaikki nämä tilaisuudet omikseen? Riittävätkö digitaidot karttapalvelun käyttämiseen? Onko kielitaito riittävä osallistumiseen, jos äidinkieli on muu kuin suomi tai ruotsi? Pelkään, että vastaus näihin on monen kohdalla kielteinen.
Kokemukseni perusteella esimerkiksi vuorovaikutustilaisuuksiin osallistuu enimmäkseen kantasuomalaisia, joista moni on jo eläkeiässä. Välillä osallistujamäärät tilaisuuksiin ja kyselyihin jäävät harmittavan vähäisiksi.
Suosittelenkin lähestymään sidosryhmiä heille tutuissa kanavissa tai paikoissa, joita voivat olla esimerkiksi koulut, päiväkodit, harrastuspaikat, kauppakeskukset, yleisötapahtumat sekä vaikkapa nuorten aikuisten suosimat somealustat.
Miten vuorovaikutus olisi saavutettavampaa?
Osallistumiseen tulisi olla mahdollisimman matala kynnys – henkisesti ja konkreettisesti. Suosittelenkin lähestymään sidosryhmiä heille tutuissa kanavissa tai paikoissa, joita voivat olla esimerkiksi koulut, päiväkodit, harrastuspaikat, kauppakeskukset, yleisötapahtumat sekä vaikkapa nuorten aikuisten suosimat somealustat. Näin tavoitettaisiin paremmin ne, jotka eivät itse aktiivisesti seuraa kaavaprosesseja tai esimerkiksi yleis-, tie- ja ratasuunnitelmien etenemistä.
Kohdennetut keskusteluhetket vaikka Teamsin välityksellä voivat monessa tapauksessa palvella yhdistyksiä, urheiluseuroja, nuorisovaltuustoja ja vastaavia järjestäytyneitä tahoja yhtä isoa yleisötilaisuutta paremmin. Vaihtoehtoisesti aktiiveista voidaan koota raati, joka kokoontuu erilaisten teemojen äärelle useamman kerran. Hankkeiden vaikutukset ja kokoluokka vaihtelevat kuitenkin suuresti, joten vuorovaikutus tulee suunnitella tapauskohtaisesti.
Hankkeiden vuorovaikutuksessa ja viestinnässä tulisi myös paremmin huomioida osallisten fyysiset, kognitiiviset tai aistiympäristöön liittyvät rajoitteet. Selkokielen tarvearvion (2025) mukaan selkokieltä tarvitsee Suomessa arviolta jopa 14 prosenttia väestöstä. Heidän joukossaan on muun muassa niitä, joilla on kehitysvamma tai kielellisiä erityisvaikeuksia, neurokirjon tai hahmottamisen haasteita, muistisairaus tai uupumusta. Ryhmään kuuluvat myös ne, joille suomi tai ruotsi ei ole äidinkieli tai joiden lukutaito on puutteellinen.
Tilaisuudet tulee mahdollisuuksien mukaan järjestää esteettömissä tiloissa – valitettavasti näin ei aina ole. Lisäksi esteettömästä kulkureitistä olisi fiksua ohjeistaa kutsussa mahdollisimman yksityiskohtaisesti.
Onko vuorovaikutusta tukeva viestintä saavutettavaa?
Vuorovaikutusta ja viestintää ei voi käytännössä erottaa toisistaan. Vaikuttamisen mahdollisuuksista tulee viestiä aktiivisesti ja monikanavaisesti sekä monipuolisesti viestinnän keinoja käyttäen. Usein juuri hankkeen alkumetreillä syntynyt maine viitoittaa hankkeen vastaanottoa myös seuraavissa vaiheissa.
Hankkeen vuorovaikutuksen yhteydessä pitää myös kertoa hankkeen hyödyistä, tavoitteista, etenemisestä ja reagoida tarpeen mukaan julkiseen keskusteluun. Kaikki tämä vaatii suunnitelmallista ja osaavaa viestintää. Julkisen sektorin osalta verkkosivusisältöjen ja muun digiviestinnän tulee olla saavutettavaa.
Tämä aihe on minusta tärkeä ajassamme, jota leimaavat vastakkainasettelut. Vuorovaikutus lisää sidosryhmien kokemusta omasta toimijuudesta sekä vahvistaa luottamusta viranomaisia ja muita toimijoita kohtaan. Pohjimmiltaan kysymys on demokratian vahvistamisesta.
