Vuonna 2012 valmistui kävelyn ja pyöräilyn strategiamme, jonka jatkona toteutimme kaksivuotisen toiminnallisen kävelyn ja pyöräilyn edistämishankkeen. Hankkeellamme vaikutettiin sekä päättäjien että asiantuntijoiden asenteisiin ja tahtotilaan huomioida kävelyn ja pyöräilyn merkitys ja kehittäminen päätöksenteossa. Sen myötä jatkui myös organisoitu ja suunnitelmallinen kävelyn ja pyöräilyn edistämistoiminta Joensuussa.

Vuonna 2013 valmistui selvitys, jossa laskimme terveyshyötyjen määrä erilaisille kävelyn ja pyöräilyn määrän kasvuille hyödyntäen WHO:n HEAT-työkalua (Health Economic Assessment Tool). Laskentojen perusteella tavoitteeksi asetettu kävelymäärän 20 % nousu toisi yhteiskunnalle säästöjä vuodessa noin 6 miljoonaa euroa. Pyöräilyn määrän 20 % nousun vuotuiset hyödyt olisivat noin 4 miljoonaa euroa. Laskelmat osoittivat kävelyn ja pyöräilyn edistämistoiminnan hyvin kannattavaksi.

Joensuu valittiin Vuoden 2014 pyöräilykunnaksi, jolloin kävelyn ja pyöräilyn edistämistyön teemana oli ympärivuotinen pyöräily. Juhlavuotena Joensuun seudun Neljä pyöräilyvuodenaikaa -hankkeessa rekrytoitiin ”talvipyöräilyagentteja”, jotka sitoutuivat pyöräilemään läpi talven 2014–2015 ja raportoimaan kokemuksistaan ja havainnoistaan lumisilta kaduilta. Joukossa oli sekä ensi kertaa talvipyöräilyä kokeilevia että varsinaisia talvipyöräilyn konkareita. Agentteja yhdisti halu kannustaa joensuulaisia tutustumaan pyöräilyreitteihin ja kokeilemaan kuinka hyvin eri kohteet on Joensuussa saavutettavissa pyörällä. Kampanja sai hyvin näkyvyyttä ja mm. Joensuun kävelyn ja pyöräilyn facebook-sivujen tykkääjämäärä nousi yli 50% kampanjan aikana.

Erillishankkeiden rinnalla olemme toteuttaneet Joensuussa jatkuvasti hyviksi koettuja toimia sisältäen mm. tapahtumia ja kampanjoita Pyöräilyviikolla ja Liikkujan viikolla.

Vuonna 2016 toteutettu hanke keskittyi puolestaan viisaisiin työasiamatkoihin. Neljä kaupungin yksikköä sekä Joensuun Tiedepuiston työntekijät saivat testata liikkumista työasiamatkoilla Arcus-velomobiililla, sähköpotkulaudalla, sähköavusteisella polkupyörällä ja Segwayn Ninebot Mini Pro -henkilökuljettimella. Lisäksi työntekijöiden käytössä oli joukkoliikenteen Waltti-kortteja. Kokeilujakson tavoitteena oli kestävän liikkumisen mahdollistaminen ja lisääminen työpaikoilla. Työssä määriteltiin myös jatkotoimet kokeilussa mukana olleille organisaatioille.

Joensuun tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2025. Tavoitteen saavuttamiseksi halutaan edistää kestävää liikkumista arjen matkoilla. Laadimme yhteistyössä Joensuun Polkijoiden kanssa Joensuuhun työmatkapyöräilyn edistämisen toimenpideohjelman vuonna 2018. Työssä arvioitiin työmatkapyöräilyn kasvupotentiaalia ja selvitettiin mahdollisuuksia ja keinoja työmatkapyöräilyn lisäämiseksi. Toimenpideohjelmassa esitetään myös vinkkejä kolmelle toimijaryhmälle: työmatkapyöräilijät (nykyiset ja potentiaaliset), työpaikat ja infrastruktuurin kehittämisestä vastaavat tahot.

Image
ikoni love it

Pyöräily- ja kävelykulttuurin edistämisprojektimme Joensuussa:

2020: Joensuun työmatkaliikenteen kehittämishanke
2019-2020: Joensuulaiset nuoret esimerkkinä turvallisen pyöräilyetiketin kehittämisessä 
2015-2019: Joensuun kävelyn ja pyöräilyn edistämistoiminnan koordinointi
2018: Joensuun työmatkapyöräilyn edistämisen toimenpideohjelma
2016: Viisaita työasiamatkoja Joensuussa – Joensuun kaupunki ja Tiedepuisto
2014: Joensuun neljä pyöräilyvuodenaikaa
2013: Kävelyn ja pyöräilyn edistämisen terveyshyödyt Joensuussa
2012-2013: Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein
2011 - 2012: Joensuun seudun kävelyn ja pyöräilyn strategia