Hankkeen aikana toimii kaupunkien luonto- ja ilmastotyön asiantuntijoista koottu yhteistyöverkosto. 

Verkoston kokouksissa osallistujille tarjotaan mielenkiintoisia esityksiä luonnon monimuotoisuustyön huippuasiantuntijoilta ja mahdollistetaan yhteinen oppiminen sekä avoin keskustelu luontotyön haasteista ja ratkaisuista kaupungeissa. Verkostossa paitsi opitaan, kehitetään ja jaetaan tietoa, myös suunnitellaan hankkeen aikaista yhteisviestintää. Yhteistyöverkosto kokoontuu luontojalanjäljen laskentahankkeen aikana kolme kertaa.

Hankkeen päätavoitteena on luontojalanjäljen laskenta vertailukelpoisesti kullekin hankkeeseen osallistuvalle kaupungille. Käytetty laskentamenetelmä on Jyväskylän yliopistossa kehitetty yritysten luontojalanjälkimittari. Hankkeen aikana selvitetään yhdessä kuntakohtaisen laskentamenetelmän haasteita ja kehitetään menetelmää kaupunkinäkökulmaan sopivaksi.

Luontojalanjälkeänsä lähtevät selvittämään ainakin Espoo, Helsinki, Kangasala, Lohja, Riihimäki, Seinäjoki, Tampere, Turku, Vantaa ja Ylöjärvi. (*)

Luontojalanjäljen laskennassa oletetaan, että luontokatoa aiheuttavat viisi eri tekijää:

  1. Maan ottaminen ihmisen käyttöön ja elinympäristöjen tuhoutuminen

  2. Ilmastonmuutos ja siitä aiheutuvat muutokset elinympäristöissä

  3. Luonnonvarojen liikakulutus 

  4. Saastuminen ja elinympäristöjen pilaaminen 

  5. Ihmisen aiheuttama vieraslajien kulkeutuminen ja alkuperäisen lajiston tuhoutuminen.

Laskennan avulla arvioidaan kaupungin toiminnan vaikutuksia maankäyttöön paitsi Suomessa myös maailmalla. Laskenta tarjoaa aivan uudenlaisen näkökulman luontohaittojen arvioimiseen, sillä tyypillisesti luontovaikutuksia on arvioitu paikallisella tasolla. Lopputuloksena saadaan luontojalanjäljen mittari, PDF-kerroin (potentially disappeared fraction of species). Tämä luontojalanjäljen mittari kuvaa osuutta maailman eliölajeista, jotka ovat todennäköisesti vaarassa kuolla sukupuuttoon. Toisin sanoen kaupungin osuutta koko ihmiskunnan aiheuttamasta sukupuutosta.

Luontotyön vaikuttavuuden arvioinnissa ja toiminnan luontoystävällisyyden kehityksessä luontojalanjälki-hanke on askel oikeaan suuntaan.  Yhteistyöverkostoon haetaan nyt kiinnostuneita kuntia, jotka lähtevät testaamaan ja kehittämään uutta laskentaa kanssamme!

Hanke käynnistyy 14.3.2024 järjestettävällä yhteistyöverkoston ensimmäisellä kokouksella. Vielä ehdit siis ilmoittautua mukaan! Ensimmäisen kokouksen vieraspuhujamme tulee Jyväskylän yliopistosta, jossa menetelmä luontojalanjäljen laskemiseksi on kehitetty.

*Muokattu 15.3.2024: Lopullinen kuntien määrä oli 13, kun myös Kauniaisten kaupunki, Limingan kunta ja Porin kaupunki päättivät osallistua hankkeeseen.

Ilmoittautumiset 12.3.2024 mennessä:

Kuva: Lauri Erävuori