Vaihdoin alaa noin viisi vuotta sitten, enkä ole koskaan varsinaisesti opiskellut ohjelmistokehitystä. Valmistuin diplomi-insinööriksi matematiikasta ja luonnontieteistä. En olekaan päätynyt koodariksi perinteiseen tapaan tietokoneharrastuksen kautta, vaan olen aina ollut kiinnostuneempi ongelmien ratkaisusta. Luonnontieteellinen tausta sopiikin sovelluskehitykseen hyvin. 

Sovelluskehittäjän työ on Sitowisellä hyvin monipuolista.  Henki on hyvä ja ilmapiiri kannustava muutenkin kuin ammatillisessa mielessä.

Toimin valmistumiseni jälkeen hetken matemaattisten aineiden opettajana, mutta työ ei valitettavasti vastannut odotuksiani. Olikin kova pala hyväksyä, ettei minusta tulisi opettajaa. Punnittuani eri vaihtoehtoja menin alan vaihtajille suunnattuun kolmen kuukauden koulutukseen ja sitä kautta pääsin töihin ohjelmistokehittäjäksi. Sitowiselle siirryin vuodenvaihteessa 2020. 

Aikaisemmasta koulutuksestani on paljon hyötyä nykyisessä työssäni. Matemaattinen ja luonnontieteellinen tausta antaa ongelmanratkaisutaitoja, joista on apua, kun erilaisia ongelmia on osattava lähestyä sovelluskehityksessä eri tavoin. Opettajankoulutus antaa puolestaan hyvät valmiudet työskennellä erilaisten ihmisten kanssa ja esittää työn tuloksia ymmärrettävällä tavalla. 

Itse tykkään työskennellä hybridimallilla, jossa voin etäpäivinä syventyä tiettyyn ongelmaan kotitoimistolla ilman häiriötekijöitä ja toimistopäivinä puolestaan tavata työkavereita yhteisillä kahvitauoilla ja lounailla. 

Sovelluskehittäjänä pääsen vaikuttamaan ihmisten arkeen 

Rakennettu ympäristö on mielenkiintoinen sektori, jossa pääsee työskentelemään monien yhteiskunnallisten aiheiden parissa. Moni projektini liittyy älykkäiden kaupunkien ja rakennetun ympäristön kehittämiseen, joten työlläni on oikeasti vaikutusta ihmisten arkeen – vähintäänkin epäsuorasti. 

Sovelluskehittäjän työ on Sitowisellä hyvin monipuolista, ja projekteja tehdään sekä julkiselle sektorille että yksityisille toimijoille. Olen ollut mukana kehittämässä esimerkiksi kiinteistörekistereitä ja osoitteiden digitaalista tunnistamista. Mobiilisovellusten kehityksessä tavoitteena on usein sujuvoittaa työskentelytapoja, kuten erilaisten kirjausten ja raporttien tekoa kentällä. 

Koodaamisen lisäksi pääsen työskentelemään projekteissa asiakasrajapinnassa ja pohtimaan myös asiakkaiden liiketoimintaan liittyviä haasteita. Onkin todella palkitsevaa käydä ensin asiakkaan kanssa läpi hänen tavoitteitaan, etsiä sitten tiimin kanssa tilanteeseen paras ratkaisu ja lopulta onnistua kirjoittamaan koodi, joka ratkaisee asiakkaan ongelman.

Miikka Huhtinen työpisteellään katsomassa suoraan kameraan.

Ison ja pienen firman edut 

Pidin Sitowiseä etukäteen mielenkiintoisena yrityksenä, ja mielikuvani ovat saaneet töissä vain vahvistusta. Henki on hyvä ja ilmapiiri kannustava muutenkin kuin ammatillisessa mielessä. Minulle oli aluksi myös tärkeää, että yhtiöllä on toimistoja ympäri Suomen, koska se toi oman tulevaisuuden suunnitteluun joustavuutta, esimerkiksi mahdollisten muuttojen suhteen. 

Ylipäätään meillä huomioidaan hyvin ihmisten toiveet siitä, miten omaa uraa haluaa viedä eteenpäin. Aika näyttää, millaiseen rooliin lopulta tulevaisuudessa päädyn. 

Sitowisellä yhdistyvätkin minusta hienosti ison firman toimivat prosessit ja pienen firman ketterä työskentelykulttuuri. Toiveitani kuunnellaan, ja erilaisiin työskentelytapojen kehitysehdotuksiin suhtaudutaan avoimesti. Itse tykkään työskennellä hybridimallilla, jossa voin etäpäivinä syventyä tiettyyn ongelmaan kotitoimistolla ilman häiriötekijöitä ja toimistopäivinä puolestaan tavata työkavereita yhteisillä kahvitauoilla ja lounailla. 

Ylipäätään meillä huomioidaan hyvin ihmisten toiveet siitä, miten omaa uraa haluaa viedä eteenpäin. Itse haluan edistää ihmisten suoriutumista ja viihtymistä töissä, ja on ollut hienoa päästä suuntautumaan esihenkilötyöhön. Seuraavaksi haluan kehittyä siinä. Toisaalta Sitowise tarjoaa mahdollisuuden urakehitykseen myös teknisenä asiantuntijana. Aika näyttää, millaiseen rooliin lopulta tulevaisuudessa päädyn.