Kiertotaloutta jo 60-luvulla - Moderni tuulahdus menneestä

Hiljattain silmääni osui ”HS 50 vuotta sitten”-juttu (Helsingin Sanomat 30.12.2018), jossa kerrottiin, että Myllypurossa vihittiin 28.12.1968 käyttöön ensimmäinen Helsingin seurakuntiin rakennettu siirrettävä seurakuntatalo, tilapäiskirkko. Tämän kevytrakenteisen, siirrettävän kirkon oli suunnitellut arkkitehti Heikki Sirén, ja siinä oli 126 paikkaa varsinaisessa kirkkosalissa ja siihen voitiin tarvittaessa yhdistää kolmen kerhohuoneen tilat. Lisäksi rakennuksessa oli vahtimestarin asunto. Myllypurolaiset joutuivat odottamaan pysyvää kirkkoa pitkään, sillä nykyinen kirkko valmistui vasta 1992.

Kuva: Myllypuron tilapäiskirkon vihkimistilaisuus 28.12.1968. Kuva Erkki Laitila/Helsingin Sanomat

Helsinki kasvoi vauhdilla 60-luvulla, ja tilapäiskirkkoja tarvittiin muuallakin. Ainakin Kontulassa ja Vuosaaressa oli tilapäiskirkot – Kontulassa Heikki ja Kaija Sirénin suunnittelema puukirkko, joka oli käytössä 1986 asti ja Vuosaaressa Bengt Lévonin ja Ola Laihon vanerielementtikirkko, joka toimi kirkkona 1980 asti ja sen jälkeen seurakuntatalona vielä melkein 20 vuotta. Ilmeisesti yhtäkään näistä siirrettäviksi suunnitelluista rakennelmista ei lopulta siirretty mihinkään ennen elinkaarensa päättymistä.

Kuva: Kontulan puukirkko, arkkitehdit Heikki ja Kaija Sirén. Kontulan kirkon kuva-arkisto

Kuva: Vuosaaren "vanerikirkko", arkkitehdit Bengt Lévon ja Ola Laiho. Kuva Seppo Tirkkonen, ”Katsaus menneisiin vuosikymmeniin – Vuosaaren seurakunta 50 vuotta".

Samoihin aikoihin, 60-luvun lopulla modulaarisuus oli vahvasti esillä rakentamisessa muutenkin. Kävin taannoin Espoon Modernin taiteen museon EMMAn Futuromania-näyttelyssä. Sen vetonaulana olivat tietenkin Matti Suurosen utopistiset, muoviset Futuro-talot, joita ehdittiin valmistaa alle sata, ennen kuin öljykriisi (ja talon epäkäytännöllisyys) lopullisesti hautasivat muoviajan alleen. Mielenkiintoista kyllä, näitä ufon näköisiä rakennuksia on ympäri maailman olemassa vielä viitisenkymmentä, Suomessakin viisi.

Futuromania-näyttelyssä esiteltiin kuitenkin myös toinen, vähemmän mainetta kerännyt moduulirakennuksen suunnitelma 60-luvulta. Arkkitehti Aarno Ruusuvuori suunnitteli Marimekon taiteellisen johtajan Armi Ratian ehdotuksesta kokeellisia puurakennuksia, joissa ”sovellettiin ajankohtaisesti muunneltavuutta, elementtirakentamista ja uusia rakennusmateriaaleja” (näyttelyteksti EMMAssa). Armi Ratia pyrki toteuttamaan omaa Marimekko-filosofiaansa, jossa pyrittiin inhimillisempään ja yhteisöllisempään elämäntapaan normien ja tuotantoelämän rakenteiden muutoksella. Varsin modernia – 60-luvulla! Ratian tavoitteena oli luoda kokonainen kokeellinen Marikylä, mutta suunnitelmasta toteutui lopulta vain yksi koetalo ja sauna Porvoon Bökarsiin. Nykyään talon omistaa Amer Sports, se on huonossa kunnossa ja ilmeisesti hyvin hankala restauroida.

Kuva teoksesta Marimekkoilmiö (2001). Helsingin Sanomat 2.6.2018

Arkkitehdit Kristian Gullichsen ja Juhani Pallasmaa pääsivät 1968 hieman pidemmälle omilla vuokra-asuntopulaa helpottamaan suunnitelluilla moduuleillaan. Niitä rakennettiin peräti 60 kappaletta, ennen kuin todettiin, ettei tuotantoa saada kannattavaksi. Moduli 255-taloissa tavoitteena oli tuoda kaikkien ulottuville mahdollisuus rakentaa joustavasti, muunneltavasti ja omien toiveiden ja tarpeiden mukaisesti käyttämällä teollisesti tuotettuja elementtejä. Arkkitehdit pyrkivät tuomaan harmoniaa ja estetiikkaa arkeen käyttämällä yksinkertaisia muotoja ja geometriaa inhimillisessä mittakaavassa.

Kuva: Moduli 255, arkkitehdit Kristian Gullichsen ja Juhani Pallasmaa, 1968. CC BY 2.0

Kannattavuuden lisäksi moduulirakentaminen kärsi muistakin lastentaudeista. Niissä oli rakennusteknisiä ongelmia, ja ne saivat huonon maineen ja unohtuivat vuosikymmeniksi. Nyt niillä on taas nostetta! Ongelmista on opittu, ja kiertotalouden mukaisen ajattelun myötä siirrettäville, muunneltaville tilaratkaisuille on huutava tarve.

Hyviä esimerkkejä löytyy vaikkapa uusien asuinalueiden päiväkodeista ja kouluista, joille on perinteisesti tehty mitoitus suurimman käyttäjämäärän mukaan. Alueen kehittymisen alussa ja lopussa osa tiloista on vajaakäytössä, ja pahimmillaan tilat ovat joka tapauksessa liian ahtaat käyttäjähuipun vuosina. Muunneltava, helposti jatkettava ja taas supistettava rakennus vapauttaa resursseja vajaakäytöstä, kun ”ylimääräisiä” tiloja ei tarvitse esimeriksi lämmittää, jäähdyttää tai siivota. Moduulien rakentaminen kuivissa tiloissa vähentää mahdollisesti myös sisäilmaongelmia, ja jos moduulit vielä voidaan rakentaa suomalaisesta puusta, vastataan myös hiilen pitkäaikaisen kierrosta sitomisen haasteeseen. Moduulirakentamisen ansiot onkin ilahduttavasti tunnistettu, ja esimerkiksi rakentamisen Joutsenmerkin on moduulirakennuksista saanut ainakin hyvinkääläinen päiväkoti ja Kaarinassa sijaitseva pienryhmäkoti.

Suomen hallituksen tavoitteena on tehdä Suomesta kiertotalouden kärkimaa vuoteen 2025 mennessä. Tätä tavoitetta tuetaan esimerkiksi Ympäristöministeriössä myöntämällä rahoitusta hankkeille teemalla ”Puurakentamisen kiertotalousratkaisut puurakennusten ja -rakenteiden muuntojoustavuuden, purettavuuden ja uudelleenkäytön edistämiseksi”. Tämä varmasti lämmittää 60-luvun pioneerien mieltä!