Tulevaisuuden taloista emme ole osaneet edes kuvitella. Käsillä olevan murroksen taustalla on yksi luonnon kiertokulun keskeisimmistä elementeistä: hiili.
Suomi on matkalla kohti suurinta murrosta talonrakentamisessa sitten elementtirakentamisen yleistymisen. Viiden vuoden päästä meillä rakennetaan runsain joukoin taloja, joiden kaltaisia olisi kymmenen vuotta sitten tuskin osattu kuvitella. Käsillä olevan murroksen taustalla on yksi luonnon kiertokulun keskeisimmistä elementeistä: hiili.
Ympäristöministeriö pilotoi parhaillaan ohjeistusta rakennusten hiilijalanjäljen laskennasta. Viimeistään 2025 Suomessa lasketaan kaikille uusille rakennuksille hiilijalanjälki, joka kattaa kaikki rakennuksen elinkaaren vaiheet rakennusmateriaalien ja komponenttien valmistuksesta rakentamiseen, rakennuksen käyttöön, korjauksiin ja lopulta purkamiseen. Olemme siirtymässä radikaalisti uuteen tapaan ajatella rakennuksiamme. Pian emme enää sääntele rakennusluvan yhteydessä pelkkää käytön aikaista energiankulutusta, vaan tarkastelemme energiankulutuksen hiilipäästöjä tasavertaisina suhteessa rakentamisen päästöihin. Tämä tulee mullistamaan sekä talomme, että suunnittelukulttuurimme.
Talotekniikan, eristepaksuuksien ja ilmanvuotolukujen suhteen nykyrakennuksemme edustavat jo äärimmäistä energiapihiyttä. Lisäsäästöt rakennusten energiankulutukseen ovat näitä ruuveja kiristämällä vähäisiä tai kalliita. Näin ollen katseemme kääntyvät talon muihin ominaisuuksiin: mm. elinikäodotteeseen, rakennusmateriaaleihin, perustamistapaan, rakennushahmoon (rakennuksen suuntaus, muoto ja aukotus) ja paikalliseen energiantuotantoon. Tämä uusi painotus tulee luomaan radikaaleja uusia rakennustyyppejä siitä yksinkertaisesta syystä, että ne toimijat, jotka hahmottavat vähähiilisen rakentamisen ratkaisut kokonaisuutena, tulevat tuottamaan uudet määräykset täyttäviä rakennuksia halvimmin.
Kaavoitukseen, tarveselvitykseen ja hankesuunnitteluun liittyvät analyysit tulevat nousemaan keskeiseen rooliin uuden sukupolven vähähiilisiä taloja luotaessa. Ilman selkeitä muutosta suunnittelukäytäntöihimme emme pysty hyödyntämään tarjolla olevia kokonaisvaltaisia ratkaisuja.
Kaavoituksen pitkästä aikajänteestä johtuen kaupunkisuunnittelu on ensimmäinen ja tärkein alue, jolla kaivataan uusia toimintamalleja. Varsinkin kaupunkien keskustoissa asemakaavat määrittelevät kaiken oleellisen talojen hahmosta. Tyypillisen kerrostalon suunnittelussa arkkitehdin tehtävänä on sijoitella tiloja ja jäsennellä julkisivuja. Vaikka näilläkin ratkaisuilla on vaikutuksia hiilijalanjälkeen, on monta oleellista päätöstä tehty jo kaavoituksen yhteydessä. Tulevaisuudessa rakennuttajat tulevat pisteyttämään potentiaaliset tontit niiden ”hiilipotentiaalin” kannalta. Siinä missä tietyllä tontilla on vähähiilisyyteen helppo päästä, on tämä toisella tontilla kallista. Vähähiilisyyden näkökulmasta hyvin kaavoitettu tontti on siis myös maan hinnaltaan arvokkaampi.
Uusien ja peruskorjattavien rakennusten energiatehokkuutta on tarkasteltu E-luvun valossa jo seitsemän vuotta. Energia-analyyseistä ei ole kuitenkaan tullut suunnittelua ohjaavaa työkalua, vaan laskelmat tai simuloinnit tehdään usein täsmälleen kerran: rakennuslupaa haettaessa. Näin myöhäisessä vaiheessa suunnitteluprosessia energia-analyysillä ei ole aitoa suunnittelua ohjaavaa vaikutusta. Joskus analyysi johtaa ikkunalasien vaihtoon, joskus hienoiseen lämmön talteenoton hyötysuhteen parantamiseen: asioihin, jotka voidaan muuttaa vaikuttamatta suunnitelman muihin osiin.
Miksei analyysejä sitten tehdä jo luonnossuunnittelun yhteydessä? Ongelmana on tyypillisen analyysiprosessin hitaus. Arkkitehdin viitesuunnitelman pitää yleensä olla valmis huomenna. Palvellakseen suunnittelua hiilijalanjälkianalyysien täytyy olla valmiita eilen. Olemme Sitowisellä kehittäneet menetelmän, jolla esimerkiksi rakennuksen julkisivun lämpö- ja luonnonvalo-ominaisuuksia sekä elinkaaren hiilijalanjälkeä ja kustannuksia voidaan arvioida ennakoivasti. Tällaista analyysiä varten suunnitteluryhmän täytyy sopia perusperiaatteet, joiden pohjalta julkisivua muokataan parametrisessä simulaatiomallissa. Kun varsinainen suunnittelutyö alkaa, on suunnittelijoilla käytössään valmiiksi laskettua tietoa, tuhansista eri julkisivuvaihtoehdoista. Näin esimerkiksi esteettisten arvojen rinnalla voidaan nopeasti tarkastella suunnitteluratkaisujen hiilivaikutuksia.
Tulemme siis luomaan lähitulevaisuudessa radikaalisti uusia rakennustyyppejä käyttäen uusia suunnittelumenetelmiä. Monet näistä uusista rakennustyypeistä eivät suinkaan ole uusia rakennuksia, vaan korjattavia olemassa olevia rakennuksia. Korjausrakentamiseen liittyvät haasteet ovat usein monin verroin uudisrakentamista visaisempia, mutta onnistuessaan myös palkitsevampia. Laskennallisesti vanhan rakennuksen hiilijalanjälki on pyöreä nolla.