Joukossa on tänäkin syksynä ensikertalaisia, joiden perheissä liikenneturvallisuus mietityttää eniten. Tampereen kaupunki vastaa tähän huoleen panostamalla koululaisten matkoihin.

Sitowise organisoi yhdessä kaupungin kanssa liikenneturvallisuushanketta, jolla tavoitellaan entistä turvallisempia ja terveellisempiä koulumatkoja. Tampereen kaupunki sai hankkeelle osarahoituksen Traficomin tieliikenteen turvallisuuden valtionavustuksena.

Liikenneturvallisuuspilotti laajeni tuhansia oppilaita tavoittavaksi

suojatiepäivystys turvaa kouloulaisten matkaa
Pilottihankkeessa päivystettiin kolmen koulun suojateillä elokuussa 2019.
Sitowise oli mukana omalla päivystysvuorollaan Tampereen Normaalikoululla.

Ensimmäinen pilottiprojekti käynnistyi syksyllä 2018, jolloin mukana oli kolme tamperelaista koulua. Silloin keskityttiin löytämään sopivia keinoja ja viilattiin niitä toimiviksi.

– Pilottivaiheen työ sai myönteisen vastaanoton ja vaikutukset näkyivät, joten ajatus toiminnan laajentamisesta heräsi ohjausryhmässä, muistelee Liikenneselvitys-osaston vanhempi asiantuntija Laura Mansikkamäki, joka toimii työssä projektipäällikkönä. Uuden avustuksen turvin työtä laajennettiin koskemaan 14 uutta tamperelaista koulua.

– Tänä syksynä hanke koskettaa joka neljättä eli 6000 tamperelaisista oppilaista. Tarkoituksena on, että suojatiepäivystyksestä tulisi jatkuva perinne syksyisin Tampereella, kertoo tulevaisuuden suunnitelmista Tampereen kaupungin liikenneinsinööri Heljä Aarnikko.

Tarkoituksena on, että suojatiepäivystyksestä tulisi jatkuva perinne Tampereella.

- Heljä Aarnikko, liikenneinsinööri, Tampereen kaupunki

Turvallisia koulumatkoja monin keinoin

Viestintä on merkittävässä roolissa liikenneturvallisen koulumatkan edistämisessä. Koteihin jaetaan infopakettia, jossa lasten perheet saavat tietoa oman alueensa turvallisista reiteistä ja matka-ajoista. Samalla heille kerrotaan koulumatkaliikunnan hyödyistä. Reitit on suunniteltu yhdessä vanhempainyhdistysten ja rehtorien kanssa.

Infopaketti on jaettu hankkeessa mukana olevien koulujen oppilaille sähköisesti jo keväällä. Pienimmät koululaiset saavat sen vielä koulujen alkaessa paperille painettuna. Kartalta on hyvä tutkia vanhempien kanssa omaa reittiä ja miettiä siihen turvallisimmat vaihtoehdot.

– Kehotamme perheitä myös tutustumaan huolellisesti ja ajan kanssa lapsen koulureittiin hyvissä ajoin ennen koulun ja itsenäisen liikkumisen alkamista. Silloin kaikki voivat lähteä kouluvuoteen turvallisemmin mielin, Laura kertoo.

Kehotamme perheitä myös tutustumaan huolellisesti ja ajan kanssa lapsen koulureittiin hyvissä ajoin ennen koulun ja itsenäisen liikkumisen alkamista.

- Laura Mansikkamäki, vanhempi asiantuntija, Sitowise

Toinen katukuvassakin näkyvä keino on suojatiepäivystysten organisointi. Kultakin koululta on valittu 1-2 kriittisintä suojatietä, johon järjestetään päivystys koulujen alkaessa. Suojatiepäivystäjien roolina on herättää autoilijat huomaamaan pienet koululaiset ja auttamaan tienylityksessä sitä epäröiviä lapsia.

Suojatiepäivystäjiä etsitään tavallisista kaupunkilaisista. Vapaaehtoistyöhön onkin saatu nopeasti suuri määrä aikuisia, jotka haluavat olla mukana tärkeässä työssä. Työvuorojen organisoimiseksi hankkeessa otettiin käyttöön sähköinen varausjärjestelmä, jonka kautta suojatiepäivystykseen osallistuminen on sujuvaa.

Koulumatkojen turvallisuus huolena ympäri maan

Koulumatkojen turvallisuus ei suinkaan ole ainoastaan Tampereella huolena. Lasten koulumatkojen turvallisuus mietityttää vanhempia ja myös kuntien päättäjiä ympäri Suomen.

– Omassa työssäni törmään usein kuntien saamaan palautteeseen koulumatkojen turvallisuudesta. Tilanteet ja olosuhteet voivat olla haastavia, mutta keinot lasten turvallisuuden parantamiseksi on olemassa, Laura kertoo.

– Ongelmat ovat yleensä saman tyyppisiä, joten hyvät käytännöt kannattaa räätälöidä myös muualle, Laura kehottaa.

Koulumatkahankkeen suojatiepäivystys on herättänyt kiinnostusta. Lue lisää:
Ilta-Sanomat 6.8.2020: Suojateiden turvaamisesta tuli uusi aikuisten hittiharrastus Tampereella – ajat viedään käsistä
Aamulehti 7.8.2020: Tampere haluaa sinut seisomaan suojatielle tuhansien lapsien turvaksi – tällainen on päivystysvuoro, joka levisi ympäri kaupungin