Peruskorjauksia yhdeksään 70-luvun asuinkerrostaloon
Helsingin Siltamäessä olevaan yhdeksän asuinkerrostalon taloyhtiöön suoritettiin ulkovaipan ja piha-alueiden peruskorjaus. Olimme hankkeessa mukana hankesuunnittelusta valvontaan.
Helsingin Siltamäessä olevaan yhdeksän asuinkerrostalon taloyhtiöön suoritettiin ulkovaipan ja piha-alueiden peruskorjaus. Olimme hankkeessa mukana hankesuunnittelusta valvontaan.
Helsingin Siltamäessä on 1970-luvulla rakennettu yhdeksän asuinkerrostalon kiinteistö, jonka peruskorjaushankkeessa olimme monessa mukana. Kiinteistölle suoritettiin mittava peruskorjaustyö, jossa rakennusten julkisivu eristerapattiin sekä parveke-elementit, vesikatto, ikkunat, ovet ja salaoja- ja sadevesijärjestelmä uusittiin. Aiemmin ei oltu tehty muuta kuin katon uusimista ja seinien saumausta.
Tehtävämme projektissa olivat hankesuunnittelu, ulkovaipan kunto- ja haitta-ainetutkimus, pää-, arkkitehti- rakenne-, LVI- ja sähkösuunnittelu ja töiden valvonta.
Helsingin Kaupunki hylkäsi jo kertaalleen hyväksytyn remontointisuunnitelman, sillä he eivät hyväksyneet tapaa, jolla julkisivupinta oli tarkoitus tehdä. Lupa piti hakea uudestaan, ja jotta työt voitiin aloittaa, piti kaupungille maksaa takuusumma ennen uutta hyväksyntää.
Hallituksen puheenjohtajan Kaj Lindströmin mukaan lopputulos oli juuri se, mitä toivottiin ja odotettiin. Asukkaat ovat olleet tyytyväisiä. Saman alueen samaan aikaan rakennettujen taloyhtiöiden asukkaat ovat jopa käyneet ihastelemassa lopputulosta.