Kirvesvuoren tuulivoimahanke
Tuulivoimaosayleiskaavan laatiminen, Perhon kunta.
Tuulivoimaosayleiskaavan laatiminen, Perhon kunta.
Energiequelle Oy suunnittelee tuulivoimahanketta Kyyjärven ja Perhon kunnan Kirvesvuoren alueelle. Hanke sijoittuu Perhon kunnan alueelle noin 12 kilometriä kuntakeskuksesta kaakkoon. Kaavoituksen tavoitteena on mahdollistaa Perhon kuntaan noin 2 tuulivoimalan ja niihin liittyvien huoltoteiden ja maakaapeleiden rakentaminen. Hankkeesta laaditaan erilliset osayleiskaavat sekä Perhon kunnan että Kyyjärven kunnan alueille.
Vireilletuloilmoitus on julkaistu kunnan internetsivuilla https://perho.com/, Perholainen -kuntalaistiedotteessa ja Keskipohjanmaa -paikallislehdessä.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, MRL 63 §, on ollut nähtävillä 13.6.-13.8.2022.
Hankkeessa järjestettiin 16.6.2022 yleisötilaisuus, jossa esiteltiin OAS ja YVA-ohjelma. Yleisötilaisuus järjestettiin Kyyjärvellä Kivirannassa, osoitteessa Kivirannantie 4.
Samaan aikaan kaavoituksen kanssa laadittavan ympäristövaikutusten arviointimenettelyn aineisto löytyy ELY-keskuksen internetsivuilta osoitteen https://www.ely-keskus.fi/kuulutukset kautta.
Perhon tekninen lautakunta on päättänyt 13.8.2024 (§ 37) asettaa Kirvesvuoren tuulivoimapuiston osayleiskaavan valmisteluvaiheen aineiston julkisesti nähtäville luonnosvaiheen kuulemista varten (MRL 62 §, MRA 30 §). Valmisteluvaiheen kaava-aineisto asetetaan nähtäville 22.8.-21.10.2024.
Kaavan valmisteluaineisto on nähtävillä kunnan verkkosivuilla www.perho.com kuulutukset osiossa. Suora linkki kuulutukseen. Aineisto on nähtävillä myös Perhon kunnalla osoitteessa Keskustie 2. Hankkeessa järjestettiin yleisötilaisuus yhdessä Kyyjärven kanssa.
Yleisötilaisuus pidettiin Kyyjärven koululla 10.9.2024 klo 17 alkaen. Yleisötilaisuuden esitys on luettavissa täältä:
Kirvesvuoren yleisötilaisuuden esitys
Tilaisuudessa esiteltiin myös hankkeen YVA-selostus. Linkki YVA-aineistoon:
ymparisto.fi/kirvesvuorentuulivoimahankeYVA
Kaavaa laativa konsultti
Sitowise Oy
DI, YKS 245, Timo Huhtinen
Linnoitustie 6 D
02600 ESPOO
puh. 040 542 5291
timo.huhtinen@sitowise.com
Perhon kunta
Tekninen johtaja, Alpo Anisimaa
puh. 040 051 0706
alpo.anisimaa@perho.com
Rakennustarkastaja, Jyri Harju
puh. 040 848 8243
jyri.harju@perho.com
Hankkeesta vastaava
Energiequelle Oy
Antto Kulla
puh. 044 786 6067
kulla@energiequelle.fi