Merellisten toimialojen taloudellinen vaikuttavuus yltää syvälle suomalaiseen yhteiskuntaan. Paikallisesti perinteisten elinkeinojen merkitys alueiden elinvoimaisuudelle ja kulttuuriperinnölle on korvaamaton, mutta merenkulun ja ulkomaankaupan kautta vaikutukset näkyvät myös sisämaassa jokapäiväisessä elämässä. Merellisillä toimialoilla on myös suuri taloudellinen potentiaali osana energiamurrosta ja vihreää siirtymää.
Merialuesuunnittelu ja merellisten sektoreiden aluetaloudelliset vaikutukset -selvityksessä tavoitteena oli valmistella yleiskuvaus merellisten sektoreiden taloudellisesta vaikuttavuudesta Suomessa sekä tarkastella merellisten sektoreiden aluetaloudellisia vaikutuksia. Merellisinä toimialoina tarkasteltiin meriliikennettä ja satamia, meriteollisuutta, kalastusta ja vesiviljelyä, matkailua ja virkistystä, energia-aloja, merellisiä kaivannaisaloja, sinistä bioteknologiaa, maanpuolustusta ja ympäristön tilaa.
— Merellisten sektoreiden aluetaloudellisten vaikutusten selvittäminen rakentaa merialueen käytön tilannekuvaa ja luo siten pohjaa merialuesuunnittelun toisen kierroksen mission määrittelemiselle. Tässä selvityksessä keskityttiin merellisten toimialojen taloudellisen vaikuttavuuden kuvaamiseen sekä aluetaloudellisten vaikutusten määrittämiseen, kertoo Sitowisen vanhempi asiantuntija ja selvitystyöstä vastannut Iida-Maria Seppä.
Selvitykseen koottiin laajasti merellisten toimialojen taloudellista vaikuttavuutta kuvaavaa tietoa.
— Merellisillä toimialoilla on merkittäviä aluetalous- ja työllisyysvaikutuksia. Tilastointia pitäisi kuitenkin kehittää ja täsmentää, jotta aluetaloudelliset vaikutukset nimenomaan merellisistä toiminnoista voitaisiin luotettavasti laskea kaikilta toimialoilta ja alueilta. Työssä hahmoteltiin myös toimialojen välisiä talouden vaikutusketjuja sekä merellisten toimialojen laajempia aluetaloudellisia vaikutuksia. Laajemmat vaikutukset kuvaavat, miten merelliset toimialat vaikuttavat alueen taloudelliseen toimintaan ja aluekehitykseen suorien ja välittömien vaikutusten lisäksi, kertoo Sitowisen johtava asiantuntija Kimmo Koski.
Toimialojen taloudellisesta vaikuttavuudesta pyrittiin luomaan mahdollisimman laaja kuva saatavilla olevien selvitysten pohjalta. Taloudellisen vaikuttavuuden kuvauksissa on huomioitu myös tulevaisuuden potentiaalia erityisesti tulevaisuuden nousevilla toimialoilla. Selvityksen tulokset lisäävät merialuesuunnittelun tietopohjaa täydentämällä merellisten sektoreiden kokonaisvaltaista ymmärrystä myös talouden näkökulmasta.
— Merellisillä toimialoilla on merkittävä taloudellinen vaikutus sekä paikallisesti että kansantaloudellisesti. Rannikolla ja saaristossa merelliset toimialat nojautuvat perinteisiin elinkeinoihin ja kulttuuriperintöön, ja toimialojen taloudellinen kannattavuus auttaa myös näiden säilymisessä, sanoo merialuesuunnitteluyhteistyön suunnittelija Timo Rantanen.
Taloudelliset vaikutukset ulottuvat myös merialueita ja rannikkoa pidemmälle erityisesti energiamurroksen myötä. Merelliset toimialat houkuttelevat lisää investointeja infrastruktuuriin, teknologiaan ja innovaatioihin ja edistävät siten alueiden taloudellista kehitystä ja kansainvälistä verkostoitumista. Merellisten toimialojen yhteinen osaamispohja ja alojen tutkimus ja kehitys tukevat toimialojen elinvoimaisuutta ja niiden alueilleen tuottamia taloudellisia vaikutuksia.
Hanke käynnistyi lokakuussa 2024 ja valmistui kesäkuussa 2025. Merialuesuunnittelun koordinaatioryhmä toimi selvityksen tilaajana ja selvityksen toteutti Sitowise.
Tutustu loppuraporttiin tästä.