Rakennusalan ja liikkumisen digitaalisten ratkaisujen kysyntä on voimakkaassa kasvussa. Ficonicin ja Sitowisen osaamiset täydentävät upeasti toisiaan.

- Ficonicillä on arvokasta osaamista etenkin liikkumisen ja liikenteen IT-ratkaisuista. Yhdistyminen antaa meille lisää voimia kasvattaa erinomaisessa nosteessa olevaa digiosaamistamme, joka on koko alan tulevaisuuden keskiössä, kertoo Sitowisen Smart City -liiketoiminnan johtaja Teemu Virtanen.

- Smart City -ratkaisut ja liikenteen digipalvelut ovat Ficonicille erittäin tuttu toimintakenttä. On ilo päästä osaksi Sitowisen hienoa tarinaa, jossa rakennetun ympäristön ja liikkumisen asiantuntijuus yhdistettynä IT-alan huippuosaamiseen luovat asiakkaillemme ainutlaatuista synergiaa, kertoo Ficonic Solutionsin toimitusjohtaja Timo Salminen.

Sitowise kehittää digitaalisia ratkaisuja esimerkiksi Väylävirastolle, Traficomille, Metsähallitukselle, Fingridille, teleoperaattoreille, Helsingin kaupungille sekä useille suomalaisille kunnille.

- Olemme mukana merkittävissä suomalaisissa rakennetun ympäristön ja liikkumisen tietojärjestelmähankkeissa kuten Väyläviraston Velho-allianssihankkeessa sekä ratatiedon hallintaan keskittyvässä RAID-e -hankkeessa. Ala on nyt suuressa digimurroksessa, ja IT-ratkaisuillemme on tänä poikkeuksellisena vuotenakin ollut varsin suuri kysyntä, kertoo liikkumisen ja väylien tietopalveluiden johtaja Milla Lötjönen Sitowisen Smart City -liiketoiminnasta.

-Samanlaisen arvomaailman ja toimintatavan jakavan yrityksen kanssa yhteinen matka on helppo aloittaa. Myös teknologiaosaamisemme ja ketterä tapa toteuttaa IT-projekteja on Sitowiselle ja Ficonicille yhteistä. Kaupan myötä pystymme nyt rekrytoimaan IT-osaajia myös Jyväskylän alueelle, mikä osaltaan parantaa asemiamme kilpaillussa IT-markkinassa, Milla jatkaa.

Sitowise hankkii kaupassa Ficonicin koko osakekannan. Ficonicin 15 asiantuntijaa jatkavat nykyisissä tehtävissään.

Sitowise ostaa jyväskyläläisen Ficonic Solutionsin.

Lisätiedot

Teemu Virtanen, Smart City -liiketoiminta-alueen johtaja, Sitowise Oy
p. 050 404 6622, teemu.virtanen@sitowise.com

Milla Lötjönen, johtaja, liikkuminen ja väylien tietopalvelut, Sitowise Oy
p. 044 532 0611, milla.lotjonen@sitowise.com

Timo Salminen, toimitusjohtaja, Ficonic Solutions Oy
p. 040 745 6821, timo.salminen@ficonicsolutions.com

Sitowise Oy on 1 800 hengen asiantuntijayritys, joka tarjoaa asiakkailleen kaikki rakennetun ympäristön suunnittelu-, asiantuntija- ja digitaaliset palvelut saman katon alta. Sitowise on Suomen suurimpia rakennusalan suunnittelu- ja konsultointitoimistoja, kaupunkiseutujen monialahankkeiden johtava osaaja sekä digitaalisten palveluiden, tiedolla johtamisen ja tietomallintamisen edelläkävijä. www.sitowise.com

Ficonic Solutions Oy on IT-alan palveluyritys, joka tarjoaa asiakkailleen sekä räätälöityjä digitaalisia palveluita että tuoteratkaisuja. Ficonic on erikoistunut pilviympäristöihin, paikkatietopohjaisiin digitaalisiin palveluihin sekä liikenteen ja autoteollisuuden mobiiliratkaisuihin. Vuodesta 2015 toiminut yritys työllistää 15 henkilöä Jyväskylässä ja Tampereella. www.ficonicsolutions.com