NextGen-harjoittelijaohjelmaan sisältyvät valmennuspäivät ohjaavat opiskelijoita oman työuran suunnitteluun. Erityisesti alanvaihtajalle oman osaamisen ja henkilökohtaisten vahvuuksien kartoittaminen avaa uusia näköaloja tulevaisuuteen.

Liisa Vesalo

Kuopiolainen Liisa Vesalo valmistautuu parhaillaan toiseen ammattiinsa, kun työ terveydenhoitajana vaihtui rakennustekniikan opintoihin Savonia-ammattikorkeakoulussa.

Sitowisen NextGen-harjoitteluun Liisa päätyi, kun Kuopion sillat ja rakenteet -yksikön korjaussuunnittelutiimissä avautui paikka opinnoissaan jo pitkälle ehtineelle tulevaisuuden tekijälle.

Sitowise ei ollut Liisalle ennestään kovin tuttu, mutta kokemukset yrityksestä työnantajana ovat olleet yksinomaan positiivisia.

– Sitä tunsi itsensä heti tervetulleeksi, kun työpiste odotti käyttövalmiina ensimmäisenä aamuna, ja muutenkin aloitusta oli valmisteltu hyvin. Mielestäni Sitowisessä on hyvät työsuhde-edut, esimerkiksi näin harjoittelijanakin olen päässyt työterveyshuollon piiriin. Yritys on iso ja toimii laajasti monilla toimialoilla, mikä tarkoittaa työntekijöille monipuolisia mahdollisuuksia edetä erilaisiin tehtäviin, Liisa summaa.

Mukaan oikeisiin projekteihin

Liisa kiittelee NextGen-harjoittelijaohjelmaa – sisällöltään se oli hänelle mieleen, mutta myös erinomainen tapa ajaa opiskelijoita sisään yritykseen.

– Itse ainakin koen olevani etuoikeutettu, että olen päässyt osaksi NextGen-harjoittelijaohjelmaa. Erityisesti valmennuspäivä, jossa perehdyimme oman osaamisemme ja vahvuuksiemme tunnistamiseen, osui ja upposi. Tulevaisuudessa tulen varmasti palaamaan myös oman työn aikatauluttamisen työkaluihin, joita valmennuksessa saimme, Liisa kertoo.

– Sitowisen kokoisessa yrityksessä vaihtuvuus on luonnollista ja perehdytys oma prosessinsa, ja sen vuoksi on oikein fiksua sitouttaa tulevaisuuden tekijöitä jo opintojen aikana. Osaavista tekijöistä taitaa ainakin siltapuolella olla pulaa, ja on hienoa, että olen päässyt mukaan korjaussuunnittelun projekteihin kokeneempien kollegoiden rinnalle, hän jatkaa.

Kuva
Teemme koodia, jolla on merkitystä.

NextGen-harjoittelijaohjelma - urasi ponnahduslauta

Kiinnostaako sinua tulevaisuuden älykkään ja kestävän elinympäristön suunnitteleminen lahjakkaiden tyyppien kanssa innostavassa duunissa?

Vastuullinen korjaussuunnittelu lisää rakenteiden elinkaarta

Liisa kertoo, että työharjoittelu täydentää koulussa opittua, mutta hänen tapauksessaan se on tuonut myös paljon uutta.

– Olen ollut harjoittelun aikana mukana muutamassa korjaussuunnitteluprojektissa, tehnyt piirustuksia ja muun muassa kantavuuslaskentaa. Kokemuksena harjoittelu on ollut mielenkiintoinen, sillä opinnoissa painotetaan paljon talonrakennusta ja siltapuolella kaikki on sen vuoksi ollut uutta. Sen verran innostuin, että ilmoittauduin vielä siltarakenteiden peruskurssille, vaikka viimeinen opiskeluvuosi jo käynnistyy.

Vastuullisuus on keskeinen ohjuri Sitowisen kaikessa toiminnassa. Myös Liisa on oppinut tarkastelemaan siltojen korjaussuunnittelua nimenomaan vastuullisuuden näkökulmasta.

– Mielestäni kaikki lähtee elinkaariajattelusta: pyritään säilyttämään olemassa olevat rakenteet mahdollisimman pitkälle ja tekemään kestäviä valintoja rakenteiden suhteen. Kun käytämme resursseja fiksusti, rakennamme samalla ympäristön kannalta kestävää yhteiskuntaa, hän pohtii.

Liisa keskittyy kesän jälkeen pääasiassa opintojen viimeistelyyn, mutta jatkaa Sitowisessä osa-aikaisena tekemällä yhden työpäivän viikossa.

– Omalle kohdalle on osunut mukava työyhteisö ja taitava esimies. Totta kai on kiinnostavaa tutkia, mitä mahdollisuuksia Sitowise minulle voisi jatkossa tarjota – ja mitä minulla on yritykselle annettavaa, hän sanoo.