Rakennus- ja yhdyskuntatekniikkaa Jyväskylän ammattikorkeakoulussa opiskelevalle Johan Seppäselle, avautui harjoittelupaikka Sitowisessä kolmannen opiskeluvuoden keväällä. Hyvin sujunut harjoittelu jatkui kesätyöpestinä ja syksyn tullen avautui mahdollisuus osa-aikaisiin töihin opintojen ohella. 

Johan Seppänen, 25, tuli valituksi Sitowisen NextGen-harjoittelijaohjelmaan keväällä 2021 ja pääsi työskentelemään rakennesuunnittelun pariin Jyväskylän yksikköön. 

Johan Seppänen

- Kuulin Sitowisestä ensimmäisen kerran heti opintojen alussa syksyllä 2018. Kiinnostuin yrityksestä ja olen jonkin verran seuraillut sen tarinaa. Sitowise oli minulle ykkösvaihtoehto kolmannen opiskeluvuoden harjoittelupaikaksi ja olinkin itse yhteydessä Jyväskylän alueyksikön vetäjään jo ennen varsinaisen hakuajan alkua. Onneksi tärppäsi ja sain paikan, Johan kertoo. 

Johan oli tutustunut Sitowiseen nettisivujen kautta ja lukenut muun muassa muiden NextGen-harjoittelijoiden kokemuksista. Työ Sitowisessä ei ainoastaan vastannut odotuksia, vaan ylitti ne kirkkaasti. 

Ensimmäisenä päivänä olin jo mukana ensimmäisessä projektipalaverissa ja tein ensimmäisiä mallinnustehtäviäni.

Johan Seppänen, Sitowise

- Olin ajatellut, että isossa firmassa voi olla jäykät käytännöt esimerkiksi työaikojen suhteen, mutta huomasin nopeasti, miten joustavasti täällä toimitaan. Kesätyöntekijänä minulle ei ollut lomaa mutta liukuvan työajan ansiosta pystyin järjestelemään vapaata omien kesämenojen ajaksi. Muutenkin ilmapiiri osoittautui todella rennoksi, ja oli helppo päästä porukkaan mukaan.

Hyvä perehdytys tuo rohkeutta 

Ensimmäiseltä päivältään sitowiseläisenä Johan muistaa niin innostuksen kuin hämmästyksen. 

- Oli mahtava fiilis, kun kaikki oli valmiina minua varten. Pääsin heti kasaamaan omaa työpistettäni upouusista välineistä, jopa irrottamaan suojakalvot tietokoneen näytöstä! Se, että kaikki oli minua varten valmiina odottamassa, tuntui mukavalta. Iltapäivällä olin jo mukana ensimmäisessä projektipalaverissa ja tein ensimmäisiä mallinnustehtäviäni. Olin jopa vähän yllättynyt päästessäni saman tien kiinni oikeisiin töihin, mutta se osoitti luottamusta ja tuntui tietenkin hyvältä, hän muistelee. 

Johan kertoo, että NextGen-harjoittelijaohjelman valmennuspäivät tarjosivat paljon hyödyllistä tietoa niin yrityskulttuurista, käytännön asioista ja erilaisten järjestelmien käytöstä kuin työkaluja oman työuran suunnitteluun.  

- Koko ajan minua on myös kehotettu kysymään tarvittaessa neuvoa niin työtehtäviin kuin käytännön asioihin liittyen, ja mukavassa ilmapiirissä kynnys pyytää apua onkin todella matala. Harjoittelijana ei tietenkään voi tietää tai osata kaikkea, mutta kattavan perehdytyksen ja kannustavien työkavereiden ansiosta uskaltaa tarttua reippaasti töihin, Johan sanoo. 

Harjoittelusta suuntaa omalle työuralle 

Johanille kesätyö toi vahvistusta sille, että opinnoissa valittu rakennesuunnittelun erikoistumissuunta on hänelle se oikea. Kesän aikana hän pääsi muun muassa mallintamaan asuinkerrostalokohteen 3D-tietomallia. 

- Olin yllättynyt siitä, miten pikkutarkkaa ja aikaa vievää hommaa mallintaminen on, ja miten vastuullista työtä se on esimerkiksi ympäristön ja asiakkaan kannalta. 3D-tietomallin avulla elementtitehtaalla valmistetaan betonielementit kokonaista kerrostaloa varten – täsmällinen malli takaa sen, että elementit sopivat paikalleen täydellisesti, mikä puolestaan säästää aikaa ja materiaalihukkaa työmaavaiheessa. Asianmukaisesti suunnitellut nostolenkit puolestaan ovat edellytys turvalliselle työskentelylle elementtejä liikuteltaessa, Johan kertoo. 

Saan opinnoistani enemmän irti, kun voin yhdistää oppimaani käyttännön työhön. Tulevaisuudessa haluan perehtyä puurakentamiseen.

Johan Seppänen, Sitowise

Johan iloitsee mahdollisuudesta jatkaa osa-aikaisena työntekijänä opintojen ohessa. 

- Uskon, että saan opinnoistakin enemmän irti, kun voin yhdistää oppimiaan asioita käytäntöön. Tulevaisuudessa olisi kiinnostavaa päästä tekemään enemmän suunnittelutyötä, ja perehtyä myös puurakentamiseen. Sitowise on mielestäni hyvällä tavalla kasvava ja moderni yritys, ja olisi kyllä hienoa jatkaa sitowiseläisenä myös valmistumisen jälkeen, hän sanoo.