Minulla on ollut opiskeluajoista asti kova halu vaikuttaa asioihin ja kehittää ekologista maisemasuunnittelua. Olenkin sarjainnostuja, jolle motivaatio ei ole koskaan ollut ongelma. Siksi haluan tarjota uusia mahdollisuuksia ja inspiroivia projekteja myös nuorille suunnittelijoille. Monialaisia projekteja ja kestävää maisemasuunnittelua tehdään aina yhdessä tiimityönä.

Dynaaminen kasvillisuus auttaa sopeutumaan ilmastonmuutokseen

Tein maisema-arkkitehdin opintoihini kuuluneen diplomityön Helsingin kaupungille dynaamisesta kasvillisuudesta. Sillä tarkoitetaan kestävää, monilajista, kerroksellista ja jatkuvasti muuttuvaa kasvillisuutta, joka tukee kaupunkiluonnon monimuotoisuutta. Dynaaminen kasvillisuus ja monipuolinen kasvillisuussuunnittelu auttavat myös sopeutumaan ilmastonmuutokseen. Monilajisuuden ansiosta esimerkiksi kaikki katupuut tai istutukset eivät kuole, vaikka alueelle tulisi uusia tuholaisia tai olosuhteet muuttuisivat nopeasti.

Syvennyin lempiaiheeseeni muun työn ohessa kahden vuoden ajan. Uusia menetelmiä otettiin käyttöön Sitowisen projekteissa heti – jo diplomityöni kirjoituksen aikana.

Jatkojalostin diplomityöni aihetta Viherympäristöliiton Dynaaminen kasvillisuus -opaskirjaksi (2019), ja näin sain syventyä lempiaiheeseeni muun työn ohessa yhteensä kahden vuoden ajan. Uusia kestäviä menetelmiä otettiin käyttöön Sitowisen projekteissa saman tien – jo diplomityöni kirjoituksen aikana.

Kestävä ympäristörakentaminen luo hyvinvointia

Viime vuosina kestävyyttä on alettu toteuttaa maisemasuunnittelussa entistä tietoisemmin, ja projekteissa noudatetaan Viherympäristöliiton Kestävän ympäristörakentamisen KESY-toimintamallia. Olemme kehittäneet siitä Sitowiselle yksityiskohtaisemman tarkistuslistan, jota läpikäydessä huomaan ilahduttavan usein, että projektihan on jo aika KESY!

Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus päästä elvyttävän viheralueen äärelle, vaikka omassa arjessa ei pystyisi liikkumaan kuin lähiympäristössä.

Toimintamalli auttaa arvioimaan suunnitteluratkaisuja viiden eri teeman kautta: veden, maaperän, kasvillisuuden, tuotteiden ja raaka-aineiden sekä terveyden ja hyvinvoinnin. Kestävään ympäristörakentamiseen kuuluu esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden edistäminen ja kuljetusmatkojen vähentäminen. Ja jos suosimme kierrätyskasvualustoja, turvepohjaisia kasvualustoja tarvitaan vähemmän. Huomiota kiinnitetään myös hulevesien luonnonmukaiseen käsittelyyn ja kunnossapidon energiankulutukseen. Mitä enemmän on nurmikkopinta-alaa, sitä enemmän kasvualustoihin, lannoittamiseen ja leikkaamiseen kuluu resursseja. Nurmikon sijaan kannattaakin suosia tanner-, keto- ja niittykasvillisuutta sekä monilajisia istutuksia.

KESY-periaatteiden noudattaminen tukee myös ihmisten terveyttä ja hyvinvointia. Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus päästä elvyttävän viheralueen äärelle, vaikka omassa arjessa ei pystyisi liikkumaan kuin lähiympäristössä. Saavutettava lähiviheralue pitäisi olla kaupunkilaisillakin enintään 300 metrin päässä kotiovelta. Kerrostalonkin pihalle voidaan luoda monin keinoin vehreää ja elämyksellisestä ympäristöä niin luonnon kuin ihmisten kannalta.

Vastuullisuuskeskusteluun osallistuminen on tärkeää!

Viime aikoina olen tehnyt kaupunkien ekologisten verkostojen selvityksiä, kuten niittyverkoston kehityssuunnitelman Helsingin kaupungille. Maankäytön ja yleisten alueiden suunnittelijat voivat hyödyntää sitä projektien lähtötietona kaupungin paikkatietopalvelussa. Minulle onkin tärkeää, että tekemämme selvitykset ovat niin selkeitä ja helppokäyttöisiä, että niistä on asiakkaalle aidosti apua.

Parhaillaan työpöydälläni on Hiedanrannan pohjoiskorttelien pihojen ja yleisten alueiden viitesuunnitelma. On hienoa osallistua hankkeeseen, jossa tilaajalla on selkeät ja kunnianhimoiset vastuullisuustavoitteet.

Olen mukana myös useissa Tampereen kaupungin projekteissa Hiedanrannassa. On hienoa osallistua aluekehitykseen, jossa tilaajalla on selkeät ja kunnianhimoiset vastuullisuustavoitteet. Parhaillaan työpöydälläni on Hiedanrannan pohjoiskorttelien pihojen ja yleisten alueiden viitesuunnitelma. Lisäksi olemme luomassa Hiedanrannan yleisten alueiden kaupunkikuvallista käsikirjaa, joka ottaa kantaa myös kestävyys- ja vastuullisuusasioiden edistämiseen Hiedanrannassa BREEAM-ympäristösertifioinnin mukaisesti

Projektien lisäksi haluan osallistua alan keskusteluun ja samalla ajatusmaailman muutokseen, ja saan siihen jatkuvasti työnantajaltani rohkaisua ja tukea. Pääsen osallistumaan maisemasuunnittelun kestävyyden kehittämiseen alan tapahtumissa ja seminaareissa, ja kesällä 2022 olemme mukana myös SuomiAreenalla Porissa. Pidä silmällä tapahtuman uutisointia ja tule mukaan!

Kuva
The Smart City Company

Olisitko yksi meistä?

Ainolle ja muille parille tuhannelle sitowiseläiselle työkaveriksi? Lue lisää Sitowisestä työnantajana!