Vesipalvelut-osastolla pääsen kehittämään ja työstämään uusia ratkaisuja hulevesien hallintaan. Sitowise on ollut mukana laatimassa esimerkiksi luontopohjaisten hulevesirakenteiden suunnitteluohjekortteja Tampereen kaupungille, ja olemme pilotoineet erilaisia biosuodatusratkaisuja ja työmaavesien käsittelyrakenteita asiakasprojekteissamme. Hyviä kokemuksia on saatu muun muassa eroosiota kestävistä materiaaleista ja uusista hulevesien puhdistamiseen soveltuvista konttiratkaisuista.

Uudentyyppisiä keinoja hulevesien puhdistamiseen tarvitaan yhtä lailla kaupunkialueilla kuin teollisuudessa. Hyvä esimerkki on Finavialle kehittämämme hieman harvinaisempi hulevesien käsittelyrakenne, maanalainen kosteikko, joka tukee Helsinki-Vantaan lentokentän hulevesien käsittelyä.

Sitowisen asiantuntija Olli Nissinen.

Vaatimukset lisääntyvät koko ajan myös työmailla. Rakentamisen aikaiset hulevedet voivat olla suurempi kuormituslähde vesistöille kuin valmiiden kohteiden hulevedet, joten työmaavesien hallinnan huolellinen suunnittelu ja toteutus ovat jatkossa ratkaisevan tärkeitä vesistöjen suojelussa.

On hienoa pystyä yhdistelemään asioita niin, että asiakas saa yksinkertaisemman tai kokonaisuutena toimivamman ratkaisun, ja lopputulosta voi käydä ihmettelemässä omin silmin.

Maanteiden kunnossapidosta hulevesisuunnitteluun

Aloitin Sitowisellä jo opiskellessani Kuopiossa vesi- ja ympäristötekniikan insinööriksi. Vuoden 2007 tienoilla ensimmäisiä työtehtäviäni oli maanteiden kunnossapidon suunnittelu. Tein talvihoidon pistokoetarkastuksia ajelemalla ilta- ja yöaikaan Savo-Karjalan teillä.

Valmistuessa ei Kuopiosta löytynyt sopivaa hommaa, joten vaihdoin vuonna 2008 Sitowisen Tampereen toimistolle teiden ja katujen ylläpidon suunnitteluun sekä edelleen tie- ja katusuunnitteluosastolle. Vuonna 2014 Tampereelle perustettiin Vesipalvelut-osasto, ja siirryin sinne vuonna 2016 enemmän koulutustaustaani vastaaviin tehtäviin hulevesisuunnitteluun. Nykyään työskentelen erityisesti aluesuunnittelun projekteissa, jotka painottuvat toteutus- ja rakennussuunnitelmiin.

Olen viihtynyt samassa työpaikassa pitkään, koska minulla on ollut sopivin määräajoin mahdollisuus muuttaa työrooliani. 

Aluesuunnittelussa on hyötyä monipuolisesta taustasta

Sitowisen asiantuntija Olli Nissinen.

Olen viihtynyt samassa työpaikassa pitkään, koska minulla on ollut sopivin määräajoin mahdollisuus muuttaa työrooliani. Samalla olen huomannut, että poikkitieteellisestä tie-, katu- ja hulevesisuunnittelun kokemuksesta on paljon hyötyä aluesuunnittelussa. Kun suunnitellaan vaikkapa maankaatopaikkaa, logistiikkaterminaalia, puistoa tai ampumarataa, tarvitaan monipuolista osaamista esimerkiksi geotekniikasta, hydrologiasta, väylärakentamisesta ja vesienhallinnasta.

Tunnenkin olevani aluesuunnittelussa omimmillani. On hienoa pystyä yhdistelemään asioita niin, että asiakas saa yksinkertaisemman tai kokonaisuutena toimivamman ratkaisun, ja lopputulosta voi käydä ihmettelemässä omin silmin. Olen esimerkiksi ollut mukana suunnittelemassa Tampereella Ikurin Taimiston alueen puistoa ja sinne sijoittuvaa Raadinlammin hulevesiallasta. Näyttävään hulevesiaiheeseen yhdistyy maisemallisia ja luontoarvoja. Projekti vaati myös yhteensovitusta muun kunnallistekniikan, raittilinjausten ja hiihtosillan kanssa.

Ei pelkkää suunnittelua

Varsinaisen suunnittelutyön lisäksi työpäiviini sisältyy esihenkilötyötä, tarjoustoimintaa sekä projektien laadunvarmistusta. Monipuolinen ja vaihteleva työnkuva avaa jatkuvasti uusia haasteita, innostaen kasvamaan, oppimaan ja kehittymään vuosi vuoden jälkeen. 

Uratarinat

Ainutlaatuisia ihmisiä, yhdessä ihmeellisiä.
Täällä sitowiseläiset itse kertovat omia kokemuksiaan Sitowisestä ja siitä, millaista meillä on työskennellä.
Image
icon-sitowise-superman-white

Sinua saattaa kiinnostaa nämä palvelut

Vesistöpalvelut

Vesistösuunnittelupalvelut varmistat, että vesistökohteesi hoidetaan ammattitaidolla ja kestävän kehityksen periaatteella edistäen ympäristön säilymistä ja hyvinvointia.