Miksi valita Sitowise

Hankehallinnan palvelukokonaisuutta tarjoaa vain Sitowise.
Asiantuntijoillamme on vankka kokemus vaativista aluekehityshankkeista.
Tehokas apu toimintoihin, joihin kuntien omat resurssit eivät riitä.
Rakennetun ympäristön jalanjälki on valtava. Me otamme vastuumme sen suitsimisessa vakavasti. Haluamme olla vastuullisin kumppani ja auttaa asiakkaitamme ylittämään tavoitteensa.

Asiantuntijuutta ja tukea aluekehityshankkeiden hallintaan

Hankkeen seuranta ja suunnittelu alkaa usein jo hankekehitysvaiheessa, ja alueen kehittäminen jatkuu pitkälle tulevaisuuteen rakentamisen valmistumisen jälkeenkin. Hankehallinnan tavoitteena on toimia asiakkaan apuna ja asiantuntijana laajoissa monivaiheisissa projekteissa. Painopisteet kehittyvät projektin ja asiakkaan tarpeiden mukaisesti työn edetessä.

Hankekoordinoinnilla pidämme vaativien hankkeiden langat käsissä

Hankekoordinointi tukee hankkeen suunnittelua, rakentamista ja käyttöönottoa sekä toimijoiden yhteistyötä, hankkeesta viestimistä ja vuorovaikutusta hankkeen elinkaaren aikana. Hankekoordinoinnista on erityistä hyötyä vaativissa, monitoimijaisissa ja laajaa aluetta koskevissa hankkeissa. Asiantuntijoillamme on vankka kokemus vaativista aluekehityshankkeista, olemme olleet mukana muun muassa Helsingin Kalasataman ja Espoon Finnoon kehittämisessä.

Meillä pysyy langat käsissä laajoissakin aluekehityshankkeissa!

Palvelumme räätälöidään aina asiakkaan tarpeiden mukaan

Tarjoamme räätälöitävissä olevia palvelukokonaisuuksia monialaisten ja vaativien hankkeiden tueksi. Palvelemme esimerkiksi seuraavissa:

  • toimintamallien ja prosessien kehittäminen
  • tilannekuvan muodostaminen ja ylläpito
  • hankekoordinointi ja hankkeiden seuranta
  • suunnittelunohjaus
  • aikataulujen laadinta ja hallinta
  • budjetointi ja kustannusten ohjaus sekä kustannusten koordinointi
  • aluekehityshankkeiden rakennuttamisen koordinointi
  • hankkeenriskienarviointijaseuranta
  • hankkeiden tiedonhallinnan menetelmät
  • päätöksentekopolun luonti
  • projektiorganisaation ja yhteistyöryhmien ym. kokoonpanojen määrittely sekä avustaminen toteutustavan valinnassa.

Tehokkaan hankehallinnan ja ennakoinnin kautta viivästykset vähenevät, kustannuksissa säästetään, laatu paranee ja töiden yhteensovitus sujuvoituu.

Organisoitu yhteistyö selkeyttää vastuita sekä säästää kustannuksia.

Image
ikoni idea

Tutustu tarkemmin palveluihimme ja ota yhteyttä!