Sitowisen akustikot: "Kuultavampaa maailmaa jo 30 vuotta!"
Nyt on moninkertaista aihetta juhlaan! Samalla kun Sitowise täyttää 50 vuotta, juhlivat Sitowisen akustikot 30-vuotista taivaltaan korvin kuultavan maailman suunnittelussa. Akustiikan johtava asiantuntija Pekka Taina kertoo alan kehityksestä ja huippuprojekteista vuosien varrelta.
Sitowisen akustikot täyttävät tänä vuonna pyöreitä, mutta mitä akustikot ihan tarkalleen ottaen tekevät? Akustiikassa on kyse maailmasta, jonka voi aistia äänenä tai tärinänä. Keskitymme siis mahdollisimman hyvien ääniympäristöjen suunnitteluun ja suoritamme erilaisia akustisia mittauksia sen todentamiseksi.
Hyvä akustiikka vaikuttaa siihen, miltä toimistorakennuksessa tuntuu tehdä töitä tai minkälaisessa äänimaailmassa odotamme ratikkaa aamulla. Akustiikka heijastuu ääniin, joihin nukahdamme illalla kodin seinien sisällä tai joita kuulemme sairaalan käytävillä. Akustiikasta on kiinni, saammeko selvää kuulutuksista juna-asemalla tai vuorosanoista teatterissa.
Monipuolisista taustoista syntyy hyvää dynamiikkaa
Nykyään Sitowisellä on noin kolmekymmentä akustikkoa, mutta tarina sai alkunsa yhden miehen visiosta, Heikki Helimäen vuonna 1996 perustamasta Insinööritoimisto Heikki Helimäki Oy:sta. Heikki oli Suomen ensimmäinen akustikko, joka sai alan korkeimman FISE AA -suunnittelijapätevyyden (2006). Se vastaa nykyistä PV-pätevyyttä (Poikkeuksellisen vaativa).
Vuonna 2015 Helimäki Akustikot yhdistyi Wise Groupiin, joka fuusioitui Sitowiseksi vuonna 2020. Toimintamme on laajentunut pääkaupunkiseudulta Tampereelle, Kuopioon, Lahteen, Turkuun ja Kajaaniin.
Vaikka tyypillisellä akustikolla on diplomi-insinöörin koulutus, joukostamme löytyy myös rakennusinsinöörejä eri koulutusasteilta filosofian lisensiaatteihin ja tekniikan tohtoreihin asti. Monipuoliset taustat luovat hyvää dynamiikkaa: erilaiset näkemykset täydentävät toisiaan.
Työskentelemme ennakkoluulottomasti erilaisissa projekteissa, joten matkan varrella olen oppinut itsekin heittäytymään.
Ylpeä akustikko vuodesta 2007
Oma ensikosketukseni Sitowisen akustikkoihin oli diplomityötä tehdessä vuonna 2006, kun sain heiltä apua mittauksiin tutkiessani omakotitalojen olohuoneiden huoneakustiikkaa. Vuotta myöhemmin pääsin Sitowiselle töihin, ja näihin 19 vuoteen ei mahdu kahta samanlaista päivää.
Työskentelemme ennakkoluulottomasti erilaisissa projekteissa, joten matkan varrella olen oppinut itsekin heittäytymään. Joka päivä pääsee kohtaamaan asioita, joihin ei koulunpenkillä törmää. Osa hankkeista on tuntimäärällisesti pieniä konsultointeja ja mittauksia; toinen puoli hyvinkin laajoja uudis- ja korjaushankkeita talonrakentamisesta liikenneinfrastruktuuriin.
Unohtumattomia projekteja
Akustiikkasuunnittelu lähtee aina kohteen käyttötarkoituksesta. Olemme olleet mukana monissa mieleenpainuvissa kohteissa Eduskuntatalosta Helsingin Kaupunginteatteriin.
Akustikkomme kertovat yhä tarinoita Olavinlinnan oopperajuhlien katoksen suunnittelusta. Keskiaikaiselle linnapihalle vuosittain rakennettavan tilapäisen katoksen alla akustiikan tekeminen toimivaksi poikkeaa normaalista hankkeesta aikalailla. Äänenhän pitää saada heijastus jostain, tai se karkaa harakoille, ja äänitaso pienenee. Katos on suunniteltu niin, että kaiku tulee juuri sopivalla viiveellä, jolloin se ei kuulu erillisenä äänenä, vaan tukee äänielämystä.
Akustiikka on isossa roolissa kaikissa esiintymistiloissa. Akustikkomme ovat työskennelleet muun muassa Helsingin ja Jyväskylän kaupunginteatterien peruskorjaushankkeissa sekä Espoon uuden teatteritalon suunnittelijoina. Teattereissa ei saa kuulua ylimääräisiä taustaääniä talotekniikasta tai ulkoa liikenteestä. Samalla niissä on paljon ihmisiä ja valaistusta, mikä synnyttää lämpöä. Ilmaa tarvitaan paljon, mutta se on kuljetettava hiljaa. Ja kun toisia ääniä hillitään, toisia pitää korostaa: vuorosanojen pitää kuulua yhtä selkeästi joka istuimelle.
Sairaalat ovat akustisesti vaativia ympäristöjä, eikä Uusi Lastensairaala ollut poikkeus. Terveydenhuollon tiloissa syntyy hälyä ja melua niin ihmisistä kuin tekniikasta: ilmanvaihdosta, putkiposteista, nostinlaitteista, sähkökeskuksista ja varavoimasta. Kun mukaan lasketaan herkät kuvantamislaitteet, jotka eivät kestä tärinää, kokonaisuus on palapeli, mutta kiinnostava sellainen.
Keskustakirjasto Oodissa oli paljon poikkeuksellisia piirteitä. Ylin kerros on yhtä avonaista tilaa päästä päähän, mutta akustiikka toimii, vaikka toisessa päässä on meneillään lasten satutunti ja toisessa opiskellaan. Oodissa taklattiin myös toinen iso haaste: ääneneristys vaatii tiiviitä rakenteita, mutta pitkillä jänneväleillä toteutetut avarat tilat tarkoittavat, että rakenteet joustavat jopa senttejä.
Meillä on käynyt tuuri ja olemme saaneet suunnitella akustiikan myös omiin toimitiloihimme Sitowisen pääkonttorilla Espoossa. Mietimme tilat alusta alkaen akustiikka edellä, mikä on asiakasprojekteissa aika harvinainen lähtökohta. Toteutimme esimerkiksi lasiliukuovilla varustettuja yhden hengen looseja ja siirrettäviä puhelinkoppeja. Avotiloissa käytettiin runsaasti äänenvaimennusmateriaaleja ja sermejä, ja lisäksi käytössä on peittoäänijärjestelmä.
Infrakohteet ovat erimaata
Kuluvan vuosikymmenen aikana Sitowisen akustikot ovat olleet mukana monissa ratikkahankkeissa. Akustiikkasuunnittelijan näkökulma on hyvin erilainen infrakohteissa verrattuna rakennusten suunnitteluun. Kun suunnitellaan taloja, pyritään estämään melun kantautumista ulkoa sisätiloihin. Infrahankkeissa taas alueelle tuodaan usein kokonaan uudenlaista ääntä, jota sitten pyritään suunnittelupöydällä hallitsemaan ja pitämään sallituissa rajoissa.
Oma roolini keskittyy usein maanalaiseen akustiikkaan, eli tärinän ja runkomelun hallintaan. Esimerkiksi Raide-Jokeri kulkee Viikin tiedekampuksen läpi, jossa maaperä on tärinän kantautumisen kannalta hankalaa pehmeää vanhaa merenpohjaa. Samalla kampus on täynnä tärinälle herkkiä laitteita. Maaperään suunniteltiin Suomessa aivan ainutlaatuinen tärinäntorjuntaratkaisu.
Kruunusilloissa haasteena ei ollut maaperän kautta rakennuksiin siirtyvä pienitaajuinen tärinä, vaan hankkeessa piti hallita suurempitaajuista runkomelua. Lisäksi erityispiirteenä olivat itse sillat, joiden rakenteet raitiovaunut saavat värähtelemään ja soimaan. Siksi kiskot asennettiin tärinäneristimien päälle, jolloin värähtely vaimenee ennen siltarakenteita.
Länsimetrossa Sitowisen akustikkojen vastuulla olivat metroasemien huoneakustiset tarkastelut ja mallit. Melua syntyy metrojen lisäksi esimerkiksi savunpoistopuhaltimista. Silti on kriittisen tärkeää, että hätätilanteissa äänievakuointijärjestelmien puheesta saa selvää.
Jokainen hanke on kehittänyt keinovalikoimaamme, joilla värähtelyjä torjutaan ja mallinnetaan etukäteen. Työmme jatkuu parhaillaan esimerkiksi Länsiratikoissa ja Vantaan ratikassa.
Minkälaista akustiikkasuunnittelu oli 1990-luvulla?
Kun Heikki Helimäki perusti yhden miehen firmansa 1990-luvulla, akustikkojen määrän Suomessa pystyi laskemaan kahden käden sormilla. Akustiikkasuunnittelijat olivat tuolloin harvemmin mukana rakennushankkeen suunnittelijoina, ja iso osa työstä liittyi ääniongelmien ratkaisemiseen jälkikäteen. Nykyisin akustikko pestataan hankkeeseen tyypillisesti jo suunnitteluvaiheessa, mikä on tietysti erinomainen asia.
Yhteiset työskentelytavat ovat muotoutuneet alalle vähitellen. Olimme mukana luomassa ja päivittämässä esimerkiksi Rakennusten akustista luokitusstandardia SFS 5907 (2004 / 2022), joka muutti akustiikkasuunnittelua paljon. Ennen määräyksissä ei otettu kantaa juuri muuhun kuin asuinrakentamiseen. Nyt meillä on standardi, jossa on laajasti määritellyt tavoitteet esimerkiksi ääneneristykselle neuvotteluhuoneiden välillä.
Myös laskentaohjelmat ovat kehittyneet, samoin mittaluvut. Aikaisemmin käytössä olleet mittaluvut eivät korreloineet aina ihmisten havaintojen kanssa. Erikokoisista tiloista saatettiin saada erilaisia tuloksia, vaikka kokemus akustiikasta oli sama. Nyt käytössä ovat uudet mittaluvut, joiden ansiosta asuntoihin ei enää suunnitella turhan järeitä rakenteita.
Pioneerityötä puurakentamisessa ja tietomallintamisessa
Rakennusmateriaalien kehitys on tuonut akustiikkasuunnitteluun paljon uutta. Asuntotuotannossa betoniin perustuvat rakenneratkaisut ovat nykyisin niin vakioituja, että hyvään lopputulokseen voidaan päästä monessa perustapauksessa jopa ilman akustikkoa.
Puurakentamisessa on toisin. Puu on kevyt ja siksi huono ääneneristemateriaali: virheitä on helppo tehdä. Sitowise on kehittänyt puurakentamisen akustiikkaa liki 30 vuotta, ihan Suomen ensimmäisistä puukerrostaloista asti.
Alun perin vuonna 2015 julkaistulla Akustiikkasuunnittelun tehtäväluettelolla AKU12 oli iso vaikutus akustiikka-alaan, ja sain olla itse vetämässä hanketta, jossa se päivitettiin nykyiseen muotoonsa, vuonna 2020 julkaistuun AKU18 tehtäväluetteloon. Työryhmässä oli mukana alalta paljon toimijoita, ja määrittelimme yhdessä, mitkä ovat akustiikkasuunnittelijoiden tehtävät eri hankevaiheissa. Tehtäväluettelo auttaa asiakkaita tilaamaan akustiikkasuunnittelua.
Tuorein edistysaskel on akustiikkasuunnitelmien tietomallinnus, jonka Sitowisen akustikot ottivat käyttöön ensimmäisinä vuonna 2025. Kipinä siihen lähti paloteknisestä suunnittelusta, jonka tietomallintamiseen Sitowise oli jo luonut ensimmäisenä Suomessa toimivat prosessit. Nyt akustiikkasuunnittelua on tehty mallintamalla useissa projekteissa, ja se todella säästää aikaa.
Sitowisen akustiikan johtava asiantuntija Pekka Taina.
Sitowisen akustikkojen arjen resursseista on pakko nostaa esiin, että meillä on ollut vuodesta 2011 asti oma akkreditoitu akustiikkalaboratorio. Ääneneristyvyyden laboratoriomittauksemme on siis arvioitu puolueettomasti ja todettu luotettaviksi ja vertailukelpoisiksi. Laadun todentaminen on tärkeää, koska mittausraporttimme voivat päätyä todisteiksi eri oikeusasteita myöten.
Labrastamme ei löydy koeputkia tai mikroskooppeja, vaan mittaamme erilaisten ovien, ikkunoiden, parvekelasitusten, datakeskusten ääntä vaimentavia säleikköjen ja muiden rakennustuotteiden ääneneristävyyttä. Odotan mielenkiinnolla, minkälaisia "metamateriaaleja" tulevaisuus tuo tullessaan ja ehkä mullistaa käsityksemme ääntä eristävistä ratkaisuista.
Laboratoriomme mittauslaitteet kulkevat mukanamme kentällä, ja samanlaisessa hengessä kuljetamme mukanamme laboratorioon suunnitteluosaamista. Vahvuutemme onkin vankka kokemus sekä kentällä että laboratoriossa toimimisesta. Laboratoriossa emme vain mittaa ja testaa rakenteiden ääneneristävyyttä, vaan myös konsultoimme ja kerromme asiakkaille, miten tuotteesta saisi entistä paremman.
Tekoälystä on jo hyötyä akustiikkasuunnittelussa
Juuri nyt akustiikkasuunnittelussa kiehtovinta on automaation ja tekoälyn kehitys. Oman kokemukseni mukaan AI avaa portteja uusille toimintatavoille. Tekoälyn avulla voin mallintaa helpommin erilaisia akustisia ilmiöitä, hakea lähtötietoja tai analysoida mittausdataa. AI nopeuttaa jo tekemistämme huomattavasti, ja kehitys tulee varmasti jatkumaan.
Akustiikkasuunnittelun tarve tulee nähdäkseni tulevaisuudessa lähinnä kasvamaan. Meluntorjuntaa ja ääneneristystä tarvitaan, kun kaupungit tiivistyvät ja rakentaminen siirtyy yhä vaikeampiin ja meluisampiin paikkoihin, kuten radan varsille ja korkeisiin rakennuksiin.
Akustikkoja tullaan tarvitsemaan myös seuraavien 30 vuoden aikana.
Pekka Taina on puhumassa raitioteiden akustiikkasuunnittelusta Tram Forum Helsinki 2026 -tapahtumassa 1.–2. joulukuuta 2026. Ilmoittaudu mukaan!