Pohjanmaalla voidaan vähentää liikenteen hiilidioksidipäästöjä, mutta muutos on hidasta. Liikenteelle asetettuihin päästövähennystavoitteisiin pääseminen edellyttääkin merkittäviä toimia julkishallinnolta, yrityksiltä sekä ennen kaikkea tavallisilta kuluttajilta. 

Selvityksessämme tarkasteltiin keskeisimpiä liikenteen hiilidioksidipäästöjen aiheuttajia. Noin 20 prosenttia eli viidennes Pohjanmaan alueen hiilidioksidipäästöistä syntyy liikenteestä. Tästä valtaosa aiheutuu tieliikenteestä. Merkittävimmät päästövähennyspaineet kohdistuvatkin henkilöautoliikenteeseen ja kuorma-autoliikenteeseen. Tieliikenteen päästöjen vähentämisessä olennaista on vaikuttaa ajoneuvojen käyttövoimiin tai liikennesuoritteen määrään.

Työmatkaliikenne avainasemassa

Tekemästämme selvityksestä käy ilmi, että liikenteen hiilidioksidipäästöjä pystyttäisiin Pohjanmaalla tehokkaimmin pienentämään suosimalla joukkoliikennettä työmatkaliikkumisessa sekä tiivistämällä yhdyskuntarakennetta.

"Vaikka Pohjanmaalla kunnan omien liikennepäästöjen osuus on pieni, kunnat voivat aktiivisella viestinnällä ja esimerkkiä näyttämällä parantaa päättäjien, alueen yritysten kuin asukkaidenkin ymmärrystä kestävän liikkumisen asioissa. Tätä kautta kuntien vaikuttavuus voi olla suurikin."

- vanhempi konsultti Katja Kaartinen, Sitowise.

”Yksittäisen asukkaan arkisilla liikkumisvalinnoilla on iso merkitys. Vaikka Pohjanmaalla kunnan omien liikennepäästöjen osuus on pieni, kunnat voivat aktiivisella viestinnällä ja esimerkkiä näyttämällä parantaa päättäjien, alueen yritysten kuin asukkaidenkin ymmärrystä kestävän liikkumisen asioissa. Tätä kautta kuntien vaikuttavuus voi olla suurikin”, toteaa vanhempi konsultti Katja Kaartinen Sitowiseltä.

“Kun puhumme liikenteen päästöistä, pitää muistaa, että etenkin maaseudun asukkaille elämä ilman omaa autoa on vaikeaa. Autoa voi silti käyttää harkiten ja esimerkiksi yhdistellä matkoja, jotta ajon määrää kokonaisuudessa saa alaspäin”, kertoo liikenneasiantuntija Tero Voldi Pohjanmaan liitosta.

Vaasan paikallisliikenteessä alettiin muutama vuosi sitten lisätä biokaasulla kulkevien bussien käyttöä. Biokaasun suosiminen onkin ollut tärkeä yksittäinen tekijä liikenteen hiilidioksidipäästöjen pienentämisessä.

”Suomessa ja Pohjanmaalla olisi potentiaalia hyödyntää biokaasua nykyistä enemmän. Haasteena on kuitenkin EU-lainsäädäntö, joka ei kannusta autonvalmistajia kaasuhenkilöautojen valmistukseen. Tässä tarvitaan vaikuttamista Euroopan unionin tasolla”, Kaartinen pohtii. Lainsäädäntö tulee myös ohjaamaan 2020-luvulla vahvemmin joukkoliikennettä kestäviin kilpailutuksiin. Tällä tulee olemaan myönteiset vaikutukset hiilidioksidipäästöihin.

“Kun puhumme liikenteen päästöistä, pitää muistaa, että etenkin maaseudun asukkaille elämä ilman omaa autoa on vaikeaa. Autoa voi silti käyttää harkiten ja esimerkiksi yhdistellä matkoja, jotta ajon määrää kokonaisuudessa saa alaspäin.”

-liikenneasiantuntija Tero Voldi, Pohjanmaan liitto

Myös kunnan ajoneuvojen uusiminen nollapäästöiseksi sekä kestävien liikkumismuotojen suosiminen kunnan henkilöstön työmatkaliikenteessä tuottaisi haluttuja päästövähennyksiä. Etätyön suosiminen pienentää yleensä liikenteen määrää.

Päästövähennystavoitteet pakottavat kiirehtimään

Liikenteelle asetetut hiilidioksidipäästötavoitteet ovat äärimmäisen tiukat. Suomessa kotimaan liikenteessä tavoitellaan 50 prosentin vähennyksiä vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Liikenteen hiilineutraalisuus on puolestaan tavoitteena vuoteen 2045 mennessä. Keväällä 2020 Liikenne- ja viestintäministeriö ennusti, että tieliikenteen päästöt vähenevät vuoteen 2040 mennessä merkittävästi, mutta eivät riittävästi tavoitteisiin nähden. Vähenemä johtuu pitkälti uudesta biopolttoaineiden jakeluvelvoitteesta sekä EU-lainsäädännöstä, joka ohjaa erityisesti henkilöautotuotantoa sähköön.

Päästövähennystavoitteiden saavuttaminen näyttää siis jokseenkin mahdolliselta, mutta siihen tarvitaan merkittäviä lisätoimia ja panostusta niin julkishallinnolta, yrityksiltä kuin asukkailtakin. Jokaisella teolla on merkitystä.

”On tärkeätä että kunnat – kuten jokainen muukin meistä – tekevät sen minkä voivat. Pienistä puroista syntyy suuri virta. Paljon on kiinni myös rahoituksen löytymisestä. Toivotaan, että koronan jälkeiset elvytystoimet voisivat tuoda mukanaan uusia vihreitä avauksia liikenteen päästöjen vähentämisen kentällä”, Kaartinen kannustaa.

Työssä olivat mukana Pohjanmaan liitto, Vaasan kaupunki sekä ELY-keskus. Selvityksen tarkoituksena oli tarkastella tieliikenteen hiilidioksidipäästöjä Pohjanmaalla, tunnistaa alueellisten toimijoiden keinoja vähentää hiilidioksidipäästöjä, arvioida tunnistettujen keinojen vaikuttavuutta sekä muodostaa erilaisia kehityspolkuja vuodelle 2040. Raportti on luettavissa täällä.