Vuoden 2023 The Smart City Talks -päätapahtumassa 9. marraskuuta aiheena on radikaali luovuus ja innovaatiot kaupungeissa. Keskustelusohville istahtavat muun muassa Turun pormestari Minna Arve, Telian datayksikön johtaja Tapio Levä, KIRA-kasvuohjelman ohjelmajohtaja Mia Toivanen sekä biodiversiteettitutkimuksen professori Ilari E. Sääksjärvi Turun yliopistolta.

Ilmastokriisi, kiristyneet globaalit suhteet, pandemiat, tekoäly ja kasvava henkinen epävarmuus koetaan kaupungeissa, ja ne tulevat tulevaisuudessa toimimaan yhteiskuntamme jatkuvan myllerryksen näyttämöinä. Muutoksen vauhti järisyttää. Olemme ainutkertaisten, ennen näkemättömien haasteiden edessä. 

Selvitäksemme tarvitsemme radikaalia luovuutta. Radikaalissa luovuudessa on kyse erilaisten osaamisten yhdistelemisestä monimutkaisten ongelmien ratkaisemiseksi.

Kiinteistö- ja rakennusala & innovaatiot: Nyt tarvitaan epätavanomaista ajattelua!

Ilmastonmuutoksen hillitseminen, sen vaikutuksiin sopeutuminen, luontokadon kääntäminen ja sosiaalisen hyvinvoinnin turvaaminen vaativat epätavanomaista ajattelua. Esimerkiksi se, miten kaupunkien ja koko rakennetun ympäristön toimialojen koneistot perinteisesti pyörivät, on ajanut meidät tähän kriisiin. Tästä poispääsy, selviytyminen, vaatii jotakin aivan muuta. Vastaukset saattavat löytyä yhdistämällä arkkitehtien, kaupunkisuunnittelijoiden, rakennusinsinöörien ja kiinteistökehittäjien osaamiseen eri tieteenalojen, taiteen, ja muotoilun oppeja.

Katso The Smart City Talks -tapahtuma tästä: 

Sallithan markkinointievästeet nähdäksesi sisällön.

Biologit voivat uudistaa kiinteistökehitystä, ohjelmistokehittäjät ja taidemaalarit tai sosiologit taas kaupunkien peruspalveluja tai julkisia hankintoja. Entä kun luovia ratkaisuja on tunnistettu, miten päässä pyörivästä ideasta saadaan yhteistä hyvää kasvattava, käytäntöön viety innovaatio? Millaisia ovat haasteet innovaatiotoiminnan tiellä ja kuka haasteita voi poistaa?

Nyt on aika pohtia, miksi kaupunkimme tarvitsevat uudenlaista luovuutta ja miten innovaatiopuheesta päästään konkreettisiin tekoihin. Siksi tämän vuoden The Smart City Talks -päätapahtuman teemana on innovaatiot ja radikaali luovuus kaupungeissa.

Oletko valmis kyseenalaistamaan sen, miten kaupunkien pitäisi toimia? Liity linjoille seuraamaan The Smart City Talks -keskusteluita 9. marraskuuta, luvassa on kiehtovia haastatteluita ja dialogeja huippuasiantuntijoiden voimin. Lisäksi tutustumme tapahtumassa Sitowisen The Smart City Lab -innovaatiohautomon hankeaihioihin. Tutustu puhujiimme ja ilmoittaudu mukaan!

The Smart City Talks 2023 | Redefining Smartness in Cities
9.11.2023 kello 9.00 - 11.30
Virtuaalitapahtuma

Ilmoittautuminen viimeistään 7.11.2023 tästä linkistä. Tapahtuma on tarkoitettu rakennetun ympäristön kehittämisen asiantuntijoille sekä kaikille kaupunkiemme kestävästä ja älykkäästä kehittymisestä kiinnostuneille. Tervetuloa!

Tässä upeat puhujamme:

minna arve turun kaupunki

Minna Arve on Turun pormestari ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Arve toimi vuosina 2017-2021 Turun kaupunginjohtajana. Syntyjään turkulainen Arve on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri sekä sairaanhoitaja. Urallaan Arve on työskennellyt muun muassa Turun kauppakamarin toimitusjohtajana, Kansallisen Kokoomuksen puoluesihteerinä, Turun kaupunginhallituksen päätoimisena puheenjohtajana sekä HyTest Oy:n markkinointipäällikkönä. Pormestarina ja kaupunginjohtajana Arve on nostanut esille muun muassa kestävän kasvun, kaupunkilaisten osallistamisen, syrjäytymisen ehkäisemisen ja uudenlaisen elinkeinopolitiikan suuria kysymyksiä. Hän toimii maailmanlaajuisen ICLEI – Local Governments for Sustainability -järjestön varapuheenjohtajana.

ilari sääksjärvi turun yliopisto

Ilari E. Sääksjärvi toimii Turun yliopiston biodiversiteettitutkimuksen professorina, Matemaattis-Luonnontieteellisen tiedekunnan varadekaanina ja Suomen Luontopaneelin varapuheenjohtajana. Hän on tutkinut erityisesti Amazonian sademetsäalueen luonnon monimuotoisuutta ja luontokatoa. Sääksjärvi johtaa Suomen Akatemian rahoittamaa BIODIFORM-konsortiota (Biodiversity and systematic transformation) ja Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa BIODIFUL-konsortiota (Biodiversity respectful leadership). Monitieteiset konsortiot koostuvat kymmenistä tutkijoista ja toimivat erityisesti talouden sekä biodiversiteetin välisellä rajapinnalla etsien uudenlaisia ratkaisuja luontokadon pysäyttämiseksi. 

mia toivanen kira kasvuohjelma

Mia Toivanen toimii ohjelmajohtajana kiinteistö- ja rakennusalan KIRA-kasvuohjelmassa. Toivasen missiona on uudistaa rakennetun ympäristön älykkyyttä ja kestävyyttä. KIRA-kasvuohjelmassa on tunnistettu 14 kasvumahdollisuutta, jotka on luokiteltu kolmeen teemaan: vihreä siirtyminen, tuottavuus ja digitalisaatio sekä arvon luominen koko elinkaaren ajan.

 

 

tapio levä telia

Tapio Levä vastaa Telialla data- ja tekoälyliiketoiminnasta pitäen sisällään älykkään automaation, esineiden internetin, teollisen 5G:n ja liikkumisen analytiikan palvelut. Hän on kehittänyt ja tuonut markkinoille useita uusia digitaalisia palveluita, kuten väkijoukkojen liikkumisesta mobiiliverkkodatan perusteella kertovan Telia Crowd Insightsin. Ennen Telialle siirtymistä Tapio väitteli Aalto-yliopistosta uusien innovaatioiden käyttöönoton haasteista.

 

suvi monni

Suvi Monni koordinoi Sitowisellä kestävään kehitykseen liittyvää työtä eri liiketoiminta-alueilla ja auttaa asiakkaita vastaamaan kestävyyshaasteisiin, hillitsemään ilmastonmuutosta ja sopeutumaan siihen. Hän on kansainvälisesti tunnettu asiantuntija, jonka vahvuutena on datan ja tiedon käyttö globaalien, kansallisten ja paikallisten ilmasto- ja kestävyysongelmien ratkaisussa. Suvi on perustanut kuntien tiedolla johtamisen palvelun MayorsIndicatorsin, jonka avulla kunnat ja kaupungit voivat seurata edistystään kohti kestävän kehityksen tavoitteita. Hän on myös kehittänyt Suomen laajimmin käytetyn kuntien kasvihuonekaasupäästöjen laskenta- ja raportointipalvelun CO2-raportin, jonka avulla yli 80 suomalaista kuntaa ja kaupunkia seuraa päästöjensä kehitystä vuosittain. Suvi on ollut laatimassa noin kymmenen suomalaisen kunnan ja kaupungin ilmasto-ohjelmia. Suvi on yksi EU:n Covenant of Mayorsin mukaisten kestävän energian ja ilmaston toimintasuunnitelmia koskevien ohjeiden kirjoittajista.  

heikki haasmaa sitowise

 

Heikki Haasmaa on toiminut Sitowisen toimitusjohtajana keväästä 2022. Arvopohjainen johtamisen kulttuuri, digitaalisuus ja vastuullisuus edellä Heikki rakentaa konsernin pohjoismaista kasvutarinaa. Ennen Sitowiseä Heikki toimi noin 20 vuotta KONEessa monipuolisissa johtotehtävissä, mm. globaalin kunnossapitoliiketoiminnan johtajana.

 

anna wäck 480x480 px

Anna Wäck on johtanut Sitowisen Digitaaliset ratkaisut -liiketoiminta-aluetta toukokuusta 2023 alkaen. Hänellä on monipuolinen kokemus digitaalisista ratkaisuista, uuden liiketoiminnan kehittämisestä sekä strategisten kasvuhankkeiden ja myynnin johtamisesta KONEeelta, Siili Solutionilta ja Capgemini Consultingilta. Anna siirtyi Sitowiseen KONEen globaalin kunnossapito-liiketoiminnan Head of Global Offering, Pricing and Sales development -tehtävästä. 

 

head of innovation sami lankiniemi sitowise

Sitowisen Head of Innovation Sami Lankiniemi on yli 10 vuoden ajan työskennellyt rakennetun ympäristön eturintamassa muuttaen alaa kestävämmäksi. Hän on auttanut toimialaa Suomessa ja eri puolilla Eurooppaa tunnistamaan yhteiskunnalliset ja ilmastovastuut sekä luomaan yhteisiä käytäntöjä ja työkaluja arvoketjujen yli syntyvien valtavien ympäristövaikutusten minimoimiseksi. Lisäksi Lankiniemi uskoo vihreän teknologian voimaan ja on työskennellyt useiden yritysten kanssa löytääkseen kestävän digitalisaation taustalla olevia liiketoimintamahdollisuuksia kiinteistö- ja rakennusalalla.

 

 

Juha Kostiainen, Paulina Ahokas, Tero Backman ja Minttu Vilander Tampereen Moro Sky Barissa.

Katso aiempia The Smart City Talks -keskusteluita

Saako olla kiinnostavaa asiaa työelämän monimuotoisuudesta? Tai energiatehokkaasta korjausrakentamisesta? Kiinnostavatko Agenda 2030-tavoitteet? Tutustu aiempiin The Smart City Talks -tapahtumiimme.