Sitowise osallistui Oulun kaupungin järjestämään Hartaansillan suunnittelukilpailuun ehdotuksellaan Mainingit, jolle myönnettiin torstaina 18.11. kunniamaininta rohkeasta ja innovatiivisesta puumateriaalin käytöstä.

Oulun Hartaanselänranta on kasvavan kaupungin uusimpia kaupunginosia, jonne valmistellaan parhaillaan myös vuoden 2025 asuntomessuja. Hartaanselänrantaan on tarkoitus rakentaa koti 1600 asukkaalle tulevien vuosien aikana. Uutta asuinaluetta halkoo Toppilansalmen suu, jota ylittämään suunnittelukilpailun ehdotukset on luotu.

Suunnittelukilpailu käynnistettiin helmikuussa 2021. Sitowisen Ari Savolainen kokosi oman asiantuntijatiiminsä kilpailutyötä ideoimaan.

Alueelle sopii luonnonmateriaalit, joten halusimme suunnitella sillan puurakenteisena.

Ari Savolainen, Sitowise

– Alueen henkeen ja suunnittelutavoitteisiin sopii luonnonmateriaalit, joten halusimme suunnitella sillan puurakenteisena, sillä vastaavia ei ole Suomessa toteutettu. Saadaksemme mukaan uusia ideoita ja puusiltaratkaisujen kärkiosaamista, pyysimme mukaan saksalaisen puurakentamisen edelläkävijän. IB-Miebach oli tärkeä osa tiimiämme, Ari kertoo.

Puinen silta ja sen luonnonkivinen kansilaatta on luonteva ja rauhallinen kokonaisuus, joka sitoo siltarakenteen ympäristöön ja kaupunkirakenteeseen myös materiaalien käytön osalta. Sillan puiset kaaret nousevat hillitysti esiin Hartaanrannan kaupunkisiluetista ja eivät nouse ympäröivää rakennuskantaa ylemmäksi. Keskellä siltaa, kaarien laaksossa, on pääkulkuväylältä alaslaskettu näköalapaikka, joka tarjoaa pysähdyspaikan, alueen oleskeluun sekä hyvän paikan tarkastella vesistön maisemia.

Massiivisten, yhdistettyjen liimapuurakenteiden käyttö sillassa on toteutettu poikkeuksellisella ja innovatiivisella tavalla, jota ei missään tunnetussa siltakohteessa Suomessa ole aiemmin tehty.

Puusilta noudattelee kestävän kehityksen mukaisia tavoitteita hiilidioksidia sitovan materiaalin kautta.

Ari Savolainen, Sitowise

– Suunnittelukilpailun tavoitteena oli löytää omaleimainen ja tunnistettava ratkaisu, joka korostaisi Hartaanselänrannan identiteettiä, Ari kertoo tehtävänannosta. – Hartaansilta on siltapaikkaluokaltaan I-luokan siltapaikka, joten kohde on esteettisyydeltään erityisen merkittävä maisemallisesti ja kaupunkikuvallisesti, hän korostaa kohteen painoarvoa.

–Sillalle valittu paikka oli maisemallisesti kiinnostava ja arvokas, joten sillan muotoilulla oli rakenneratkaisuiden ohella suuri merkitys, Ari kertoo. – Lisäksi puusilta noudattelee kestävän kehityksen mukaisia tavoitteita hiilidioksidia sitovan materiaalin kautta.

Kilpailuehdotus Mainingit, havainnekuva pimeällä.

Tavoittelimme harmonista, mutta hillitysti maisemasta erottuvaa ja sitä täydentävää muotoa.

Suvi Saastamoinen, Sitowise

Sillalle pääsy on esteetön molemmissa päissä. Sillan länsipää suunniteltiin luontevaksi jatkumoksi rannan julkisten ulkotilojen sarjalle. Rannan muotoilu mahdollistaa kulun sillan ali rantaa myöden ja avaa näkymiä vesistöön. Pimeässä maisemassa sillasta korostuu valaistuksen avulla suuret linjat eli puiset kaaret ja sillan muu kulkuvalaistus on ratkaistu hillitymmin kaiteen alta kulkupintaan suunnatulla valolla.

–Tavoitteenamme oli harmoninen, mutta hillitysti maisemasta erottuva ja sitä täydentävä muoto, kertoo maisema-arkkitehti Suvi Saastamoinen Sitowiseltä. – Lisäksi sillan päät on pyritty suunnittelemaan saumattomaksi osaksi rantojen muotoilua ja Hartaanselänrannan julkisten ulkotilojen sarjaa, hän jatkaa.

Suunnittelukilpailun voitti Pontek Oy:n ehdotus Siivenkantama. Kunniamaininta myönnettiin myös WSP Finland Oy:n ehdotukselle Seilinki.

Tutustu palveluihimme!

Siltasuunnittelu

Siltasuunnittelumme seisoo jykevän osaamisen päällä. Asiakkaamme hyötyvät siitä kokonaistaloudellisesti järkevänä ja toimivana siltana.

Maisemasuunnittelu

Maisema voi luoda tunnelmaa, muistuttaa historiasta tai antaa hengähdyshetken. Maisemasuunnittelumme tavoitteena on esteettinen ja toimiva kokonaisuus.