Kolmen vuoden taival tuli päätökseen, kun Sitowise listautui menestyksekkäästi Helsingin pörssiin tänään 25.3. Yhtiön anti ylimerkittiin moninkertaisesti ja sen myötä Sitowisen omistajissa on muun muassa merkittävä määrä konsernin henkilöstöä. 

– Olemme olleet vaikuttuneita ja kiitollisia kiinnostuksesta ja innostuksesta, jota Sitowisen listautumisanti on herättänyt. Uskomme vahvasti siihen, että kestävien ja älykkäiden elinympäristöjen suunnittelu, jos mikä, on tulevaisuuden toimiala. Saamamme palautteen perusteella sijoittajat tuntuvan jakavan tämän käsityksen, toimitusjohtaja Pekka Eloholma iloitsee.

Listauksen yhteydessä yhtiö sai yhteensä yli 9 000 uutta osakkeenomistajaa, joihin kuuluu laaja joukko merkittäviä kansainvälisiä ja kotimaisia instituutioita sekä lähes 1 000 työntekijäomistajaa.

– Olemme erityisen otettuja siitä, että omat työntekijämme ovat osallistuneet joukolla henkilöstöantiin. Omien huippuammattilaistemme tuki antaa meille erittäin vahvan pohjan ryhtyä rakentamaan Sitowisen seuraavaa kehitysvaihetta. Täytyy muistaa, että tämä on tärkeä etappi, mutta ei päätepiste, tästä kasvutarinamme jatkuu uudella tavalla, Eloholma jatkaa.

Monipuolinen omistajajoukko

Pörssilistauksen yhteydessä Sitowise keräsi noin 75 miljoonan euron bruttovarat ja lisäksi Intera ja muut osakkeenomistajat myivät osakkeita noin 85 miljoonan euron arvosta.

Sitowisen omistajien joukkoon liittyvät merkittävät suomalaiset ja kansainväliset instituutiot kuten kuten Capital World Investors, Didner & Gerge Fonder, Evli-Rahastoyhtiö Oy, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, Lannebo Fonder AB ja Paradigm Capital Value Fund. Osakeanti sai laajaa kansainvälistä kiinnostusta ja ylimerkittiin. Listautumisen jälkeen yli puolet Sitowisen henkilöstöstä omistaa yhtiön osakkeita. 

– Yhtiöllä tulee olemaan vahva omistajapohja, johon kuuluu muun muassa laaja joukko kansainvälisiä ja kotimaisia instituutioita ja satoja sitowiseläisiä. Pörssiyhtiönä Sitowisellä on entistä paremmat edellytykset tavoitella kasvua niin Suomessa kuin muissakin Pohjoismaissa, sekä orgaanisesti että yritysostoin. Haluan esittää lämpimät kiitokset osakkeenomistajillemme osoittamastanne luottamuksesta, kommentoi Sitowisen hallituksen puheenjohtaja Eero Heliövaara.

Sitowiseläiset osallistuivat pörssikellon soittoon

Kaupankäynnin alkamista juhlistettiin 25.3. aamupäivällä järjestetyssä Helsingin pörssin ja Sitowisen virtuaalisessa kellonsoittotilaisuudessa. Kuulolla oli laajasti Sitowisen henkilöstöä Latviasta, Ruotsista, Suomesta ja Virosta. Helsingin pörssin ja Sitowisen virallisen kellonsoiton lisäksi tilaisuudessa nähtiin sitowiseläisten kuvaamia kellonsoittovideoita eri paikkakunnilta.

– Oli hienoa kokoontua yhteen kokonaisena joukkueena ja nähdä, kuinka monipuoliseksi osaajajoukoksi Sitowise on viime vuosina kasvanut. Meitä on jo yli 1900 neljässä eri maassa – tällä porukalla saamme paljon aikaan, Eloholma toteaa.

Ring them opening bells, Sitowise crew!

Kuva
Hallinointi

Sijoittajille

Tutustu Sitowiseen sijoituskohteena.