Sitowise on liittynyt Koodia Suomesta -yhdistyksen jäseneksi. Yhdistyksen tarkoitus on tuoda esille ja kehittää suomalaista huippuluokan sovelluskehitysosaamista, kannustaa toimijoita yhteistyöhön ja kehittää suomalaisen ohjelmistoliiketoiminnan kilpailukykyä ja käyttöä. Maanantaina 12. lokakuuta juhlistetaan suomalaisen koodin päivää ympäri Suomen.

Sitowisellä työskentelee noin 150 sovelluskehityksen asiantuntijaa: sovelluskehittäjiä, ohjelmistotestaajia, arkkitehteja, Scrum Mastereita, konsultteja ja projektipäälliköitä sekä myynnin asiantuntijoita.

- Sovelluskehityksen saralla erityisosaamistamme ovat rakennetun ympäristön, väylien ja liikkumisen digitaaliset ratkaisut. IT-alan asiantuntijuuden lisäksi meiltä löytyy Sitowisen monialaisuuden ansiosta rakennetun ympäristön ja liikkumisen vahvaa substanssiosaamista. Tämä on yksi ehdottomista vahvuuksistamme asiakastyössä, kertoo tuotanto- ja teknologiajohtaja Jan Lindbom Sitowiseltä.

Koodaus mahdollistaa hyvän arkemme kaikkialla aina infrasta päätelaitteisiin saakka.

Janne Kalliola, hallituksen puheenjohtaja, Koodia Suomesta -yhdistys

Ohjelmistoalan liikevaihto vuonna 2018 oli yli 9 miljardia euroa, ja ala työllisti yli 53 000 henkilöä yhteensä lähes 7 000 yrityksessä. Koodia Suomesta -yhdistyksen missiona on tuoda esille alan merkittävyyttä Suomessa sekä liputtaa suomalaisen ohjelmistoalan puolesta.

- Koodia Suomesta -yhdistyksen puolesta toivotan Sitowisen lämpimästi tervetulleeksi mukaan. Jäsenyys osoittaa, että suomalainen koodi on kaikkien toimialojen asia ja koodaus mahdollistaa hyvän arkemme kaikkialla aina infrasta päätelaitteisiin saakka, toteaa yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Janne Kalliola.

Koodia Suomesta -yhdistys viettää Suomalaisen koodin päivää maanantaina 12. lokakuuta. Päivänä juhlitaan suomalaista ohjelmistoalan osaamista ja sitä, että ala on Suomessa merkittävä työllistäjä. Samalla muistutetaan siitä, että ohjelmistoalalle tarvitaan monenlaisia ihmisiä ja että ohjelmistoalan yrityksiä on kaiken kokoisia ja ympäri Suomen.