Annika Salokangas Sitowisen ratajohtajaksi
Sitowisen monipuolinen rata- ja väyläosaaminen vahvistuu Salokankaan vahvan asiantuntijuuden, asiakasarvon ymmärryksen ja projektinjohtomallilla-osaamisen myötä.
Sitowisen monipuolinen rata- ja väyläosaaminen vahvistuu Salokankaan vahvan asiantuntijuuden, asiakasarvon ymmärryksen ja projektinjohtomallilla-osaamisen myötä.
Länsirata Oy:n projektijohtajana työskennellyt Annika Salokangas siirtyy Sitowiselle ja aloittaa uudessa roolissaan ratajohtajana 20.9.2024.
Salokangas on toiminut Turun Tunnin juna Oy:n, sittemmin Länsirata Oy, projektijohtajana keväästä 2021 alkaen. Diplomi-insinööri Salokankaalla on kattava yli 15 vuoden kokemus ratahankkeiden suunnittelusta.
- Olen edellisen viiden vuoden aikana saanut paljon oppia myös pöydän toisella puolella toimimisesta tilaajan roolissa hankintojen näkökulmasta. Olen nähnyt useamman eri yrityksen toimintamalleja, ja niistä voin poimia omaan toimintaani ne rusinat pullasta, Salokangas kertoo.
Ennen Länsirataa Salokangas on työskennellyt projektipäällikkönä Väylävirastossa ja sitä ennen osastopäällikkönä Sitowisellä ja ryhmäpäällikkönä VR Trackilla.
- Kaikissa yrityksissä on aina hiomista - muutenhan maailma olisi täydellinen, jos näin ei olisi. Sitowisessä viehättää tekemisen meininki sekä osaavat asiantuntijat. Sitowisestä löytyy nokkelia, kekseliäitä ja osaavia ihmisiä, joilla on myös liiketaloudellista silmää. Sitowisellä on yrityksenä myös pitkä historia useammasta rautatiehankkeesta erilaisissa tehtävissä, Salokangas kommentoi paluutaan Sitowiseen.
- Odotan jo innolla Annikan paluuta Sitowiseen ja yhteistyötämme. Sitowisen monipuolinen rata- ja väyläosaaminen vahvistuu Annikan vahvan asiantuntijuuden, asiakasarvon ymmärryksen ja projektinjohtomallilla-osaamisen myötä, iloitsee Sitowisen toimialajohtaja Elina Väistö.
- Maankäytön kehittämisessä raideliikenteellä tulee olemaan tulevaisuudessa merkittävä rooli. Näemme tämän tärkeänä painopisteenä Infran kasvussa. Meillä on pitkä historia raideliikenteen osaamisessa ja nyt haluamme todella panostaa sen eteenpäin kehittämiseen, painottaa Sitowisen liiketoimintajohtaja Jannis Mikkola.
- Projektityössä projektin tilaajalle tärkeimpiä asioita ovat työn aikataulussa pysyminen, raha ja laatu. Suunnittelijoiden ei ole aina helppoa määrittää työllensä aikataulua, mutta se on keskeinen asia siinä, että työ onnistuu sopimuksen mukaisesti. Jos aikataulu viivästyy, usein se tarkoittaa myös sitä, että kustannukset karkaavat ja laatukin heikkenee, Salokangas sanoo ja painottaa, että olisi tärkeää osata jo työn alkuvaiheessa määrittää suunnitelma työlle, jota tulee myös seurata aktiivisesti.
Sitowisellä Salokangas odottaa tulevalta työltään monipuolisia ja erilaisia projekteja sekä yhdessä tekemisen meininkiä.
- Työpaikalla tärkeää on se, että voi luottaa työkavereihinsa. Sitowisessä yrityskulttuuri pohjautuu luottamukseen ja osaamiseen. Projektit itsessään eivät aina ole helppoja, mutta vaikeampiakin tehtäviä on kiva ratkoa sellaisella asiantuntijaporukalla, jossa vallitsee keskinäinen yhteisymmärrys siitä, mitä tavoitellaan. Myös toisen ihmisen kunnioitus ja arvostus on tärkeä ominaisuus työpaikalla, Salokangas painottaa.
- Annikan johtamisen arvopohja kohtaa hyvin Sitowisen arvojen ja kulttuurin kanssa. Yhteisen arvopohjan ohessa Annikan tietotaito täydentää loistavasti meidän vahvaa väyläasiantuntijuuttamme. Infran kehittyvän organisaation muutosten myötä saan Annikasta myös henkilökohtaisen työparin toimialajohtoon, Väistö kertoo.