Harri Valkonen työskentelee Sitowisen Jyväskylän toimistolla rakennuttamis- ja osastopäällikkönä.

Valkonen aloitti Sitowisellä vuonna 2008. Tätä ennen hän työskenteli Lujatalolla yli 20 vuotta, aloittaen nuorempana työnjohtajana ja eteni aina aluepäälliköksi asti.

Sitowisellä Valkonen on löytänyt erikoisosaamisensa koulujen rakennuttamisen parista. Takana on yli viisitoista kouluprojektia, joista viimeisin, Muuramen Mäkelänmäen uusi alakoulu, valmistui juuri.

- Kouluhankkeet ovat julkisia projekteja ja niissä onnistuessa saa taustalle hyvin referenssejä ja seuraavaan vastaavaan projektiin on helpompi päästä mukaan, Valkonen sanoo.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Menneistä projekteista Valkonen nostaa esille teollisuushankkeet ja Jyväskylän Valtiotalon peruskorjauksen. Rakentamisen historiasta löytyy myös kirkkoja, kauppakeskuksia sekä muutama uimahalli että kaupungin täydennysrakentamista.  Jyväskylän kaupungin keskustan alle pitkään kaivattu P- Paraatin pysäköintitalo on fyysisesti rakentamisen osalta käynnistymässä. Monipuoliset projektit ovat pitäneet työn mielenkiintoisena. Valkonen on ollut mukana monissa pilottihankkeissa, kuten mallinnus, P1-puhtausluokitus ja Terve Talo -kriteerit, jotka nykypäivänä ovat suunnittelu- ja rakentamisvaiheen ”työkaluja”.

Valkonen nostaa omista työtavoistaan kaksi tärkeää asiaa, joilla projekteissa menestyy.

- Aikataulun laatiminen kokonaisuudessaan hankkeelle, mukaan lukien kaikki siihen liittyvät osa-alueet ja ihmiset. Ja toisena minulla on tapana luonnostella ennakkoon kohteen logistiikkapiirros, jossa huomioidaan alustavasti työmaan toiminnat liikenteestä, liittymistä sekä työjärjestyksistä aikataulutuksineen. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Valkosen työskentelytapa on saanut paljon kiitosta hankkeiden yhteydessä. Täsmällisyydestä pääsee hyötymään myös kotiväki, kun vapaa-ajan rakennusprojektit valmistuvat yhtä tarkalla suunnittelulla.

Tyttären talonrakennusprojektissa tästä on varmasti paljon hyötyä ja aikaa jää myös hiihtoharrastukselle, joka viime talvena vei latuja pitkin yli 2000 kilometrin verran.

Kuva
Sitowisen asiantuntijat.

Olisitko yksi meistä?

Meillä Sitowisessä työskentelee ainutlaatuinen joukko rakennetun ympäristön asiantuntijoita. On insinööriä, devaajaa, maantieteilijää, sosiologia, biologia ja monia muita.