TornaMobile

Tietosuojaseloste

Sitowise Oy käsittelee henkilötietoja EU:n tietosuoja-asetuksen (2016/679), tietosuojalain (1050/2018), tietoyhteiskuntakaaren (917/2014) sekä muun soveltuvan lainsäädännön mukaisesti.

Tämä tietosuojalauseke kuvaa Sitowise Oy:n tuottaman sovelluksen ”TornaMobile” (jäljempänä ”sovellus” tai ”palvelu”). Kannustamme tutustumaan tähän selosteeseen huolella ennen palvelun käyttöä.

Toimintamme pohjautuu lailliseen liiketoimintaan, joten noudatamme myös EU:n lainsäädäntöä henkilötietojen tallentamisesta:

  • Tiedot, joita tallennamme, ovat lainmukaisia, kohtuullisia ja läpinäkyviä käsittelyn osalta. Tämä tarkoittaa, että henkilö voi milloin tahansa saada tietonsa saataville.
  • Tiedolla on käyttötarkoitussidonnaisuus. Emme luovuta tietoja ulkopuolisille tahoille, ellei siihen ole asianmukaista syytä ja yhteisesti sovittu.
  • Minimoimme tallentamamme tiedot ja pyrimme pitämään ne täsmällisinä.
  • Rajoitamme tiedon säilytystä. Tiedoille on määritelty käyttöikä, jonka jälkeen ne joko automaattisesti tai rutiininomaisesti poistetaan, ellei pidemmälle säilytykselle ole lakiin perustuvaa syytä.
  • Tallennamme ehyttä ja luotettavaa tietoa, esimerkiksi varmuuskopioiden kautta varmennettuna.
  • Keräämme ja tallennamme tietoa asiakassuhteisiin perustuen tai liiketoimintaan liittyen.

 

Yhteystiedot

Nimi: Sitowise Oy (Rekisterin käsittelijä)
Y-tunnus: 2335445-0
Osoite: Linnoitustie 6 D 
Postinumero: 02600
Postitoimipaikka: Espoo
Puhelinnumero: +358 40 073 1127
Sähköpostiosoite: tietosuoja@sitowise.com

Nimi: Tornator Oyj (Rekisterinpitäjä)
Y-tunnus: 0162807-8
Osoite: Napinkuja 3 C
Postinumero: 55100
Postitoimipaikka: Imatra
Sähköpostiosoite: heikki.tuomikoski@tornator.fi

Rekisterin käyttötarkoitus

Rekisterin käyttötarkoitus on asiakkaan tunnistautuminen ja käyttöoikeuksien hallinta sekä asiakassuhteen ylläpito ja kehittäminen.

Henkilötietojen käsittelytoimet

Henkilötietojen käsittelijänä vastaamme siitä, että se käsittelemme henkilötietoja rekisterinpitäjän puolesta sovellettavan tietosuojalainsäädännön mukaisesti ja siinä määrin kuin on tarpeen palvelun toimittamisen kannalta.

Voimme käsitellä henkilötietoja myös tilastollisiin tarkoituksiin, jolloin tiedot kootaan yhteen niin, ettei luonnollista henkilöä ole mahdollista tunnistaa lopputuloksesta. Lopputuloksena syntyvä tilasto ei ole henkilötieto, koska sitä ei voi yhdistää yksittäiseen henkilöön.

Emme käsittele henkilöiden terveystietoja, luottotietoja, etnistä taustaa tai poliittiseen tai uskonnolliseen vakaumukseen liittyviä tietoja.

Sijaintitiedon käyttö

Sovellus hyödyntää käyttäjän GPS-sijaintia tavanomaisten liiketoimien suorittamiseksi, esimerkiksi käyttäjän sijainnin näyttämistä tai geometrioiden tallennusta varten.

Sijaintia käytetään vain mikäli käyttäjä on asettanut GPS-paikannuksen päälle laitteen asetuksista. GPS-paikannuksen ollessa päällä sijaintitietoa voidaan kerätä taustalla yksintyöskentely- ja jäljentallennustoimintojen yhteydessä, vaikka sovellus olisi suljettu tai se ei olisi käytössä. Yksintyöskentelytoiminnon yhteydessä sijainnin seuranta perustuu työsuojelullisiin perusteisiin. Jäljentallennustoiminnon yhteydessä sijainnin seuranta tehdään tehdyn työn laadunvarmistukseen perustuen.

Tietoturva

Henkilötiedot suojataan palveluissamme tarkoituksenmukaisilla toimenpiteillä. Toimenpiteet ovat fyysisiä, teknisiä ja hallinnollisia, ja niillä suojaamme henkilötietoja häviämiseltä, tuhoutumiselta, väärinkäytöksiltä sekä luvattomalta pääsyltä tai luovuttamiselta. Tallennettuja tietoja sekä palvelimien käyttöoikeuksia ja muita henkilötietojen turvallisuuden kannalta kriittisiä tietoja käsitellään luottamuksellisesti ja vain niiden työntekijöiden toimesta, joiden työnkuvaan se kuuluu. He käsittelevät henkilötietojasi ainoastaan ohjeistuksemme mukaisesti ja salassapitovelvollisuuden alaisena.

Huomaathan, että tarkoituksenmukaisetkaan toimenpiteet eivät voi estää kaikkia mahdollisia tietoturvaloukkauksia. Tietoturvaloukkaustilanteissa ilmoitamme siitä sinulle sovellettavan lainsäädännön mukaisesti.

Henkilötietojen jakaminen ja luovutukset

Sitowise Oy ei myy tai vuokraa henkilötietoja kolmansille osapuolille. Henkilötiedot voidaan luovuttaa kolmansille osapuolille seuraavissa tapauksissa:

  • Kulloinkin voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti viranomaisten tai muiden vastaavien tahojen esittämien vaatimusten mukaan.
  • Kun tietojen luovuttamiseen on oikeutettu etu, kuten jos järjestämme tapahtuman yhdessä kolmannen osapuolen kanssa. Tällaisessa tapauksessa sinulle kerrotaan aina tietojesi luovuttamisesta.
  • Kun arvioimme sen olevan välttämätöntä oikeuksiemme täytäntöön panemiseksi tai suojelemiseksi kuten oikeusvaateisiin vastaamiseksi, sinun tai muiden turvallisuuden suojaamiseksi, väärinkäytösten tutkimiseksi tai viranomaisen pyyntöön vastaamiseksi.

Henkilötietojen luovuttaminen EU:n tai ETA:n ulkopuolelle

Henkilötietoja ei siirretä Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle.

Henkilötietojen kerääminen

Keräämme lähtökohtaisesti vain henkilötietoja, jotka käyttäjä on itse antanut meille tai joiden keräämisen käyttäjä on itse hyväksynyt. Tällainen tilanne on esimerkiksi se, kun käsittelemme henkilötietojasi toisen rekisterinpitäjän puolesta.

Muita mahdollisia tilanteita, joissa tietojen keräämiselle on sama peruste:

  • Otat meihin yhteyttä tai asioit kanssamme yhteydenottolomakkeella, sähköpostilla tai puhelimitse.
  • Ostat meiltä palvelua tai teet kanssamme sopimuksen.
  • Kirjaudut sisään ja käytät palveluamme.
  • Käytät verkkosivujamme selaimesi evästeiden kautta.

Sinun ei ole pakko antaa meille henkilötietojasi, mutta tällaisissa tilanteissa emme välttämättä pysty tarjoamaan palveluamme sinulle tai toimimaan pyyntösi mukaisesti.

Henkilötietojen säilyttäminen

Henkilötietoja säilytetään vain niin kauan kuin se on tarpeellista, mukaan lukien lakiin, kirjanpitoon tai raportointiin liittyvien vaatimusten täyttämiseksi. Tarpeettomat henkilötiedot, esim. asiakassuhteen päättymisen vuoksi, poistetaan määräajan jälkeen. Voimme säilyttää henkilötietoja myös asiakassuhteen päättymisen jälkeen soveltuvan lain sallimassa tai vaatimassa laajuudessa. Tällaisia tapauksia ovat esimerkiksi korvausvaatimuksiin tai kanteisiin vastaaminen tai noudattaaksemme antamaasi suoramarkkinointikieltoa.

Koska käsittellemme henkilötietoja Rekisterinpitäjän puolesta, rekisterinpitäjä voi myös halutessaan pyytää, että poistamme henkilötiedot. Vahvistamme tämän toimenpiteen suorittamisen rekisterinpitäjälle.

Oikeudet

Rekisteröidyn oikeuksia voi käyttää lähettämällä kirjallisen pyynnön rekisterinpitäjälle.

Rekisteröidyllä on oikeus

  • tarkistaa, mitä häntä koskevia tietoja henkilörekisteriin on talletettu ja kuinka niitä on käsitelty,
  • vaatia virheellisen häntä koskevan tiedon korjaamista tai poistamista,
  • siirtää tiedot toiseen järjestelmään tai toiselle rekisterinpitäjälle siltä osin kun rekisteröity on itse toimittanut rekisteriin tietoja sopimuksen toteuttamiseen perustuen,
  • peruuttaa aiemmin antamansa suostumus tietojen käsittelylle ja pyytää poistamaan antamansa tiedot, sekä
  • rajoittaa tai vastustaa tietojensa käsittelyä EU:n tietosuoja-asetuksen artiklojen 18 ja 21 mukaisesti.

Huomaathan, että tarkastusoikeus voidaan evätä laissa säädetyin perustein.

Mikäli rekisteröity peruuttaa aiemmin antamansa suostumuksen tietojen käsittelylle ja pyytää poistamaan henkilötiedot, kyseisiä henkilötietoja ei enää käsitellä ellei käsittelyyn ole muuta oikeusperustetta.

Rekisteröidyllä on myös oikeus kieltää tietojensa käyttö suoramarkkinointitarkoituksiin.

Jos olet sitä mieltä, että henkilötietojesi käsittely ei ole asianmukaista, voit ottaa yhteyttä tietosuojavaltuutettuun.

Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus ja oikeusperuste

Käyttäjän tietoja kerätään ja käsitellään käyttäjän suostumuksella, tai käyttäjän ja rekisterinpitäjän tekemän sopimuksen täytäntöön panemiseksi.

Sovelluksen kautta kerätään vain sovelluksen käyttöön ja sen myöhempään raportointiin tarvittavaa tietoa kuten kirjautumiseen vaadittavat tiedot, sovellustoimintojen kautta generoituvat tiedot sekä palvelulokiin tallentuvat tiedot. Sovellus kerää käyttäjän tietoja kun käyttäjä asentaa ja käyttää sovellusta. Asennuksen ja käytön yhteydessä sovellus ei kerää eikä siihen pidä syöttää tietoja kuten henkilötunnus, postiosoite, luottokorttitiedot, puhelinnumero.

Henkilötietojen käsittely perustuu myös rekisterinpitäjän perusteltuun ja oikeutettuun intressiin markkinoida ja viestiä palveluistaan rekisteröidyille (oikeutettu etu). Henkilötietoja voidaan käsitellä myös tilanteissa, joissa siihen on oikeusperuste asiakassuhteiden hallinnan, markkinoinnin, palvelun tarjoamisen ja kehittämisen, tietoturvan tai sisäisen raportoinnin takia.

Käyttäjän henkilötietoja voidaan käsitellä myös lakiin perustuvien velvollisuuksien täyttämiseksi (kuten kirjanpitoon liittyen tai viranomaisten esittämien pyyntöjen toteuttamiseksi lain vaatimalla tavalla). Henkilötietoja voidaan käsitellä myös muihin tarkoituksiin, mikäli käyttäjä on erikseen antanut suostumuksensa tällaiseen käsittelyyn.

Sitowise Oy käsittelee henkilötietoja kulloinkin voimassaolevan henkilötietolain mukaisesti.

Evästeiden (cookies) käyttö

Käyttäjän päätelaitetta koskevia tietoja voidaan kerätä evästeiden (engl. cookies) ja muiden vastaavien tekniikoiden avulla. Eväste on erillinen tekstitiedosto, joka tallentuu käyttäjän päätelaitteeseen. Eväste sisältää tietoa mm. käyttäjän käyttämästä selaimesta ja sen versiosta. Käytämme evästeitä ja muita samankaltaisia teknologioita sovelluksen toiminnallisuuden ja käytettävyyden parantamiseksi sekä ymmärtääksemme kuinka käyttäjät käyttävät palvelua.

Muutokset tietosuojaselosteeseen

Kehitämme palvelua jatkuvasti ja pidätämme itsellämme oikeuden muuttaa tätä tietosuojaselostetta tarvittaessa. Uusin versio on saatavilla osoitteessa https://www.sitowise.com/fi/tornamobile-tietosuojaseloste

Tämä tietosuojaseloste on päivitetty viimeksi 27.3.2024.

Yhteydenotto

Voit kysyä tästä selosteesta tai tarkempia tietoja henkilötietojesi käsittelystä ottamalla meihin yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen tietosuoja@sitowise.com tai heikki.tuomikoski@tornator.fi.