Senaatintorin katuvalot sijaitsevat historiallisesti arvokkaalla ja keskeisellä paikalla Helsingissä. Helsingin kaupungin järjestämän suunnittelukilpailuun jätettyjen töiden tuli sopia historialliseen ympäristöön ja täyttää nykypäivän tekniset vaatimukset.

Ympäröivät empire-tyyliset rakennukset ja Senaatintorin melko koristeelliset katuvalot saivat tiimimme lähestymään suunnittelutehtävää historiallista tyyliä kunnioittaen, nykyaikaisella otteella. Inspiraation lähteenä toimivat kahteen suuntaan roikkuvat valaisimet. Tiimimme halusi ratkaisun olevan siro, mutta silti rakenteellisten vaatimusten mukainen. Suunnitelma oli moderni ja historiallista jatkuvuutta toivat koristeelliset yksityiskohdat.  

Kilpailussa oli valmiiksi määritelty alaspäin suunnatuille katuvaloille tietty valaisintyyppi ja julkisivua valaiseville projektoreille kaksi eri valaisintyyppiä. Emme yrittäneet integroida projektoreita varteen, vaan jätimme ne näkyville kuitenkin samanväriseksi maalattuina kuin valaisinpylväät. Vaihdoimme kilpailussa määritellyt alaspäin suuntaavat valaisimet malliin, jossa mielestämme oli enemmän Senaatintorin aukion kaupunkikuvaan istuvaa persoonallisuutta ja historiallista yhdenmukaisuutta. 

Kilpailun voitti Futudesign Oy ehdotuksellaan ”Happy Together".

  • Tilaaja:
    Helsingin kaupunki
  • Toteutusajankohta:
    2018
  • Kuvaus:
    Helsingin kaupungin suunnittelukilpailu: Senaatintorin katuvalot
  • Sijainti:
    Senaatintori, Helsinki
  • Palvelut:
    Valaistussuunnittelu, teollinen muotoilu