Sitowise suunnittelee Tapiolaan Feenixiä

Vesiputoustalon korvaava näyttävä uudisrakennushanke Tapiolan Feenix on Sitowisen talo- ja infrasuunnittelun ensimmäinen merkittävä yhteishanke.

Arkkitehti Timo Penttilän suunnittelema, vuonna 1985 valmistunut pitkäaikaisen vuokralaisensa vuoksi Suomen Gallupin talonakin tunnettu Vesiputoustalo on ollut yksi Tapiolan keskustan maamerkeistä. Nyt sen aika on käymässä vähiin, sillä kiinteistön purkutyöt käynnistyvät ensi vapun tietämillä. Vesiputoustalon paikalle kokoaa kuitenkin varmasti yhtä huomiota herättävä rakennushanke: Tapiolan Feenix.

Kaikkiaan 25 000 brm2:n Tapiolan Feenix tiivistää osaltaan Tapiolan keskustaa. Se tuo alueelle kaivattuja asuinneliöitä kahdessa 12-kerroksisessa asuinrakennuksessaan. Asuntokerrokset alkavat kävelykannen päältä. Kiinteistön alimpiin kerroksiin tulee liike- ja pysäköintitiloja.

Kohteen tilaaja on Kiinteistö Oy Vesiputoustalo ja sen toteuttaa rakennusliike Maxbuild Oy.

Merkittävä yhteissuunnitteluhanke

Sitowise vastaa hankkeen kaikesta suunnittelusta arkkitehtisuunnittelua ja palokonsultointia lukuun ottamatta. Sitowisen suunnittelukokonaisuus kattaa siis hankkeen kaiken infra- että talosuunnittelun. Arkkitehtina kohteessa on SARC.

Sitowisen infran suunnittelu- ja konsultointipalvelujen liiketoimintajohtaja Jannis Mikkolakertoo Maxbuildin toimitusjohtaja Kristo Heroldin halunneen hankkeeseen yhteistyökumppaniksi nimenomaan toimijan, joka voi tuottaa kokonaisratkaisuja ilman suunnittelualojen välisiä rajapintoja.

Tapiolassa suunnitteleminen on Sitowisen infraosaston asiantuntijoille tuttua puuhaa, sillä kokemusta alueelta on kerätty jo vuosien ajalta. Haastavat olosuhteet ovat tiedossa. Nyt infrasuunnitteluosaamiseen on saatu lisää Wisen ansiosta asuntosuunnittelun osaaminen: Tapiolan Feenixissä rakenne- ja talotekniikkasuunnittelu: LVI- ja automaatio-, sähkö-, sekä energiasuunnittelu.

–Hankkeena Tapiolan Feenix onkin meille erittäin tärkeä avaus. Juuri tällaiset kohteet ja hankkeet olivat ajatuksissa, Sitowisen yhdistymistä valmisteltaessa, hän painottaa. – Markkinoilla on tarvetta ja kysyntää kokonaissuunnittelupalvelulle. Yhdistymisen ansiosta voimme olla aluehankkeissa mukana alusta loppuun saakka.

Hankkeen parissa tulee työskentelemään kaikkiaan infran puolelta 15 ja talosuunnittelun puolelta 20-30 henkilöä. Suunnittelu on jo käynnissä.

Yksissä tuumin

Kokonaisratkaisuja ilman suunnittelualojen välisiä rajapintoja toivova asiakas niitä todella myös saa. –Teemme yhteensovitukset talon sisällä ennen kuin materiaalit esitellään asiakkaalle. Onnistuminen edellyttää läheistä yhteistyötä Sitowisen eri liiketoimintayksiköiden välillä. Käytännössä teemme sen yhteisillä, sisäisillä, valmistelevilla suunnittelukokouksilla, Jannis Mikkola kertoo.

Yhteissuunnitteluhankkeen käynnistyminen sisäisine projektipalavereineen on osaltaan myös nopeuttanut Sitowisen yhteensulautumista

Hankkeessa suunnittelun projektinjohtajana työskentelevä, Sitowisen tekninen johtaja Juha Rantanen sanookin, että ensimmäinen suuri yhteinen suunnitteluhanke on ollut Sitowisen suunnittelijoille oiva mahdollisuus tutustua toisiinsa paremmin, oppia toistensa asiantuntemuksesta ja hioa yhdessä työskentelyn käytäntöjään.

Haasteita riittää

Sitowisen infrasuunnitteluun kuuluu alueen geosuunnittelu, perustusten suunnittelu, hankkeen aikainen liikenteen suunnittelu, naapuristo alueen katujen ja kuntatekniikan yhteen sovittaminen, talojen pihojen maisemasuunnittelu sekä kaupungin yleisten alueiden ympäristösuunnittelu. Kokonaisuuteen kuuluu myös silta, Merituulentien ylittävä kävelykansi.

Kohteen perustusten suunnittelu on – kuten Tapiolassa tahtoo olla – erityisen haastavaa. Käytössä ovat perustustavat louhittavasta kalliosta paalutettavaan savikkoon ja kaikki siltä väliltä. Huomioon on otettava myös pohjaveden pinta, joka ei saa laskea ja tulvavesisuojaus. Tontilta on suora yhteys metrotiloihin ja aluehan on tietysti tiiviisti rakennettu, joten naapurirakennukset ovat jo paikallaan.

Mielenkiintoiset pohjaolosuhteet vaikuttavat myös Tapiolan Feenixin rakennesuunnitteluun. Kahden parkkikerroksen kellarikerros sijaitsee syvällä maan alla ja sen päälle tulee avointa liiketilaa, jonka päälle rakentuvat puolestaan Suomen mittakaavassa vielä korkeat 12-kerroksiset kerrostalot.

Kohde on betonirunkoinen ja yhdistelee paikallavalettavaa osuutta ja elementtejä. Taloteknisesti Tapiolan Feenixistä tulee älykäs rakennus, joka kykenee säätelemään itseään. Korkealuokkaisiin asuntoihin tulee älykästä talotekniikkaa – mm. ilmanvaihto ja lämmitys ovat asuntokohtaisesti säädettävissä.

Tapiola Feenixin rakentamisen on tarkoitus päästä käyntiin syksyllä 2018.