Raideliikenne yhdistää – Sitowise mukana RATA2020-seminaarissa

Suomen  raideliikenteen ammattilaiset kokoontuvat tammikuussa Tampere-taloon RATA2020-seminaariin. Väylän järjestämän tapahtuman teemana on tänä vuonna ”monimuotoisesti raiteilla”. Sitowise on mukana seminaariesiintyjänä ja iltatilaisuuden isäntänä.

Tapahtuman teema ”monimuotoisesti raiteilla” viittaa kaupunkiraideliikenteeseen, joka on vahvasti mukana seminaarin sisällössä. Sitowisellä onkin iso rooli Suomen kaupunkiraideliikenteessä, näkyyhän meidän kädenjälkemme esimerkiksi Kruunusillat-raitiotiehankkeen allianssissa ja Raide-Jokeri -allianssissa.

Ajankohtaisimmat raideliikenteen kuulumiset

RATA2020-tapahtuman kaksi seminaaripäivää on täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia esityksiä. Sitowiseläiset kertovat alan tuoreimmat kuulumiset Raide-Jokeriin, kasvihuonekaasupäästöihin ja mallintamiseen liittyen.

Sitowisen raideliikenteen asiantuntijat ovat äänessä näissä puheenvuoroissa:

  • Raide-Jokerin työnaikaisten liikennejärjestelyjen vaikutus joukkoliikenteeseen, Anni Suomalainen
  • Ratainfran ja radanpidon vaikutus liikenteen kasvihuonekaasupäästöihin, Raisa Valli
  • Radanrakennushankkeen työvaihesuunnitelman mallintaminen, Max Lagerström

Tarkemmat tiedot näistä ja muista seminaariesityksistä löytyy RATA2020-sivuilta.

Tavataan illalla!

Sitowise on yhdessä muiden palveluntuottajien kanssa isännöimässä seminaarin iltatilaisuutta. Tilaisuus on tarkoitettu seminaarivieraille ja se on oiva paikka tavata vanhoja tuttuja ja kohdata uusia tuttavuuksia. Tule verkostoitumaan ja viettämään iltaa hyvän ruoan ja musiikin parissa!