Kuopion aluejohtaja Petri Launosesta vuoden Veljmies

Kuopion keskustaa kehitetään pitkäjänteisesti palvelemaan asukkaitaan ja asiakkaitaan entistä paremmin. Sitowisen aluejohtaja Petri Launonen on työssä mukana keskeisessä roolissa visioimassa elinvoimaista ja yhtenäistä kävelykeskustaa. Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys päätti palkita Petrin positiivisesta ja innostavasta otteesta Kuopion keskustan kehittämisessä. Veljmies-palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa lokakuussa 2019 kehittämisyhdistyksen 20-vuotisjuhlassa.

Kuva: Marko Paakkanen
Kuva: Marko Paakkanen

Petri Launonen johtaa Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistyksen aktiivista ja aikaansaavaa Kiinteistöt&Infra-työryhmää. Työryhmään kuuluu muun muassa apulaiskaupunginjohtajia, kaupungin sekä kauppakeskusten edustajia sekä muita keskeisiä toimijoita. Petri on toiminut työryhmässä ja yhdistyksessä jo vuosia erilaisissa tehtävissä.

”Petri on hyvin ammattimainen tiiminjohtaja, joka pitää aikataulut ja suunnitelmat napakasti hyppysissään, ottaen silti huomioon työryhmänsä jäsenten erilaiset näkökulmat ja pystyen muodostamaan niistä yhtenäisen etenemissuunnitelman”, perustelee yhdistyksen toiminnanjohtaja Tilla Martikainen Petrin valintaa voittajaksi. Palkinnon luovutti yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Hanna Kokko.

"Petri Launonen on hyvin ammattimainen tiiminjohtaja, joka pitää aikataulut ja suunnitelmat napakasti hyppysissään."
Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Tilla Martikainen

Kehittyvä keskusta

Petri Launosen työ Kuopion keskustan hyväksi pääsi vauhtiin vuonna 2007, jolloin hänen työpöydällään valmisteltiin Kuopion keskustan liikenteen yleissuunnitelmaa. Samaan aikaan Petri meni mukaan Kuopion keskustan kehittämisyhdistykseen. Sen jälkeen onkin tapahtunut paljon: torinkäyttösuunnitelma, valaistuksen yleissuunnitelma, kaupunkilogistiikkaselvitys ja monia muita keskustan kehittämiseen kytkeytyviä Sitowisen suunnitelmia. Kuopion kävelykeskusta torinaluspysäköinteineen toteutettiin 2010-2014, minkä jälkeen kehittämistä on jatkettu niin infraa kuin kiinteistöjä kehittämällä.

”Uusien ideoiden ja ajatusten esille tuominen on kehittämistyössä elintärkeää”, Petri sanoo ja kertoo, miten Kuopiossa on haettu tuoreita näkemyksiä muun muassa uuteen toripaviljonkiin, jonka suunnitelma tilattiin lopputyönä rakennusarkkitehtiopiskelijalta. Aallon harjalla oltiin myös laatiessa Suomessa ensimmäisten kaupunkien joukossa keskustabarometri kuvaamaan keskustan kehittymistä. Petrin työryhmää kiitelläänkin aktiivisesta ja aikaansaavasta otteesta.

Verkostoituminen osana aluejohtajan työtä

”Keskustojen vetovoimaisuuden kehittäminen on erittäin tärkeää ja olemme Sitowisessä aktiivisesti mukana monessa kaupungissa. Kuopio on omana kotikaupunkina lähellä sydäntäni, mutta kehittämistyö on tärkeää muissakin kaupungeissa.” Petri sanoo.

”Lisäksi toimiminen verkostoissa on tärkeä osa aluejohtajana toimimista sekä Sitowisen näkyvyyden parantamista alueilla”, Petri korostaa. Petri onkin mukana kehittämisyhdistyksen ohella mm. Teknologiateollisuuden aluejohtokunnassa, paikallisen AMKn neuvottelukunnassa, Kuopion klubissa, rotarytoiminnassa, urheiluseuratoiminnassa sekä kauppakamarissa.