Kauppakeskuskodissakin on oikeus lepoon

Koti kauppakeskuksessa on nykyisin monen unelma. Eikä vain kauppakeskuksessa, vaan liikenteen solmukohdassa sijaitsevassa kauppakeskuksessa. Sellaisessa, jossa pääsee kulkemaan kuivin jaloin niin kauppoihin, kuntosalille, iltaravintoloihin kuin myös monenlaisiin viihdekeskuksiin.    

Rakentamistermein kyse on hybridirakennuksesta.

- Tiiviissä kaupunkirakenteessa vilkkaan liikenteen keskellä sijaitsevat, monesta erityyppisestä tilasta ja tilojen käyttötavasta koostuvat hybridirakennukset ovat ääniteknisesti aina korkean riskin kohteita, linjaa hybridien akustiikkasuunnittelusta Akustiikkapäivillä Oulussa 29.10.2019 puhunut suunnittelujohtaja, akustikko Pekka Taina Sitowisen tytäryhtiö Helimäki Akustikot Oy:stä.

Kodeille velvoittavia määräyksiä

Velvoittavien määräysten ohella kaikkea rakentamista koskee yleisvelvoite: tulee luoda tiloja, joissa melu, jolle käyttäjät tai lähellä olevat henkilöt altistuvat, pysyy tasolla, joka ei vaaranna heidän terveyttään ja mahdollistaa heidän nukkumisensa, lepäämisensä ja työskentelemisensä.

"Akustiikkasuunnittelun lähtökohdaksi tulee aina ensin tunnistaa melulle herkät tilat sekä häiriölähteet. Meluherkiksi tiloiksi voidaan katsoa sellaiset tilat, joita ympäristöstä ja rakennuksen sisältä kohdistuva melu- ja värähtelykuormitus voi häiritä. Tällaisia tiloja ovat erityisesti asunnot ja esimerkiksi hoivakodit, mutta myös koulut, päiväkodit ja toimistotilat."
Pekka Taina

Olosuhteiden vaatimustasot on listattava lukuarvoina suunnittelun tueksi.

- Esimerkiksi kuntosalit, tavarahissit ja -kuljetusreitit, elokuvateatterit ja tietty ravintolatoiminta ovat luonteeltaan sellaisia ettei edes niiden sijoittaminen kauas kodeista riitä, jos ne sijoittuvat samaan rakennusmassaan. Runkomelu voi edetä rungossa kymmeniä metrejä.  

- Mitoittavaksi tekijäksi muodostuu näissä usein, sinänsä haastavasti, melun ja tärinän kannalta herkimmissä tiloissa sallitut olosuhteet.

- Hybridien monimuotoisuus on haastanut rajusti akustiikkasuunnittelun peruskulkua. Mahdollisuudet riittävän hyvän ääniympäristön luomiselle eri tiloihin ovat kuitenkin olemassa, kunhan vain hybridien erityisolosuhteet otetaan riittävän laajasti ja ajoissa lähtökohdiksi, kuvaa Taina.

Lue lisää aiheesta.

Helimäki Akustikot Oy on vuonna 1996 perustettu, 20 asiantuntijaa työllistävä yritys, joka tuottaa akustiikan, melun- ja tärinäntorjunnan suunnittelu- ja mittauspalveluita. www.helimaki.fi