Hankejohtamisen liiketoiminta-alue sai kokeneen johtajan

Hankejohtamisen liiketoiminta-alue kokoaa asiantuntemuksensa infrarakentamisen, talonrakentamisen, kiertotalouden ja hankehallinnan sekä telerakennuttamisen alalta. Satakunta huippuammattilaista sai johtajakseen Veli-Pekka Tanhuanpään.

Kesäkuun puolivälissä Spondan liiketoimintajohtajan pallilta Sitowisen hankejohtamisen liiketoiminta-aluetta vetämään siirtynyt DI Veli-Pekka Tanhuanpää, 51, on sitowiseläisenä tuore. Sitowise ja monet uuden johtajan alaisista sekä työtovereista sen sijaan ovat tuttuja.

–Spondassa tehtäviini kuuluivat maankäytön ja kaavoituksen, peruskorjaus- ja saneeraushankkeiden rakennuttamisen sekä  uudiskohteiden kehittämisen ja yritysvastuun johtaminen. Hyödynsimme sekä Siton että Wisen palveluja vuosien mittaan moneen kertaan, hän kertoo.

Sopiva aika uusille haasteille

Ehdittyään työskennellä edellisen työnantajan palveluksessa jo 15 vuoden ajan, siirtyminen johtamaan aivan uutta liiketoiminta-aluetta keskellä kahden vahvan suunnitteluyrityksen integraatioprosessia kuulosti juuri sellaiselta haasteelta, jota Veli-Pekka Tanhuanpää oli ehkä tietämättäänkin kaivannut.

–Työskentelin seitsemän vuotta liiketoimintajohtajana, hän kertoo. Tuossa ajassa oppii työnsä jo varsin hyvin, joten nälkä uuden omaksumiselle alkaa kasvaa. Uusi tehtävä Sitowisessa sitä onneksi tarjoaa runsain mitoin.

Hankejohtamisen liiketoiminta-alue koostuu neljästä toimialasta, joista vain yksi, talonrakentaminen, on minulle ennalta erittäin tuttua. Infrarakentamiseen, kiertotalouteen ja hankehallintaan sekä Teleen on mielenkiintoista päästä perehtymään syvällisemmin.
Veli-Pekka Tanhuanpää

Aidosti sitowiselainen organisaatio

Veli-Pekka Tanhuanpää alkaa johtaa varsin mittavaa organisaatiota. Uusi hankejohtamisen liiketoiminta-alue on muodostettu siten, että siihen on koottu hankejohtamisen ammattilaisia niin vanhan Siton kuin Wisenkin puolelta. Nykyisin työntekijöitä on satakunta.

Uuden liiketoiminta-alueen yrityskulttuurin luominen on luonnollisesti vielä kehitysvaiheessa. Koska kyseessä on ensimmäinen täysin kahdesta entisestä yhtiöstä yhdistyneistä yhtiöistä väkeä keräävä organisaatio, se osoittaa myös käytännössä, kuinka sujuvasti Sitowisen integraatioprosessi käytännössä etenee.

Ensimmäisten kuukausien aikana Veli-Pekka Tanhuanpää on pannut merkille Sitowisessä vallitsevan hyvän draivin ja meiningin, mutta sitä hän osasi kyllä jo odottaakin. – Olen myös iloinen siitä, miten hyvin minut on otettu vastaan. Mitä ilmeisimmin tällaiselle resurssille on ollut tarvetta. Uskon, että kokemuksestani on yritykselle hyötyä

On helppo yhtyä Veli-Pekka Tanhuanpään käsitykseen. Hän on ehtinyt urallaan kerätä kokemusta ja näkemystä paitsi kiinteistösijoittajan, myös rakennusliikkeen ja jopa tutkijan kannalta, sillä Spondan ohella hän on työskennellyt paitsi Spondassa, myös Kapiteeli Oy:ssä, NCC Rakennus Oy:ssä ja diplomi-insinööriksi valmistuttuaan tutkijana VTT:llä. DI-tutkinnon lisäksi hänellä on plakkarissaan myös rakennusinsinöörin paperit.

Hankejohtamiselle kasvava kysyntä

Tuore liiketoimintajohtaja on kesän kuluessa perehtynyt toimialoihin ja on selvästi innoissaan niiden suomista mahdollisuuksista. Hän sanoo saaneensa jo varsin hyvän käsityksen siitä, mitä hankejohtamisen liiketoiminta-alueella tehdään ja seuraavaksi ryhdytään suunnittelemaan tulevaisuutta.

Hankejohtamisen asiantuntemukselle on maassamme kasvavaa kysyntää ja asiakaspohja on laaja, sillä olipa kyseessä sitten julkinen yhteisö tai yritys, kiinteistö- tai asunto-osakeyhtiö, rakennusliike tai teleoperaattori omaa hankejohtamisen ammattilaista sen palveluksessa harvoin enää on.

Asiakaskunnan tarpeetkin ovat kovin moninaiset. Sitowisella puolestaan on kykyä ja asiantuntemusta niihin vastata. Uusi liiketoiminta-alue on siitä osoitus ja kun esimerkiksi suunnittelun erikoisosaamisessa voidaan aina kääntyä talon omien suunnittelijoiden puoleen.

Talonrakennuttamisessa Veli-Pekka Tanhuanpäällä on tietysti taustansa vuoksi kotikenttäetu puolellaan ja sieltä hän tuntee hyvin myös asiakaskuntaa. Sitowise on ollut pitkään apuna yhä monimutkaistuvien väylähankkeiden hallinnassa. Sekä kiinteistöalalla että infrassa ulkoistetulle hankejohtamiselle on jatkossa yhä kasvavaa kysyntää. – Kiinteistönomistaja on yhä useammin ulkomailla tai vaikkapa rahasto, mutta kiinteistöt ja niiden tarvitsemat palvelut pysyvät silti Suomessa. Infrassa puolestaan ulkoistetuilla palveluilla etsitään tehokkuutta ja parempaa laatua.

–Kiertotalous ja hankehallinta-puolella osallistumme esimerkiksi ylijäämämaiden hallintaan. Maapörssipalvelu hoitaa yhteen osapuolet, joilla on ylijäämämaata ja ne, jotka maata tarvitsevat. Myös maakaatopaikkojen hallinnalle on kasvavaa tarvetta.

Teleoperaattorit voivat hyödyntää tukiasemapaikkojen kohdehankintaa tai televerkkojen rakennuttamispalveluja. 

Tulevaisuus liiketoiminta-alueella näyttää erittäin valoisalta.

Toimintaa piisaa vapaa-ajallakin

Jos Veli-Pekka Tanhuanpäällä riittää kiirettä toiminnan kehittämisessä työpaikalla, ei hänellä ehdi käydä aika pitkäksi vapaa-ajallakaan. Se kuluu nimittäin pitkälti kolmen teini-ikäisen lapsen harrastuskuskina. Espoossa perheensä kanssa asuva mies koittaa silti ehtiä talvella rinteeseen ja laduille, kesäkaudella golf-kentälle ja kalaan. Tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä on tärkeää jo työssäjaksaminenkin kannalta.

Haastattelu: Dakota Lavento