Paikkatietomarkkinat 2019 - Ilmastonmuutos, paikkatieto & yhteentoimivuus

Paikkatietomarkkinat on vuoden tärkein paikkatietoalan ammattitapahtuma, jossa alan huippuosaajat, tuotteet, palvelut ja innovaatiot kohtaavat.

Helsingin uusi keskus herää eloon

Helsingin uusin kauppakeskus, Pasilan Tripla, viettää avajaisia torstaina 17.10.

Käärmetalo sai arkkitehtuurin Finlandian

Vuoden 2019 Arkkitehtuurin Finlandia-palkinnon voitti Helsingin Käpylässä sijaitsevan Käärmetalon peruskorjaus. Sen rakennesuunnittelusta vastasi…

Eettisen toimintaohjeen verkkokurssin suoritusprosentti huikealla tasolla

Verkkokurssin avulla haluamme varmistaa, että henkilöstömme on tutustunut toimintaohjeeseen ja omaksunut sen sisällön.

Pumppuasennuksilla ei kannata riskeerata naapurisopua

Yhä useampi taloyhtiö haaveilee ikiomasta jäähdytysjärjestelmästä. Taustalla ovat säätilojen kiihtyneet vaihtelut ja vaihtoehtoisten lämmitys- ja…

Eero Heliövaara Sitowisen hallituksen puheenjohtajaksi

Sitowisen uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi on 26.9.2019 valittu KTM, DI Eero Heliövaara.

Kokenut osaaja palasi kotikaupunkiin

Rakennuttajapäällikkönä Sitowisen Lahden toimistossa kesän korvalla aloittanut Kai Kouvo toi taloon laaja-alaista osaamista ja roppakaupalla…

Ensi- ja turvakoti saman katon alla

Keski-Suomen ensi- ja turvakodin kaikki toiminnot pääsivät syyskuun alussa samaan osoitteeseen Jyväskylän Kuokkalaan. Sitowise toimi hankkeessa sekä…

Sitowise Design – Toimivia ja viihtyisiä kaupunkeja muotoilun keinoin!

Kaupungit voivat muotoilua hyödyntämällä parantaa kilpailukykyään ja luoda asukkaille toimivaa ja elämyksellistä arkea. Tänään avattu Sitowise Design…

Riihimäen ratapiha - mainiosti mallinnettu

Riihimäen henkilöratapihan rakentamissuunnittelu on toteutettu kokonaan mallintamalla. Niin onnistuneesti, että Sitowise sai siitä Suomen ja Baltian…

Vantaan uusi karttapalvelu näyttää rakennukset kolmiulotteisina

Vantaan kaupungin karttapalvelu on todellinen paikkatiedon aarreaitta. Uudistetussa karttapalvelussa voi nyt katsella myös rakennuksia…

Pääkaupunkiseudun kaupungit edistävät tietomallinnuksen käyttöönottoa

Espoo, Helsinki ja Vantaa ovat hakeneet potkua tietomallinnuksen laajamittaiseen käyttöönottoon Sitowise Oy:n ja Ramboll Foinland Oy:n yhteistyönä…

Rakennettu ympäristö + digitalisaatio = kaksi huipputapahtumaa Helsingissä!

Rakennetun ympäristön digitalisaatio kerää huippuasiantuntijat yhteen WDBE- ja Location Business Forum -tapahtumiin syyskuussa.

Sitowisen toimitusjohtajaksi Pekka Eloholma

Sitowisen hallitus on nimittänyt DI Pekka Eloholman yhtiön toimitusjohtajaksi 15.8.2019 alkaen.

Sitowise palvelee taloyhtiöitä kuntotutkimuksista suunnitteluun

”Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” pitää paikkansa korjaushankkeissa. Vuosi voi olla lyhyt aika hankkeisiin valmistautumisessa.

Erottajan aukiosta tuli tyylikäs kaupunkitila

Sitowisen suunnittelema Erottajan aukion peruskorjaus on valmistumassa. Näyttävä ja viihtyisä kaupunkilaisten kohtauspaikka avataan syyskuun…

Isännöintipäivät 2019

Tule tapaamaan asiantuntijoitamme Hartwall Arenalle osastolle 71.

Sitowise ostaa jakeluasemiin liittyvään konsultointiin ja suunnitteluun erikoistuneen suunnittelutoimisto Oy PN-Line Ltd:n liiketoiminnan

Sitowise vahvistaa palveluntarjontaansa polttonesteiden jakeluasemien suunnitteluun ja lupaprosesseihin erikoistuneen suunnittelutoimiston Oy PN-Line…

Uusi yhdistys digitalisoimaan Itämeren alueen logistiikkaa – CaaS Nordic ry on täällä!

Itämeren alueen kansainvälisen logistiikan edistämiseen ja kehittämiseen keskittyvä Caas Nordic ry perustettiin keväällä 2019. Sitowise on mukana…

Hangon kaupunki otti käyttöön Louhi Palaute -sovelluksen kaupungin kaikilla toimialoilla

Kaikki Hangon kaupunkia koskeva palaute kerätään jatkossa Louhi Palaute -sovelluksen avulla.

Turun tie- ja katuosastolla täysi vauhti päällä

Tuoreen Sitowise Turun tie- ja katusuunnitteluosaston ammattilaiset ovat uuden toimiston myötä valmiina vahvaan kasvuun. Lounais-Suomessakin…

Kaupungin virka-autot asukkaiden ja matkailijoiden käyttöön Imatralla

Imatra antoi virka-autonsa asukkaiden ja matkailijoiden vuokrattaviksi iltaisin ja viikonloppuisin. Sitowise on mukana lanseeraamassa ja…

Mika Laurikainen luotsaa Sitowisen Kiertotalous ja hankehallinta -toimialaa

Mika Laurikainen haluaa auttaa asiakkaita vahvistamaan liiketoimintaansa kiertotalouden avulla.

Vastuullisuus sitowiseläisten työssä: Erika Mäisti-Hämäläinen

Tässä juttusarjassa selvitämme, miten vastuullisuus näkyy sitowiseläisten työssä. Ensimmäisenä vuorossa on kaupunkitekniikan osastolla työskentelevä…

Tule moikkaamaan sitowiseläisiä Jukolaan!

Järjestyksessään 71. Jukolan viesti ja 42. Venlojen viesti juostaan 15.-16. kesäkuuta Kangasalla. Sitowise on tiiviisti mukana kisatunnelmissa -…

Tapio Puurunen ja Kimmo Anttalainen vaihtavat vapaalle 20 Sitowise-vuoden jälkeen

Puurusella ja Anttalaisella on takanaan pitkä ja ansiokas ura sekä keskeinen rooli Sitowisen syntymisessä ja toiminnan kehittämisessä.

HS-Tec Oy ja Kon-Ins Oy fuusioituneet Sitowiseen - toiminta jatkuu ennallaan

HS-Tec Oy ja Kon-Ins Oy on fuusioitu emoyhtiöönsä Sitowise Oy:öön 31.5.2019. Fuusio ei vaikuta niiden toimintaan, hankkeisiin tai asiakassuhteisiin.

Sitowise mukana kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksessa

Sitowise Oy siirtyy käyttämään uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä vuoden 2020 loppuun mennessä kaikissa Suomen toimipisteissään. Uusiutuvaa…

LuxTurrim 5G-ekosysteemi rakentaa tulevaisuuden älykaupunkia

LuxTurrim5G-hankkeessa kehitetty älypylväskonsepti, jossa valaisinpylväisiin on integroitu 5G-tukiasemia, erilaisia sensoreita, videokameroita,…

Sitowise laajentaa Ruotsiin – Byggnadstekniska Byrån Sverige AB osaksi Sitowise-konsernia

Sitowise on hankkinut ruotsalaisen rakennesuunnitteluun- ja geotekniikkaan keskittyneen suunittelu- ja konsulttitoimisto Byggnadstekniska Byrån…

Raide-Jokerin toteutusvaiheen suunnittelu täydessä vauhdissa

Rakennusvaiheen suunnitelmien työstäminen on täydessä vauhdissa projektin big roomissa Pitäjänmäellä.

Kestävät perustukset arkeologiselle aarteelle

Helsingin toiseksi vanhin kivitalo seisoo seuraavat vuosisadat tukevasti Sitowisen suunnitteleman perustuksen vahvistuksen varassa.

Raide-Jokerin rakentaminen käynnistyy

Raide-Jokeri-allianssin Big Roomissa työ käy entistä hektisemmäksi, kun uuden pikaraitioyhteyden rakentaminen pääsee vauhtiin. Sitowisen…

Sitowise mukana Finlandia-talon peruskorjauksen suunnittelussa

Finlandia-talon peruskorjaus on käynnistymässä ja sen RAK-, GEO- ja KAT-suunnittelusta vastaavat Sitowise ja IdeaStructura. Sitowisen vastuulla ovat…

Maalämpö ja pyykinkuivatus lämmittävät hallintorakennusta

Sitowise suunnitteli Kårkulla kuntayhtymän keskushallintorakennuksen uudelle laajennusosalle luovan lämmitysratkaisun. Siinä hyödynnetään jopa pesulan…

Ennakoinnilla ja joukkuepelillä kohti 5G-viisasta yhteiskuntaa – 10 + 1 vinkkiä kaupungeille

Tulevaisuuden kaupungit rakentuvat yhä vahvemmin tietoliikenneyhteyksien varaan. Kokosimme 10+1 vinkkiä kaupungeille matkalla kohti nopeiden…

Ympäristöä säästävää kaupunkisuunnittelua

Teemme merkittävimmät ympäristötekomme suunnitteluprojektiemme ja asiakkuuksiemme kautta. Kehitämme jatkuvasti vastuullisuutta edistäviä ja ympäristöä…

Tervetuloa Sitowise-päivään Porissa!

Tule tutustumaan kattaviin rakentamisen suunnittelu- ja konsultointipalveluihimme!

Raide-Jokerin rakentaminen alkaa kesäkuun alussa

Helsingin ja Espoon kaupunginvaltuustot ovat hyväksyneet Raide-Jokeri-pikaraitiotien uuden kustannus-arvion ja allianssissa valmistaudutaan nyt…

Louhi Kuriiri on salamannopea viestinviejä kunnalta asukkaille

Louhi Kuriiri on uusin kuntien Louhi-palveluiden perheenjäsen. Sillä tavoitat kohdennetusti asukkaat juuri oikealta alueelta ja lähetät heille…

Liikenteelliset solmut ja niiden merkitys

Solmulla tarkoitetaan kaupunkia tai toiminnallista kaupunkiseutua. Kaupunkiseutujen välinen väyläverkko yhdistää solmuja. Solmussa on henkilö- ja…

Turun Seurahuone uudistui entistä ehommaksi

Turkulaisen hotelli- ja ravintolaelämän silmäterä, legendaarinen Seurahuone peruskorjattiin täydellisesti mutta pieteetillä.…

Sähköautoille tarvitaan latauspisteitä

Ennusteiden mukaan sähköautojen määrä kasvaa Suomessakin nopeasti. Niin vanhoissa taloyhtiöissä kuin työpaikoillakin latauspisteiden asentamiseen on…

Sitowise 2018 - liikevaihto kasvoi vahvasti, kannattavuus markkinan kärkeä

Sitowise-konsernin liikevaihto kasvoi vahvasti ja kannattavasti vuonna 2018. Konsernin vertailukelpoinen pro forma -liikevaihto kasvoi yli 20…

Sitowise ja Väylä kehittävät yhdessä kestävää liikenteen digitaalista infrastruktuuria

Liikennepalveluiden digitalisoituessa myös ajantasaisen datan ja paikkatietopalveluiden tarve kasvavat.

Sitowiselle on myönnetty laadunhallinta- ja ympäristöjärjestelmien ISO-sertifikaatit

Sitowisen kaikki palvelut ovat nyt kansainvälisen ISO-sertifioinnin piirissä. Sertifikaatit kattavat sekä laadunhallintajärjestelmät (ISO 9001) että…

Sitowise kouluttaa yhdessä oppilaitosten kanssa tulevaisuuden infrasuunnittelijoita

Tulevaisuuden infra-ammattilaiset perehtyvät tietomallin käyttöön sitowiseläisten opastuksella. Aalto-yliopiston ja Metropolian opiskelijat…

Hehkuvaa valoa Oulun keskustapuistoissa

Oulun keskustapuistot saivat valaistuksella uuden ilmeen Sitowisessa laaditun valaistussuunnitelman ansiosta.

Tapiolan bussiterminaali aukesi liikenteelle

Kymmenen vuoden suunnittelu-urakkamme huipentui 4.3.2019, kun Tapiolan bussiterminaali aukesi ja liityntäliikenteen bussilinjat siirtyivät…

Sitowise ostaa Yhtyneet Insinöörit Oy:n

Sähkösuunnitteluun erikoistuneen Yhtyneet Insinöörit Oy:n vahva ja laaja-alainen suunnitteluosaaminen sekä pitkäaikaiset asiakassuhteet täydentävät…

Muutoksia Sitowise Oy:n ylimmässä johdossa

Sitowise Oy:n hallitus ja Markus Väyrynen ovat yhteisesti sopineet Markus Väyrysen toimitusjohtajuuden päättymisestä.

Kalasatamaan rakentuu katupuutarha keskelle kaupunkitilaa

Sitowisen suunnittelemasta katutilasta Kaupunkiympäristötalon ympärillä rakentuu alaslaskettuine oleskelutiloineen ja istutusaltaineen Kalasataman…

Päästöt haltuun - tavaraliikenne kohti kestävämpää huomista

Liikenteen osuus Suomen kaikista kasvihuonekaasupäästöistä on noin viidennes. Tästä valtaosa aiheutuu tieliikenteestä. Yleisen ilmastotietoisuuden ja…

Digitaalisia työkaluja tavarantoimituksiin - vähemmän haittoja asukkaille ja ympäristölle

Tänä keväänä Tampereen alueella toteutettavissa kokeiluissa selvitetään, millaisin digitaalisin keinoin tavarakuljetuksia voitaisiin tehostaa.

Suunnittelu on Harri Sivoselle ominta alaa

Harri Sivonen haluaa olla omalta osaltaan kehittämässä infra-alan suunnittelua ja lisäämässä yhteistyötä.

Digitaalinen vuorovaikutusalusta tuo asukkaat mukaan asuinympäristön kehittämiseen

Asukkaiden ja muiden sidosryhmien mukaan ottaminen suunnitteluun on yksi onnistuneen kaupunkikehitys-hankkeen tärkeimmistä lähtökohdista.

Sitowise ostaa Insinööritoimisto LVI-Insinöörit Oy:n

Sitowise vahvistaa paikallista palveluntarjontaansa Savon sydämessä hankkimalla Kuopion seudulla toimivan, LVI-suunnitteluun erikoistuneen…

Linnanmaan kampus kasvun veturina

Sitowise on Oulun kaupungin kaupunkehityskumppanina laatimassa Linnanmaa-Kaijonharjun alueelle kaavarunkoa.

Instaro Oy fuusioituu Sitowiseen

Insinööritoimisto Instaro Oy fuusioituu vuoden vaihteessa emoyhtiöönsä Sitowise Oy:öön. Toiminta jatkuu entiseen tapaan eikä fuusio vaikuta Instaron…

Muotoilupäällikkö Matias Halmeenmäki kokoaa Sitowisen muotoilun osaajayhteisöä

Taiteen maisteri Matias Halmeenmäki 36 nimitettiin syyskuussa 2018 muotoilupäälliköksi Infra -liiketoiminta-alueen Ympäristö ja kaupunkikehitys…

Sitowise ostaa SiltaExpert Oy:n

Sitowise vahvistuu siltojen ja muiden taitorakenteiden tarkastustoimintaan, korjaussuunnitteluun ja korjausten laadunvarmistusmittauksiin…

Vastaa kyselyyn ja osallistu akustiikkasuunnittelun tehtäväluettelon kehittämiseen

Tehtäväluetteloa AKU12 on käytetty akustiikkasuunnittelun ostamisen, myymisen ja tehtävänaikaisen työn seurannan apuna nyt kolmisen vuotta.

Rakennuttajat valvovat Sulkavuoren keskuspuhdistamon louhintaurakkaa

Valtava, syvälle kallion sisälle valmistuvan Tampereen ja sen ympäryskuntien yhteisen keskuspuhdistamon rakentaminen on haastava louhintahanke.

Yhteistyötä kehittämällä kaupunkiseutupolitiikassa parempiin tuloksiin

Sitowise on tehnyt selvityksen Liikenteen ja maankäytön yhteistyömenetelmien kehittämisestä. Sen tavoitteena oli valtion väylien liikenneratkaisujen…

Ulla Kuitunen luotsaa Sitowisen Kaupunkisuunnittelua

Arkkitehti Ulla Kuitunen aloitti Kaupunkisuunnittelun osastopäällikkönä syyskuun alussa.

Opintomatkalla kaupunkisuunnittelijoiden toivekohteessa

Sitowise järjesti kaupunkisuunnittelun asiakkaille Wieniin ja Bratislavaan suuntautuneen opintomatkan syyskuussa 2018.

Sote-kuljetusten kehittäminen vaatii yhteistyötä ja joustoa

Kuntayhtymät, kunnat, Kela ja nyt myös sote-alan yritykset vastaavat sote-kuljetuksissa palvelukokonaisuudesta, jonka vuosiarvo noin 700 miljoonaa…

Tiedote Sitowisen ja Dimenteqin yhdistymisestä

Dimenteq Oy fuusioituu vuoden vaihteessa emoyhtiöönsä Sitowise Oy:hyn. Dimenteqin toiminta jatkuu entisellään, mutta uudella nimellä: 1. tammikuuta…

Hailuotoon hurautetaan tulevaisuudessa uutta pengertietä pitkin

Hailuodon lauttaliikenne tullaan korvaamaan kiinteällä tieyhteydellä, joka koostuu pengertiestä ja kahdesta sillasta. Sitowise toteutti uuden…

Sitowise ostaa Geotek Oy:n suunnitteluliiketoiminnan

Sitowise-konserni vahvistaa talogeotekniikan osaamistaan yritysjärjestelyllä, jossa se hankkii Geotek Oy:n suunnitteluliiketoiminnan. Sitowise on…

E18 vei inframallinnusta eteenpäin

Uudenlaisten suunnittelu- ja toteutusmallien ja myös kireiden aikataulujen ansiosta inframallinnus kehittyi E18 suunnittelun aikana nopeasti.

Asiantunteva ja luotettava - Sitowisen asiakastutkimuksen 2018 tulokset

Asiakkaat ovat tyytyväisiä Sitowise Oy:n toimintaan, minkä vuoksi he ovat mielellään myös valmiita suosittelemaan yritystä kollegoilleen/tuttavilleen.…

Noora Airaksinen väitteli kaksipyöräisten tapaturmissa sattuneiden vammojen vakavuudesta ja tilastoinnista

Noora Airaksisen väitöskirja "Polkupyöräilijöiden, mopoilijoiden ja moottoripyöräilijöiden tapaturmat: vammojen vakavuus ja tapaturmien tilastointi"…

Sitowise ostaa infrasuunnittelun insinööritoimisto Kon-Ins Oy:n

Sitowise vahvistuu Turun seudulla toimivalla tie-, katu-, alue- ja vesihuoltotekniikkaan sekä maisemasuunnitteluun erikoistuneella insinööritoimisto…

Sitowise mukana FinnBuild ja FinnBuild Infra -tapahtumissa

Sitowisellä on hallissa 6 messuosasto 6f40, jossa asiantuntijamme päivystävät kolmen päivän ajan. Tervetuloa vierailemaan.

Timo Palonkoski johtaa Sitowisen Talo -liiketoiminta-aluetta

Suunnittelijoiden ja asiantuntijoiden tiimin pitäminen huippuvireessä on Timo Palokoskelle sekä työ että harrastus.

Täyden palvelun paloteknistä suunnittelua

Sitowisestä löytyy asiantuntemusta kaikenlaisiin paloteknisiin suunnittelutarpeisiin.

Insinööritoimisto Jorma Väänänen Oy osaksi Sitowiseä

Sitowise Oy on hankkinut tamperelaisen rakennuttamis- ja valvontapalvelua tarjoavan Insinööritoimisto Jorma Väänänen Oy:n liiketoiminnan. Tarjoamme…

E18 OSA 3: Työntäytteisiä vuosia silta-, tunneli- ja geosuunnittelijoille

E18 suunnittelussa on vuosikymmenen kuluessa ollut mukana käytännössä koko Sitowisen infrasuunnittelun väki tavalla tai toisella.

Oma koti on kullan kallis – mutta miten tehdä siitä vihreämpi?

Tiesitkö, että rakennettu ympäristö muodostaa noin 40 prosenttia globaalista energiankulutuksesta? Se tarkoittaa yli kolmannesta maapallon…

Kauppakeskus REDI avautuu

Vuosikymmenen rutistus alkaa olla valmis. Sitowiselle REDIn yleisten alueiden suunnittelu on ollut sen historian suurin työ.

E18 osa 2, Yhteistyö on voimaa suunnittelussakin

E18 suunnittelussa on vuosikymmenen kuluessa ollut mukana käytännössä koko Sitowisen infrasuunnittelun väki tavalla tai toisella. Eikä suunnittelua…

Hankejohtamisen liiketoiminta-alue sai kokeneen johtajan

Hankejohtamisen liiketoiminta-alue kokoaa asiantuntemuksensa infrarakentamisen, talonrakentamisen, kiertotalouden ja hankehallinnan sekä…

Väylät ja liikenne 2018 - sitowiselälisten esitykset

Väylät & Liikenne 2018 pidetään 5.-6.9.2018 Tampere-talossa. Tervetuloa kuuntelemaan sitowiseläisten esityksiä!

Sitowisen ja YIT:n innovaatio mahdollistaa vetovoimaisen ja toimivan kävelykeskustan Helsinkiin

Sitowisen ja rakennusyhtiö YIT:n Huomisen Helsingissä liikenne on siirretty pois Helsingin ydinkeskustasta ja vapautettu näin tilaa kehittää…

Sitowise ja Metropolia hakevat tiiviillä yhteistyöllä osaavaa työvoimaa rakennusalalle

Sitowise ja Metropolia syventävät ja laajentavat jo pitkään jatkunutta yhteistyötään 24.8.2018 solmitulla laajaalaisella yhteistyösopimuksella.

Verkkotoimialan yhteinen käsitemalli helpottaa tiedonvaihtoa ja vähentää väärinkäsityksiä

Sitowise luo parhaillaan verkkotoimialalle yhteistä käsitemallia, jonka tavoitteena on alan standardoinnin edistäminen. Malli valmistuu marraskuussa.

Sitowise ja Realidea ovat allekirjoittaneet kumppanuussopimuksen

Sitowisen talo-, infra- ja kaupunkikehitysosaaminen sekä Realidean kiinteistö- ja hankekehityskokemus täydentävät toistensa palveluita.

Espoo–Salo-oikoradan yleissuunnittelun sopimukset allekirjoitettiin kolmen suunnittelukonsultin kanssa

Hanke on laajuudeltaan ja suunnitteluajaltaan erittäin mittava. Espoo-Salo-oikorata on Keravan ja Lahden välisen oikoratahankkeen jälkeen ensimmäinen…

Sitowise mukana Keilaniemen uuden maamerkin suunnittelussa

Espoon Keilaniemen alue uudistuu lähivuosina. Alueelle on nousemassa Suomen korkein, 158-metrinen toimisto- ja hotellitorni ja sen yhteyteen…

URBS-data-hanke - uudet digitaaliset työkalut aluesuunnittelun apuna

Digitaaliset työkalut helpottavat monin tavoin niin suunnittelijoiden kuin päättäjienkin urakkaa aluesuunnittelussa. Vuorovaikutuksessa visuaalisuus…

Tule moikkaamaan sitowiseläisiä Jukolaan!

Järjestyksessään 70. Jukolan viesti ja 41. Venlojen viesti juostaan 16.-.17. kesäkuuta Hollolassa. Sitowise on tiiviisti mukana kisatunnelmissa -…

Sitowise ostaa maisemasuunnitteluun erikoistuneen arkkitehtitoimisto MA-arkkitehdit Oy:n liiketoiminnan

Voimansa yhdistämällä Sitowise ja MA-arkkitehdit vahvistavat asemaansa etenkin kaupunki- ja aluekeskusten infrahankkeiden vaativassa osaamiskentässä.

Maailman paras sairaala on valmis – ja Sitowisekin oli sitä tekemässä!

Uusi lastensairaala luovutettiin virallisesti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUSille toukokuun puolivälissä. Pienille potilaille…

Oodi akustiselle suunnittelulle

Suomalaisen rakentamisen uusin käyntikortti, helsinkiläisten tuleva olohuone keskustakirjasto Oodi on myös todellinen akustiikkasuunnittelun…

Rakennuttamiseen ja rakennusalan konsultointiin erikoistunut HS-Tec Oy osaksi Sitowiseä

Sitowise Oy on hankkinut tamperelaisen talonrakennuttamispalvelua tarjoavan HS-Tec Oy:n koko osakekannan. Hankinta vahvistaa yhtiön palveluntarjontaa…

E18 OSA 1: Kilpailusta se alkoi - kymmenien vuosien Sitowisen suunnitteluprojekti

E18 suunnittelussa on vuosikymmenen kuluessa ollut mukana käytännössä koko Sitowisen infrasuunnittelun väki tavalla tai toisella.

Pyörällä Pariisiin syöpäsairaiden lasten hyväksi

Sitowiseläinen Juha Pajakoski pyöräilee Helsingistä Pariisiin syöpäsairaiden lasten ja nuorten hyväksi.

Sitowise mukana kehittämässä turvallista älyliikenteen infrastruktuuria

Langattomien verkkojen turvallinen vuorovaikutus on olennaista digitaalisten liikennepalveluiden nopeassa kehityksessä.

Taika Tuunanen ottaa asukkaat mukaan asuinympäristön suunnitteluun

Onnistuneen infrahankkeen yksi tärkeimmistä lähtökohdista on asukkaiden ja sidosryhmien mukaan ottaminen suunnitteluun.

Suomen sairaalat uuteen vireeseen Sitowisen erityisosaamisella

Sitowisellä on pitkä historia erilaisten sairaalaprojektien LVI- ja sähkösuunnittelusta.

Ulkovaipan kuntotutkimukset

Milloin hallinnoimasi rakennuksen katon kunto on edellisen kerran tarkastettu? Lähes poikkeuksetta rakenteiden vaurioituminen alkaa aina sisältäpäin…

Oikeanlainen pintakäsittely tuo kiinteistönomistajalle säästöjä

Sitowisesta löytyy laaja-alaista pintakäsittelyn osaamista kaikenkokoisiin kohteisiin.

5G tulee - Sitowise on valmis

Sitowise on mukana 5G Finland -verkostossa, jonka tavoitteena on luoda ja pilotoida 5G-maailmaan hyödyllisiä sovelluksia ja palveluita.

NextGen -harjoittelijaohjelma starttasi odottavissa tunnelmissa

Sitowisen ensimmäinen NextGen -harjoittelijaohjelma polkaistiin käyntiin Tapiolassa 4.4. pidetyllä aloitustilaisuudella. Harjoittelijat pääsevät…

Akustisesti hyvä – jollei erinomainen

Kun Otaniemen uusi maamerkki Väre valmistuu, sitä kannattaa käydä ihastelemassa paitsi näyttävän arkkitehtuurinsa, myös erinomaisten…

Lisää voimavaroja Smart City- kehitykseen

Sitowise vahvistaa asemaansa kehityksen kärjessä panostamalla kehitystä vauhdittaviin paikkatietojärjestelmiin.

Espoo-Salo-oikoradan yleissuunnittelua tekemään Pöyry, Sitowise ja Ramboll

Helsinki-Turku nopea junayhteys -suunnitteluhankkeen merkittävin kohde on Espoo-Salo-oikorata. 95 kilometrin yleissuunnittelukohde on jaettu kolmeen…

Sitowise laajentaa toimintaansa Pohjanmaalla

Sitowise laajentaa toimintaansa Pohjanmaalla – tarjoaa jatkossa kaikki korjausra-kentamisen suunnittelu-, tutkimus- ja konsultointipalvelut…

Pikaratikalla Itiksestä Keilaniemeen

Tiesitkö, että tulevaisuudessa aivan uusi pikaraitiolinja korvaa bussin 550 reitin?

Otaniemen uusi maamerkki valmistuu

Sitowise on ollut mukana suunnittelemassa Otaniemen uusinta maamerkkiä, arkkitehtuuriltaan näyttävää rakennuskokonaisuutta Värettä.

Hallittua kasvua ja mielenkiintoisia mahdollisuuksia ulkomaantoiminnoissa

Sitowise vahvistaa ja kehittää toimintaansa Pohjoismaissa sekä Baltiassa. Se luo uudenlaisia mahdollisuuksia osaamisensa kehittämiselle kaikille…

Sitowise ostaa tietotekniikan palveluyritys Dimenteqin

Sitowise ja paikkatietoa hyödyntäviin tietojärjestelmäpalveluihin erikoistunut Dimenteq yhdistävät voimansa. Yhdessä tarjoamme asiakkaille entistä…

Sitowise ja Novatron allekirjoittivat kumppanuussopimuksen

Sitowise Oy:n ja Novatron Oy:n ovat allekirjoittaneet kumppanuussopimuksen 6.2.2018 InfraBIM Open -tapahtumassa Tampere-talolla.

Kaupunkisuunnittelu on haastavaa ja mielenkiintoista

Kaupunkikehitys vaikuttaa meihin kaikkiin – asuimmepa kaupungeissa tai maalla. Jatkossa kaupunkikeskukset kilpailevat keskenään yhä kiivaammin.

Hulevesiekskursio Kööpenhaminaan ja Malmöön 14. - 16.6.2018

Sitowisen hulevesitiimi järjestää asiakasekskursion Kööpenhaminaan ja Malmöön 14.-16.6.2018. Ekskursiolla tutustutaan kohdekaupunkien luonnonmukaiseen…

Sitowise täydessä vauhdissa

Asiakkaalle Sitowise tarjoaa entistäkin monipuolisempaa palvelua aidosti kuuntelevana kumppanina. Osaava henkilöstö on Sitowisen valtti ja voimavara.

DI Elina Väistöstä Sitowisen Kaupunki ja liikenne -toimialan toimialajohtaja

Elina Väistö ei toimialajohtajanakaan halua kadottaa tuntumaa liikennesuunnittelun arkeen. Elina on oman talon kasvatti oikein pitkän kaavan kautta.

Laura Järvinen on Vuoden Nuori Johtaja

Vuodesta 2014 Sitowisen Rata ja rakenne -toimialan toimialajohtajana työskennellyt Laura Järvinen on valittu Vuoden Nuoreksi Johtajaksi 2017.

Sitowisen uudet vuorovaikutteiset menetelmät kehittävät kaupunkisuunnittelua

Sitowisen kehittämät uudet vuorovaikutusmenetelmät tuovat asukkaat ja käyttäjät entistä tiiviimmin mukaan kaupunkisuunnitteluun.

Sitowise Oy solmi yhteistyösopimuksen Oulun yliopiston sekä Oulun ammattikorkeakoulun kanssa koulutus- ja tutkimusyhteistyön tiivistämisestä

Sitowise Oy solmi yhteistyösopimuksen sekä Oulun yliopiston että Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) kanssa yhteistyön tiivistämisestä. Asiaan liittyvät…

Ramboll Finland, Sitowise ja Solita toteuttavat Liikenneviraston tiestötietojärjestelmän – julkishallinnon ensimmäisen ICT-allianssihankinnan

Velho-allianssi toteuttaa uuden tiestötietojärjestelmän, joka korvaa nykyisen tierekisterin ja mahdollistaa Liikennevirastolle aikaisempaa…

Sitowisen PURKKI-palvelu kannustaa vastuulliseen purkamiseen

Oli kyseessä minkä kokoisen kiinteistön käyttötarkoituksen muutos tahansa, PURKKI-palvelussa tiedetään, miten edetä. Palvelulle on kasvavaa kysyntää.

Seinäjoen asemanseudun strateginen yleissuunnitelma julkistettu

Sitowisen laatima strateginen yleissuunnitelma Seinäjoen asemanseudun tulevaisuudesta on julkistettu – esittelytilaisuudet keräsivät yli satapäisen…

Sähköpostiosoitteemme muuttuivat

Sitowisen sähköpostiosoitteet muuttuivat 20.11.2017. Uudet sähköpostiosoitteemme ovat: etunimi.sukunimi@sitowise.com.

REDI on Vuoden Työmaa 2017 – Sitowise mukana suunnittelussa

SRV:n Helsingin Kalasatamaan toteuttaman REDIn työmaa palkittiin Rakennuslehden Vuoden Työmaa -kilpailussa ykköspalkinnolla. Sitowisellä on ollut…

Sitowise suunnittelee Tapiolaan Feenixiä

Vesiputoustalon korvaava näyttävä uudisrakennushanke Tapiolan Feenix on Sitowisen talo- ja infrasuunnittelun ensimmäinen merkittävä yhteishanke.