Olen aika tuore sitowiseläinen, mutta minulla on vuosikymmenen kokemus pelimaailmasta. Olen ollut tekemässä esimerkiksi Rovion Angry Birdsejä. Viihteen tuottaminen on kivaa puuhaa, mutta vähitellen aloin kaivata työhöni lisää merkityksellisyyttä. Muutama vuosi sitten siirryin tekemään oppimispelejä ja sen jälkeen oppimisympäristöjä. Pelaamallahan voi myös oppia.

Sitowisellä minulla on mahdollisuus vaikuttaa yhteiskuntaan entistä aktiivisemmin. Ilmastonmuutos, hiilineutraalius ja koko vastuullisuusteema kiinnostavat minua kovasti ja haluan jättää työlläni digitaalista tuotetta fyysisemmän kädenjäljen. Rakennetun ympäristön digihankkeissa voin käyttää teknisiä taitojani ihan käsin kosketeltavien asioiden parantamiseen.

Unelmanani on tehdä sovelluskehityksestä entistäkin ketterämpää.

Digikaksosissa hyödynnetään pelisoftaa

Ensimmäiset projektini Sitowisellä ovat liittyneet karttasovellusten suunnitteluun. Toimin mielelläni taustalla ja teen pohjatyötä, jonka ansiosta yhteiskunnallisesti tärkeät rakenteet, kuten kaupunki-infra, saadaan toimimaan tehokkaasti pilvessä. Palvelun käyttäjä ei välttämättä huomaa minkään muuttuneen, vaikka asiat tehdään uudella tavalla.

Unelmanani on tehdä sovelluskehityksestä entistäkin ketterämpää, jolloin palvelujen pystyttäminen ja muokkaaminen on asiakkaillemme yhä nopeampaa. Olen visuaalinen ihminen ja siksi erityisen kiinnostunut 3D-mallinnuksista ja rakennetun ympäristön digikaksosista. Niihin minulla on myös paljon annettavaa, koska digikaksosten luomisessa hyödynnetään minulle tuttua pelisoftaa.

3D-maailmassa voidaan visualisoida erilaisia tietolähteitä, mikä auttaa näkemään, testaamaan ja simuloimaan monia asioita etukäteen jo suunnittelun aikana. Digikaksoset lisäävät ymmärrystä ja tuottavat parempaa laatua. Esimerkiksi asunnon ostajille laatu voi näkyä rakennuksen energiatehokkuutena, kestävinä materiaaleina ja hyvänä sisäilmana. Sisäolosuhteita pystytään jo ohjaamaan ja säätämään digitaalisesti erilaisten pilvipalvelujen avulla.

Digitaalisten palvelujen kustannusten rinnalla minusta olisikin tärkeää miettiä niiden vastuullisuusnäkökulmia, kuten energiankulutusta.

Lisää keskustelua digipalvelujen energiankulutuksesta

Pilvipalveluilla ja muilla digiratkaisuilla voidaan säästää energiaa ja muita resursseja – ainakin teoriassa. Kuitenkin vain harvan pilvipalvelun energiankulutus on laskettu, ja toivoisinkin aiheesta lisää keskustelua. Esimerkiksi palvelinservereitä lisätään usein huolettomasti, koska se onnistuu niin helposti vain nappia painamalla.

Digitaalisten palvelujen kustannusten rinnalla minusta olisikin tärkeää miettiä niiden vastuullisuusnäkökulmia, kuten energiankulutusta. Sehän lisääntyy väistämättä, jos vaikkapa palvelimien määrää lisätään. Oikein koodattu softa ei olekaan vain suorituskykyistä, vaan tarkkaan optimoitua. Kun koodi hoitaa tehtävänsä tehokkaasti, se käyttää myös vähemmän energiaa.

Kuva
Olisitko sinä uusi sitowiseläinen.

Olisitko yksi meistä?

Felixille ja muille parille tuhannelle sitowiseläiselle työkaveriksi? Lue lisää Sitowisestä työnantajana!