Taustaa

Sitowise syntyi, kun infra- ja talonrakentamisen asiantuntijat Sito Oy ja Wise Group Finland Oy yhdistyivät vuonna 2017. Sen katon alla on kuitenkin kokemusta ja osaamista suomalaisesta rakentamisesta pitkälti yli 40 vuoden ajalta.

Wise Group perustettiin vuonna 2010 tuomaan yhteen talonrakentamisen suunnittelun ja konsultoinnin parhaita toimijoita. Antamalla osaamisestaan tunnettujen yritysten toimintatavoille, ammattitaidolle ja henkilöstölle vakaan pohjan, jolle rakentaa, se halusi uudistaa sekä omaa palveluaan että koko toimialaa. Seitsemän toimintavuotensa aikana Wise Group kasvoi alan viiden suurimman yrityksen joukkoon Suomessa.

Sito aloitti toimintansa vuonna 1976 väyläsuunnittelun insinööritoimistona. 40 vuodessa se kasvoi infran moniosaajaksi, jonka kattavassa palvelutarjonnassa konsultointi, suunnittelu, kunnossapito, rakennuttaminen ja tietopalvelut täydentävät luontevasti ja saumattomasti toisiaan. Tasaisen kasvun moottoreina toimivat tietoteknisten ratkaisujen ennakkoluuloton kehittäminen sekä yritysjärjestelyt.