Luoteis-Helsingin Metsäpurontiellä komeileva Maunulan kirkko on valmistunut vuonna 1980. Kaksikerroksinen ja näyttävä valkoinen rakennus käsittää kokonaisuudessaan 1300 m2, joista pohjakerros on kokonaan Helsingin seurakuntayhtymän käytössä ja toinen kerros seurakuntatoiminnan ohella asuinkäytössä. 

Vuonna 2016 oli kirkko vielä lähestulkoon alkuperäiskunnossaan lukuunottamatta aiempina vuosina sen ulkosivuun ja sokkeliin tehtyjä korjauksia. Tulevan muuttoprojektin johdosta halusi Helsingin serakuntayhtymä selvittää rakennuksen nykytilaa, ja päätyi toimeksiantamaan Sitowisen toteuttamaan rakennukseen kattavan rakennusteknisen kuntotutkimuksen. Samassa yhteydessä päätettiin myös selvittää kirkon ilmanvaihtojärjestelmien nykytilanne. 

Lähestyvä muutto on oiva ajankohta selvittää rakennuksen kuntotilannetta.
Tero Hannuksela, Ryhmäpäällikkö, Sisäilmatutkimukset

Asiantuntijatiimimme vuosien 2016-2017 välisenä aikana Maunulan kirkkoon suorittamien tutkimusten avulla löytyi rakennuksen maanvastaisista rakenteista kosteusvaurioita, joiden pohjalta annoimme seurakunnalle toimenpide- ja korjausehdotukset. Lisäksi suosittelimme uusittaviksi sekä kirkon ilmanvaihtojärjestelmän että vesikaton, sillä ne olivat molemmat ylittäneet teknisen käyttöikänsä. 

Maunulan kirkon kuntotutkimukset sujuivat tilaajan toiveita tarkasti noudattaen ja aikataulu- ja kustannustavoitteista tinkimättä. Tutkimusten jälkeen on Helsingin seurakuntayhtymä lähtenyt toteuttamaan asiantuntijoidemme suositusten mukaisia toimenpiteitä. Kokonaisvaltaisten tutkimustemme kautta pystyy seurakunta tekemään ennen muuttotoimenpiteitä tarvittavat korjaukset sekä jakamaan kustannuksia tasaisesti tuleville vuosille.