Ympäristöpääkaupunki Lahti julistaa yhteistyökumppaniensa kanssa kaikille avoimen innovaatiokilpailun, jolla etsitään ratkaisuja käytännön ympäristöhaasteisiin. Ensimmäinen kilpailukierros käydään tammi-maaliskuussa ja sen aikana etsitään ratkaisuja muun muassa työmatkapyöräilyn lisäämiseen, kiinteistöjen energiankäytön optimoimiseen ja kaupunkisuunnittelun menetelmiin sekä yritysten materiaalivirtojen hallitsemiseen digitaalisesti.

Sitowisen esittämässä haasteessa etsitään ratkaisuja kaupunkilaisosallistamiseen

Ympäristöpääkaupunki Lahden yhteistyökumppani Sitowisen innovaatiokilpailuhaasteen tavoitteena on löytää olemassa olevien osallistamistyökalujen rinnalle uusia innovatiivisia tapoja, joilla tuetaan kaupunkilaisten osallistamista asuinympäristön kehittämiseen. Esimerkiksi osallistumiseen innostaminen ja osallistamisen raportointi ja seuranta ovat aihealueita, joihin ratkaisuja ei vielä löydy kovin paljon.

Lahden kaupunki on antanut Sitowisen haasteeseen pilottikohteeksi Möysän asemakaava-alueen, johon laaditaan kaavamuutosta. Alueelle tavoitellaan uutta pientalo- ja kerrostalorakentamista, ja lisäksi alueen läpi kulkee tärkeä kevyen liikenteen reitti.

Kilpailutöiltä odotetaan innovatiivisuutta ja rohkeutta – sekä skaalautuvuutta, jolloin konseptia voitaisiin hyödyntää laaja-alaisemminkin kaupunkiympäristön kehittämisessä kuten esimerkiksi maankäytön suunnittelussa, taloyhtiöiden suurten remonttien suunnittelussa tai liikennesuunnittelussa.

Ympäristöhaasteet ratkaistaan yhteisvoimin

Innovaatiokilpailussa ympäristöpääkaupungin kumppanit esittävät omia ympäristöteemaisia kehityshaasteitaan, joihin etsitään kilpailussa ratkaisuehdotuksia. Vuoden ensimmäisellä innovaatiokilpailukierroksella ovat mukana Sitowise, CGI Suomi, Lahden kaupunki, Heinolan kaupunki ja Hämeen kauppakamari. Yhteensä haasteita ensimmäisellä kierroksella esitetään viisi. 

Idea innovaatiokilpailusta syntyi, kun pohdimme, miten rahoittamamme projektit voisivat toimia vielä entistä paremmin ympäristöpääkaupunkihankkeessa mukana olevien kuntien ja yritysten hyödyksi. Tavoittelemme innovaatiokilpailulla vahvaa yhteistyötä oppilaitosten, kuntien ja yritysten välillä. Kilpailu on avoin kaikille hakijoille Suomen sisällä.

Saara Vauramo, Ympäristöpääkaupunkiprojektin ohjelmajohtaja

Kilpailuun voivat ensimmäisessä ideavaiheessa osallistua yksittäiset henkilöt ja organisaatiot mistä päin Suomea tahansa. Parhaat ideat palkitaan 1000 euron palkinnolla, joita voidaan antaa enintään kolme kutakin haastetta kohden. Ehdotukset arvioi ja palkinnot myöntää kilpailun arviointiryhmä, yhdessä pääyhteistyökumppaneiden edustajien kanssa.

Parhaimmiksi valitut ideat voivat hakea halutessaan ideansa toteutukselle ympäristöpääkaupungin projektirahoitusta. Rahoitusta myönnetään jatkovaiheessa aina 50 000 euroon saakka. Ennen rahoitushakemuksen lähettämistä hakijoilla on mahdollisuus sparrailla omaa ideaansa haasteen esittäneen kumppanin kanssa. Projektirahoituksen saaminen varsinaiselle toteutukselle edellyttää, että mukana toteutuksessa on joko yritys tai oppilaitos.

Jutun kuva: Lahden kaupunki

Image
Magnifying glass

Miten kaupunkilaisten osallistamista asuinympäristön kehittämiseen voidaan edistää?

Tutustu Sitowisen haasteeseen, innovaatiokilpailuun ja Lahden ympäristöpääkaupunkivuoteen!